Tilasto 28.2.2013 13.00

Asuntolainojen kasvu hidastui edelleen tammikuussa

Asuntolainakanta

Suomessa euromääräisten asuntolainojen kanta kasvoi tammikuun aikana vain vajaat 20 milj. euroa, mikä on pienin kuukausimuutos sitten tammikuun 1999. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko nousi tammikuussa selvästi pankkien korkomarginaalien suurenemisen myötä. Laskennallinen korkomarginaali oli tammikuussa 1,44 %, kun se vuoden 2012 alussa oli vielä 0,92 %. Laskennallinen korkomarginaali on sovitun vuosikoron ja viitekoron erotus. Suomessa uusista nostetuista asuntolainoista 90 % on sidottu euriboreihin.
 

Lainat

Kotitaloudet nostivat tammikuussa 2013 uusia asuntolainoja 1,1 mrd. euron edestä, mikä on 0,1 mrd. euroa vähemmän kuin vuosi sitten tammikuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli tammikuussa 1,97 % eli 0,12 prosenttiyksikköä korkeampi kuin joulukuussa. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli tammikuun lopussa 86 mrd. euroa ja kannan keskikorko 1,59 %. Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui edelleen tammikuussa ja oli 5,5 %. Kotitalouslainoista oli tammikuun lopussa kulutusluottoja 13 mrd. euroa ja muita lainoja 15 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin tammikuussa 2,3 mrd. euron edestä, mikä on 0,3 mrd. euroa enemmän kuin tammikuussa 2012. Uusien yrityslainojen keskikorko laski 0,54 prosenttiyksikköä joulukuusta tammikuuhun ja oli 1,48 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli tammikuun lopussa 63 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 16 mrd. euroa. Yrityslainakannan vuosikasvu hidastui joulukuusta 0,9 prosenttiyksikköä ja oli tammikuussa 4,2 %.

Talletukset

Kotitalouksien talletuskanta oli tammikuun lopussa 82 mrd. euroa. Kannan keskikorko oli 0,69 %. Talletuskannasta yön yli   talletuksia oli 47 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 20 mrd. euroa. Uusia määräaikaistalletussopimuksia kotitaloudet solmivat tammikuussa 2,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko nousi joulukuun 1,10 prosentista 1,14 prosenttiin tammikuussa. 

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

 

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

Marraskuu, milj. euroa Joulukuu,  milj.
euroa

milj. euroa

Tammikuu,
12 kk:n muutos1, %


Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 114 701 114 798 114 718 4,6 1,97
    - niistä asuntolainat 86 140 86 346 86 364

5,5

1,59
Lainat yrityksille2, kanta 63 528 63 282 63 370 4,2 1,93
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 81 472 82 378 81 859 0,0 0,69
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 590 1 254 1 108 1,97

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Essi Tamminen, puh. 010 831 2395, sähköposti: essi.tamminen (at)bof.fi,
Jaakko Suni, puh. 010 831 2454, sähköposti: jaakko.suni (at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 2.4.2013 klo 13.00.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja  grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/Pages/default.aspx.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta