Tilasto 30.10.2015 13.00

Asuntolainojen takaisinmaksuajat pidentyneet ja marginaalit kaventuneet

Asuntolainojen keskimääräiset takaisinmaksuajat ovat viime vuosina Suomessa hieman pidentyneet. Vuonna 2013 uusien nostettujen asuntolainojen takaisinmaksuaika oli Suomessa 17 v 11 kk, ja vuonna 2014 se oli 18 v 2 kk. Vuonna 2015 uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika pidentyi edelleen ja oli noin 18 v 7 kk. Suomessa ei perinteisesti ole myönnetty ns. ikuisia asuntolainoja, vaan pisimmät takaisinmaksuajat ovat keskimäärin 25–30 vuotta.

Vuoden 2015 aikana uusien nostettujen asuntolainojen keskimääräiset korot ovat alentuneet niin markkinakorkojen laskun kuin lainamarginaalien kaventumisen myötä. Uusien asuntolainojen keskikorko oli syyskuussa 2015 ennätysalhainen, 1,43 %. Keskimääräinen asuntolainamarginaali on kaventunut vuonna 2015 noin 0,15 prosenttiyksikköä, ja laskennallinen asuntolainamarginaali oli 1,29 % syyskuussa 2015.

Matala korkotaso ja lainamarginaalien kaventuminen ovat hieman piristäneet uusien asuntolainojen nostoja: uusia lainoja nostettiin tammi-syyskuussa 2015 lähes miljardi euroa enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.

Lainat

Kotitaloudet nostivat syyskuussa 2015 uusia asuntolainoja 1,4 mrd. euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin vuotta aiemmin syyskuussa. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli syyskuun lopussa 91,4 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,2 %. Kotitalouslainoista oli syyskuun lopussa kulutusluottoja 14,0 mrd. euroa ja muita lainoja 15,9 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin syyskuussa 2,4 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski elokuusta ja oli 1,92 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli syyskuun lopussa 71,6 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 22,8 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli syyskuun lopussa 81,0 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,32 %. Talletuskannasta oli yön yli -talletuksia 55,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 11,2 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat syyskuussa 0,9 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko laski elokuusta ja oli syyskuussa 0,95 %.

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Heinäkuu, milj. euroa Elokuu, milj. euroa Syyskuu, milj. euroa Syyskuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 120 684 120 968 121 295 2,4 1,77
    - niistä asuntolainat 90 934 91 123 91 363 2,2 1,28
Lainat yrityksille2, kanta  71 116 71 487 71 590 6,5 1,68
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 81 771 81 206 80 984 0,1 0,32
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 333 1 272 1 417 1,43

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antaa
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.11.2015 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja -grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta