Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä kehitys ja talouspolitiikka

Suomen Pankki
Pääjohtaja Olli Rehn
Esitelmä Maanpuolustuskurssiyhdistyksen turvallisuuspolitiikan illassa
Musiikkitalo, Helsinki, 10.9.2019
Esityskalvot (pdf)

Kestävä kehitys ja talouspolitiikka

Arvoisat kuulijat, hyvät Maanpuolustuskurssiyhdistyksen jäsenet,

On ilo ja kunnia päästä alustamaan teille tänään kestävästä kehityksestä ja talouspolitiikasta. Ne kietoutuvat yhteen monessa kohdassa. Samalla sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kehityksen kestävyys on yksi kansallisen turvallisuutemme – sisäisen ja ulkoisen – kulmakivistä.

Ennen kuin menen varsinaiseen päivän epistolaan, muistutan mieliin pari seikkaa maailmanpolitiikan maisemasta. Vastikään tuli kuluneeksi 80 vuotta toisen maailmansodan syttymisestä. Toinen maailmansota oli valtava inhimillinen ja turvallisuuspoliittinen katastrofi – myös taloudellinen ja ekologinen.

Sodan aikana ja jälkeen ryhdyttiin rakentamaan kansainväliseen oikeuteen ja instituutioihin perustuvaa monenkeskistä järjestelmää, jonka oli tarkoitus estää uusien tuhoisien sotien syttyminen. Tämä alun perin Yhdistyneiden Kansakuntien varaan rakennettu järjestelmä täydentyi kansainvälisen talouden ja kaupan sekä kehitysyhteistyön instituutioilla, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, nykyinen Maailman kauppajärjestö WTO sekä Maailmanpankki.

Pienten valtioiden, kuten Suomen, kannalta tällainen lakiin ja sääntöihin perustuva järjestelmä on ollut suotuisa ja otollinen. Siinä maailmassa voima ei ole ollut ainoa oikeus. Vapaasti Paasikiveä mukaillen: Kreml ei ole mikään käräjäoikeus, mutta Luxemburgista sellainen löytyy, korkeampikin; Euroopan tuomioistuin. Euroopan unioni on sisäisessä elämässään tällainen lakiin ja sääntöihin perustuva valtioiden yhteisö.

Miten tämä monenkeskinen kansainvälinen järjestelmä on toiminut? Kaikkia sotia se ei ole kyennyt estämään eikä kaikkia konflikteja lopettamaan, eikä ilmastonmuutosta ehkäisemään. Mutta maailma on sen ansiosta huomattavasti rauhallisempi, vauraampi ja reilumpi paikka, kuin jos eläisimme pelkässä anarkiassa, viidakon lain geopolitiikassa.

Mikä on tämän kansainvälisen järjestelmän nykytila ja näkymä? Siitä on syytä olla huolissaan. Syyt tiedämme: Yhdysvaltain henkinen irtautuminen itse luomastaan monenkeskisestä kansainvälisestä järjestelmästä, Britannian brexit-sotku, Venäjän ryhtyminen voimapolitiikkaan, Kiinan vahvistunut asema, ja niin edelleen. Tässä asetelmassa Euroopan unionista on tullut monenkeskisen kansainvälisen järjestyksen kulmakivi ja lipunkantaja. Menestyminen siinä tehtävässä edellyttää taitavaa ulko- ja kauppapolitiikkaa sekä unionin määrätietoista sisäistä uudistamista. Toivotankin Ursula von der Leyenin johtamalle uudelle EU-komissiolle ja ulkosuhdekomissaari Jutta Urpilaiselle menestystä tässä tehtävässä.

Hyvät kuulijat,

Näin ollen kestävän kehityksen ja siihen kytkeytyvän kansallisen ”iskunkestävyyden” kysymykset ovat erittäin keskeisiä laajasti mielletyn kokonaismaanpuolustuksen kannalta, ja siten ne ovat myös Maanpuolustuskurssiyhdistyksen toimenkuvan ytimessä. Tarkastelenkin tänä iltana kestävää kehitystä ja talouspolitiikkaa sekä maalimanlaajuisesti että Suomen kansallisesta näkökulmasta.

Ekologisesti kestävää kehitystä voi tuskin ajatella ilman, että ilmastonmuutosta pystytään hillitsemään. Ilman nykyistä tehokkaampia toimia maapallo lämpenee uusimpien arvioiden mukaan peräti kolmella celsiusasteella vuoteen 2050 mennessä. Vuona 2015 solmitus Pariisin ilmastosopimuksen mukainen tavoite on rajoittaa lämpeneminen puoleentoista Celsius-asteeseen. Ilmaston lämpeneminen uhkaa sekä luonnon tasapainoa että koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

(Kalvo 2.)

Ilmastomuutoksen hidastamisen vaatimissa toimissa kantavaksi periaatteeksi on perusteltua ottaa kestävä kehitys, jonka Norjan entisen pääministerin Gro Harlem Brundtlandin johtama YK:n ympäristön ja kehityksen komissio määritti jo yli 30 vuotta sitten. Se sisältää taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen ulottuvuuden. Jo Brundtlandin raportissa kirjoitettiin ilmaston lämpenemisestä – tarkistin asian omistamastani ensimmäisestä painoksesta vuodelta 1987.

Taloustieteilijät ovat analysoineet jo pitkään talouden ja ilmaston välistä vuorovaikutusta – esimerkiksi viime vuoden talousnobelisti William Nordhaus, joka alkoi tutkia ilmastopolitiikkaa 1970-luvulla.

Ilmastonmuutos onkin tyyppiesimerkki siitä, mitä taloustieteessä kutsutaan ulkoisvaikutukseksi: saastuttajat eivät ole joutuneet maksamaan toimintansa vahingollisista seurauksista. Kasvihuonepäästöillä ei siis ole ollut hintaa. Markkinat eivät kuitenkaan ratkaise tällaista ongelmaa ilman julkisen vallan toimia.

Ilmastopolitiikassa on paljon ratkaisemattomia ja vaikeita kysymyksiä, mutta taloustieteen piirissä vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys hyvän politiikan perusperiaatteista. Ilmastopolitiikan tulisi olla taloudellisesti ja vaikutuksiltaan tehokasta ja oikeudenmukaista. Lisäksi järjestelmä pitäisi rakentaa siten, että kaikilla mailla olisi kannustimet osallistua siihen. Tarkastelen näitä seuraavaksi:

Tehokkuus: Ilmastonmuutos on globaali ongelma, ja siihen tarvitaan globaaleja ratkaisuja.  Tehokkainta olisi, jos kasvihuonepäästöille saataisiin yksi maailmanlaajuinen hinta. Globaali hiilivero tai kaupattavien päästölupien järjestelmä kannustaisi vähentämään päästöjä siellä, missä se on halvinta. 

Globaali hiilivero olisikin ideaaliratkaisu, ainakin taloustieteilijän ideaalimaailmassa, jossa päätöksenteko on globaalisti rationaalista ja jossa kansalliset ja yhteiskunnalliset eturistiriidat eivät jarruta päätöksiä. Emme kuitenkaan elä tällaisessa ihannemaailmassa, joten on löydettävä sellaisia ratkaisuja, jotka myös voidaan toteuttaa pian ja jotka tuottavat konkreettisia tuloksia. Palaan tähän hetken päästä.

Oikeudenmukaisuus. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen aiheuttaa taloudellisia kustannuksia, eikä köyhillä mailla ole tähän aina varaa tai halua. Lisäksi nykyiset kehittyneet maat ovat tuottaneet valtaosan historiallisista päästöistä. Globaalien ratkaisujen rinnalle tarvitaankin tulonsiirtojärjestelmää, esim. ilmastorahastoa, joka tukee kehittyviä maita. Tällainen, joskin toistaiseksi pieni, on rakennettu YK:n alaisuudessa.

Ilmastorahasto on maittain eriytettyjä hiiliveroja tehokkaampi tapa oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. Jos vaikkapa kehittyville maille sallittaisiin väljemmät päästötavoitteet tai alhaisempi hiilivero, tämä johtaisi helposti ei-toivottuihin vaikutuksiin, kuten hiilivuotoon. Hiilivuoto tarkoittaa sitä, että yritykset siirtävät saastuttavaa, hiili-intensiivistä, tuotantoa maihin, joissa ilmastopolitiikka on sallivampaa.

Ilmastopolitiikan hyödyt ovat maailmanlaajuisia ja kustannukset yleensä paikallisia. Kannustimet vapaamatkustamiseen ovat ilmeisiä. Kunkin maan kannalta houkutteleva vaihtoehto olisi, että muut vähentäisivät päästöjään ja oma maa voisi jatkaa kuten aiemminkin.

Sopimusten lisäksi tarvitaankin kannustinjärjestelmiä, jotka saavat valtiot noudattamaan sitoumuksiaan. Osan näitä kannustinjärjestelmiä voivat muodostaa edellä mainitut ilmastorahastot. Rahastosta saatavan tuen ehdoksi voidaan asettaa sitoumusten noudattaminen.

Siirtymäkauden ratkaisuista. Vaikka tavoitteena on maailmanlaajuinen ilmastopolitiikka, ei ole realistista olettaa, että kaikki maailman maat lähtevät heti mukaan. Alueelliset ratkaisut, kuten Euroopan unionin päästökauppa, ovat hyödyllisiä siirtymäkaudella – joka voi olla pitkäkin.

Olin Euroopan komission jäsenenä tekemässä ja päättämässä vuosien 2008 ja 2013 eurooppalaisia ilmasto- ja energialinjauksia. Ne määrittävät tänäkin päivänä Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden päätöksentekoa ja todellisuutta. Molemmat olivat isoja edistysaskelia, jotka tekivät EU:sta globaalin edelläkävijän ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Mutta valuvikojakin niihin jäi, kuten EU:n päästölupakauppaan alun perin: esimerkiksi ensimmäisen päästölupakauden lopulla lupien hinta romahti ja lupajärjestelmän ohjaava vaikutus siten lakkasi väliaikaisesti.  Kun matkalla on opittu, osa näistä valuvioista on sittemmin korjattu.

Taloustieteilijöiden piirissä globaalia hiiliveroa pidetään nykyisin parhaiten ilmastopolitiikkaan sopivana välineenä: kun veron taso ja tuleva ura on tiedossa, yrityksillä ja kotitalouksilla on selkeät hintakannustimet. Kuvaavaa on, että jopa 3419 amerikkalaista ekonomistia, ml. 27 talousnobelistia ja keskuspankki Fedin kaikki elossa olevat entiset pääjohtajat, vaati äskettäin hiiliveron – ensi vaiheessa kansallisen – toteuttamista. Tämä tuskin toteutuu presidentti Trumpin aikana.

Tämän hetken ja lähivuosien realiteetti lienee silti, että päästölupakaupalle voi olla helpompi saada yleinen, poliittinen, hyväksyntä, ja se on toteuttamiskelpoisempi, kuten EU on osoittanut.

*   *   *

Keskuspankit ja finanssivalvojat joutuvat toiminnassaan ottamaan huomioon myös ilmastonmuutoksen riskit rahoitusvakaudelle. Ne koskevat aineellisia vahinkoja ja siirtymäriskejä.

(Kalvo 3)

Aineelliset vahingot ovat seurausta sään ääri-ilmiöistä kuten tulvista ja hirmumyrskyistä, jotka aiheuttavat vahinkoja kiinteistöille, infrastruktuurille ja yritysten globaaleille alihankintaketjuille.

Jos vahingot on vakuutettu, taloudelliset tappiot koituvat vakuutusyhtiöiden ja jälleenvakuuttajien kannettaviksi. Jos vahingot jatkavat voimakasta kasvuaan, voi joiltakin toimijoilta loppua halu tarjota vakuutuksia ja kantaa riskejä.

Kun jäljelle jäävät vakuuttajat alkavat hinnoitella enemmän tulevan kehityksen kuin menneisyyden perusteella, vakuutusten hinnat voivat nousta merkittävästi. Pahimmillaan esimerkiksi myrsky- ja tulvavakuutuksia ei enää saisi kiinteistöille, jotka sijaitsevat riskialttiimmilla alueilla – ainakaan ilman julkisen vallan tukea. Tämä laskisi näiden kiinteistöjen hintoja.

Siirtymäriski on seurausta siitä, että hiilidioksidi-intensiivisten toimintatapojen on määrä olla tulevaisuudessa kalliita tai jopa kiellettyjä. Niistä riippuvaiset yritykset menettävät tällöin arvoaan.

Sijoittajat, joilla on sijoitussalkuissaan merkittäviä omistuksia tällaisissa yrityksissä, kärsivät tappioita. Jos muutokset ilmastopolitiikassa ovat äkillisiä, yritykset ja sijoittajat eivät ehdi reagoida asteittain. Seurauksena voi olla äkillisiä heilahduksia esimerkiksi osakkeiden arvostustasoissa.

Aineellisten vahinkojen riski johtuu ilmastonmuutoksesta, kun taas siirtymäriski on taas seurausta ilmastopolitiikasta. Siirtymäriskiä ei kuitenkaan voi mielekkäästi poistaa luopumalla ilmastopolitiikasta.

Kun nyt ilman lisätoimia ollaan päätymässä 3 asteen lämpenemiseen, on aineellisten vahinkojen riski kasvamassa merkittävästi. Siksi myös siirtymäriski kasvaa eikä pienene, jos päätöksiä ei tehdä pian.

Mitä ilmastonmuutoksen rahoitusvakautta koskevien riskien minimoimiseksi sitten voidaan tehdä? Ilmastopolitiikan tulisi olla ennakoitavaa ja johdonmukaista. Lisäksi rahoitusalan toimijoiden on tarkasteltava ja raportoitava omien sijoitustensa ilmastoriskeistä. Tämä puolestaan edellyttää, että sijoituskohteina olevien yritysten on raportoitava päästöistään ja ilmastoriskeistään riittävästi.

Ympäristöystävälliset yritykset kohtaavat samoja taloudellisia riskejä kuin muutkin yritykset. Näin ollen niihin tehtävien sijoitusten suosiminen rahoituslaitosten vakavaraisuussääntelyssä ei ole perusteltua. Taloustilanteen heikentyessä myös ympäristöystävällisten yritysten luottotappiot kasvaisivat, ja jos näihin tappioihin ei ole varauduttu, voi seurauksena pahimmillaan olla uusi finanssikriisi.

Entä mikä on Suomen rooli ilmastopolitiikassa? Suomi ei ole ollut toimeton ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kasvihuonepäästöjemme trendi on ollut laskeva jo noin 15 vuotta, ja tulevaisuutta koskevat tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Eurooppa on ilmastonmuutoksen hillinnässä globaali edelläkävijä, ja Suomi yksi eurooppalaisista edelläkävijöistä. Pitkäjänteisellä ilmastostrategialla Suomi myös pysyy edelläkävijänä.

Uusiutuvan energian osuuden nostamisella on oleellinen merkitys Suomen ja koko EU:n ilmastostrategiassa. EU näyttää kokonaisuutena olevan saavuttamassa uusiutuvan energian tavoitteensa, mutta jäsenmaiden väliset erot ovat suuria. Osa niistä – mukaan lukien Suomi – on jo nyt ylittänyt vuodelle 2020 asetetut tavoitteensa, mutta osa ei tule niitä saavuttamaan määräaikaan mennessä.

Energiatalouteen kuuluu ratkaisevasti myös kiertotalous, jonka tarkoituksena on minimoida hävikin määrää. Yksi läpileikkaava teema ilmastopolitikassa on kiertotalouden hyödyntäminen. Siihen liittyen Suomessa on käynnissä useita tutkimus- ja kehityshankkeita.

Hyvät kuulijat,

Kun ajatellaan laajasti Suomen sisäistä ja ulkoista turvallisuutta, ovat kestävää kehitystä edesauttavat talouspolitiikassa tehtävät ratkaisut monessa kohdassa keskeisiä. Taloudellinen kestävyys on tässä yksi ulottuvuus, ja julkisen talouden kestävyydellä on siinä tärkeä rooli.

(Kalvo 4.)

Suomen julkisen talouden tila on nyt parempi kuin muutama vuosi sitten. Alijäämä on pienentynyt ja velan suhde BKT:hen on supistunut. Julkinen talous on silti säilynyt alijäämäisenä, eikä alijäämille näy lähivuosina loppua.

Kun katsotaan tilannetta muutama vuosi ajassa eteenpäin, julkista taloutta painaa eläkemenojen kasvun jatkuminen ja se, että ikääntyvän väestön terveydenhoidon ja pitkäaikaishoivan tarve alkaa lisääntyä. Julkisen talouden kestävyysvaje on mittava. Sen koko on Suomen Pankin joulukuun 2018 arvion mukaan noin 3 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämän verran pitäisi siis julkisen talouden tasapainoa vuotuista tasapainoa kohentaa, jotta tulevat julkiset tulot riittäisivät juuri kattamaan menot nykyisten näkymien mukaan.

Jos julkinen talous saadaan pitkän aikavälin näkymien osalta kestävälle uralle, paranevat myös julkisen talouden mahdollisuudet vastata erilaisiin ongelmiin ja yllätyksiin matkan varrella. Mitä enemmän julkisessa taloudessa on puskureita, sitä enemmän voidaan julkisia menoja väliaikaisesti kasvattaa, jos tilanne niin vaatii. Kokemukset eri maista viimeisen 10 vuoden aikana antavat viitteitä siitä, millaisiin vaikeuksiin voidaan päätyä, jos julkinen talous päästetään heikkoon kuntoon.

Julkista taloutta voidaan vahvistaa ottamalla sen pitkän aikavälin kestävyys huomioon, kun julkisia menoja ja tuloja mitoitetaan. Parhaassa tapauksessa kestävyyttä kohennetaan pitkävaikutteisilla rakenteellisilla uudistuksilla. Etenkin työllisyysasteeseen vaikuttavat toimet on tärkeitä.

Työllisyysasteella on toki suuri merkitys laajemminkin taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta. Viime vuosina työllisyyden kehitys on Suomessa ollut suotuisaa. Tuoreimpien tietojen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että työllisyysasteen nousu olisi tämän vuoden mittaan pysähtynyt.

Työllisyysastetta koskevana pidemmän aikavälin tavoitteena olisi syytä pitää hyvää pohjoismaista tasoa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa työllisyysaste on 75–78 prosentin tasolla. Työllisyyttä voidaan tuskin oleellisesti parantaa millään yksittäisellä talouspolitiikan toimenpiteellä, vaan se edellyttää useita uudistuksia. Kaikkien uudistusten vaikutuksia ei ole mahdollista etukäteen tietää. Olisi joka tapauksessa tärkeää, että työllisyyttä parantavien toimenpiteiden joukossa olisi myös sellaisia, joiden vaikutuksista on tieteellistä tutkimustietoa.

Pitkällä aikavälillä talouskehityksen menestys on oleellisesti riippuvaista väestön osaamisesta sekä siitä, millaiset edellytykset vallitsevat innovaatioiden tekemiselle ja investoinneille. Ne määrittävät sekä työllisyyden että työn tuottavuuden kasvun mahdollisuuksia. Kestävä taloudellisen hyvinvoinnin kasvu vaatii jatkuvaa panostusta koulutusjärjestelmään ja innovaatioihin.

*   *   *

Oma tärkeä tehtävänsä taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävässä kehityksessä on suhdannepolitiikalla. Se, että finanssipolitiikka ja rahapolitiikka onnistuvat vaimentamaan suhdannevaihteluita, tukee työllisyyden ja taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä.

Vaikka talouden suhdannevaihteluilla tarkoitetaan väliaikaisia heilahteluja, voi niillä olla pitkäaikaisiakin vaikutuksia. Keskeinen merkitys on sillä, miten paljon työttömyys kasvaa matalasuhdanteessa. Lähtökohtaisesti suhdanneluonteinen työttömyysasteen nousu voi jättää työttömyyteen pitkäaikaisenkin jäljen etenkin siinä tapauksessa, että työmarkkinoiden instituutiot eivät tue työttömäksi jääneiden työllistymistä uudelleen.

Meillä ja muuallakin vedotaan etenkin laskusuhdanteessa mieluusti taloustieteilijä John Maynard Keynesin oppeihin ja vaaditaan finanssipoliittista elvytystä vaikka ottamalla lisää velkaa. Tähän voi olla suhdannepoliittinen perusteensa, jos julkisessa taloudessa on liikkumavaraa. Mutta kovin usein tunnutaan paremman suhdanteen vallitessa unohtavan kiristää finanssipolitiikkaa, mikä edustaa eräänlaista puolikeynesiläisyyttä. Kehtaisikohan sen sijaan peräänkuuluttaa kokonaiskeynesiläisyyttä: jos tai mieluummin kun hyvässä suhdannetilanteessa maltetaan kasvattaa julkisen talouden puskureita, niitä voidaan tehokkaasti hyödyntää taantuman koittaessa.

Hyvät kuulijat,

Kun tänään on kyseessä esitelmä Maanpuolustuskurssiyhdistyksen turvallisuuspolitikan illassa, on syytä korostaa, ei vain kehityksen kestävyyttä, vaan myös sitä, mitä voisin ehkä kutsua kehityksen iskunkestävyydeksi. Jos talous ja yhteiskunta ovat vahvalla tolalla, ne kestävät myös erilaisia häiriöitä ja jopa vaikuttamisyrityksiä ulkopuolelta.

Tässä oleellinen merkitys on monilla niistä laajakantoisista teemoista, joita olen käsitellyt edellä. Haluan kuitenkin nostaa esiin vielä yhden teeman, joka on tärkeä myös rahoitusjärjestelmän vakauden ja siten keskuspankin näkökulmasta. Se koskee hybridiuhkia. Kyse on siitä, että riippuvuutemme tietotekniikasta ja tietoverkoista sekä sosiaalisen median vaikutusvalta ja sen mukanaan tuomat kuplat luovat edellytyksiä aivan uudenlaisille tavoille järkyttää yhteiskunnan perustoimintoja.

(Kalvo 5.)

Helsingissä on aloittanut vuonna 2017 toimintansa Euroopan Hybridiuhkien tutkimuskeskus, The European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats. Keskus oli yksi vastaus Euroopan Unionin yhteiseen kehikkoon hybridiuhkien torjumiseksi. 

Hybridiuhat ovat termi, joka kuvastaa niitä muuttuneita uhkia, joita tietoverkkoihin perustuva yhteiskuntamme kohtaa. Hybridiuhat on laajempi käsite kuin kyberuhat, joilla tarkoitetaan lähinnä tietojärjestelmien toiminnan vahingoittamista. Hybridiuhan takana voi olla joko valtiollinen tai joku muu toimija, jonka tavoitteena on horjuttaa tai vahingoittaa kohdettaan vaikuttamalla sen päätöksentekokykyyn ja -mahdollisuuksiin paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti tai eri instituutioissa.

Hyökkäykset kriittisiä tietojärjestelmiä tai tietoverkkoja kohtaan voivat lamaannuttaa niistä riippuvaisia toimintoja viikoiksi. Virheellisen tiedon ja epäluottamuksen levittäminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai erilaisilla ns. uutissivustoilla vaikeuttaa viranomaisten ja järjestäytyneet yhteiskunnan toimintaa. Esimerkkejä olemme nähneet eri puolilla maailmaa, ei vähiten Ukrainassa. Tyypillistä tällaiselle vaikuttamiselle on se, että varsinaiset sodan tunnusmerkit eivät täyty, eivätkä parhaatkaan asejärjestelmät pysty sitä torjumaan.

Rahoitussektori on toimiala, joka on käytännössä täysin riippuvainen toimivasta tietotekniikasta. Sähköverkot ja tietoverkot kulkevat fyysisesti jossain, mutta pankkien tietovarastoja ja tapahtumien välitysjärjestelmiä ei ole sidottu mihinkään paikkaan. Ne ovat pitkälti kyberavaruudessa.

Tehokkuussyistä moni pankki on jakanut pankkipalveluiden tuottamisen yksittäisiin prosesseihin, jotka voidaan tuottaa maantieteellisesti eri paikoissa – joko itse tai yhteistyökumppanin toimesta. Tällaisten pitkien prosessointiketjujen riskien hallinta on erittäin haastavaa.  Lisäksi maksujen välitysjärjestelmät, maksukorttijärjestelmät, pörssit, kauppojen selvitystä tukevat keskusvastapuolet ovat kaikki suuria kansainvälisiä toimijoita, joiden hyödyntäminen edellyttää toimivia tietoverkkoja, jotka meidän tapauksessamme ovat merikaapeleiden varassa.

Pankkitoiminta on riippuvainen toimivasta tietotekniikasta ja tietoverkoista sekä kansainvälisistä infrastruktuureista, ja koko yhteiskuntamme päivittäinen toiminta on riippuvainen hyvin toimivista peruspankki-palveluista. Tili- ja omistustietojen luotettavuus sekä maksujen välityksen sujuvuus mahdollistavat yritystoiminnan jatkumisen, palkkojen ja etuuksien maksun sekä kansalaisten päivittäisten tarpeiden hoitamisen. Siksi toimialan varautuminen on noussut uudella tavalla keskiöön osana yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

Olen pannut merkille, että yhteistyö toimialan ja viranomaisten kesken kriittisten pankkipalveluiden turvaamiseksi on käynnistynyt. Ottaen huomioon uudet uhkakuvat, on oleellista, että varautuminen kattaa sekä poikkeusolot että normaaliaikojen vakavat häiriöt. Merkittäviä askeleita tilimaksamisen varmistamiseksi ollaan ottamassa, mutta paljon työtä on vielä jäljellä muun muassa välttämättömän päivittäismaksamisen turvaamiseksi kaikissa oloissa. Suomen Pankki on vahvasti sitoutunut tähän työhön keskuspankkitehtävänsä mukaisesti. Luotan siihen, että myös pankkisektori ja koko finanssiala ovat yhtä vahvasti sitoutuneet.

Päivittäismaksaminen koskettaa meitä kaikkia. Jokainen voi pohtia, montako päivää pärjäisi, jos ei voisi käydä kaupassa täydentämässä jääkaapin sisältöä. Erään arvion mukaan yhteiskunnassa anarkia on aina yhdeksän syömättömän aterian päässä.

Suomen EU-puheenjohtajuuden yksi teema on Euroopan rahoitussektorin vahvistaminen hybridiuhkia vastaan. Sisämarkkinoiden taloudellista ulottuvuutta tulisi täydentää turvallisuus- ja varautumistoiminnoilla niin, että koko Euroopan Unionin alueella tunnistettaisiin rahoitussektorin kriittiset infrastruktuurit ja keskinäisriippuvuudet samalla tavalla, että tietoja uhkakuvista voitaisiin vaihtaa tehokkaasti ja että erilaiset hybridivaikuttamisen keinot tunnistettaisiin nopeammin. Siten niihin voitaisiin tarvittaessa myös vastata tehokkaasti.

Hyvät kuulijat,

Kun pohdimme, millainen yhteiskunta on vahvalla pohjalla ja ”iskunkestävä”, meidän on katsottava asioita laajasti. Tärkeää on kestävä taloudellinen hyvinvointi, vahva julkinen talous, suotuisa työllisyyskehitys, mahdollisimman harvan jääminen ulkopuolelle sekä luottamus tulevaan.

Elintärkeä merkitys on myös poliittisen järjestelmän ja yhteiskunnallisen keskustelun asiallisella toimivuudella.

(Kalvo 6.)

Kun tällaiset asiat ovat kunnossa, on helpompi varautua menestyksellä myös erilaisiin uhkiin kuten ilmastonmuutokseen ja hybridivaikuttamiseen – ja toki perinteisempiin ulkoiseen turvallisuuteen kohdistuviin uhkiin.

Kun katsomme ajassa taaksepäin, sellaiset yhteiskunnat, jotka ovat olleet tällä tavalla vahvalla pohjalla, ovat yleensä pärjänneet hyvin myös vaikeina aikoina, erilaisissa yhteiskunnallisissa myrskyissä, taloudellisissa ja turvallisuuteen liittyvissä, sotilaallisissakin.

Suomalaisella yhteiskunnalla on ollut omat vaikeat hetkensä vuosikymmenten ja vuosisatojen saatossa. Vahva se on kuitenkin ollut, kun Suomi on selvinnyt pahimmista uhista ja noussut taloudellisesti köyhästä maasta maailman vauraimpien valtioiden joukkoon.

Monen mittarin mukaan suomalainen yhteiskunta on nyt vahvalla pohjalla. Aina on kuitenkin varaa parantaa ja syytä varautua tuleviin haasteisiin.

Kunhan saamme Suomen talouden entistä vahvemmalle tolalle ja entistä iskunkestävämmäksi, ja kunhan rakennamme tasavaltaa niin, että kaikki pysyvät mukana, voimme luottaa siihen, että selviämme nykyisistä ja tulevista haasteista. Sen rinnalla olemme mukana etsimässä yhteisiä ratkaisuja rajat ylittäviin ongelmiin, niin maailmalla kuin Euroopassa.