Tilasto 1.6.2015 13.00

Asuntolainojen kysyntä piristynyt kevään aikana

Tyypillisesti uusien asuntolainojen kysyntä nopeutuu keväällä ja asuntolainojen nostot ovat suurimmillaan kesäkuukausien aikana. Uusia asuntolainoja nostettiin huhtikuussa 1,6 mrd. euron edestä, mikä on kuukausitasolla tarkasteltuna suurin määrä sitten lokakuun 2012. Osaltaan uusien asuntolainanostojen verrattain suuren määrän vuoksi asuntolainakanta kasvoi huhtikuussa yli 90 mrd. euron. Asuntolainakannan kasvuun vaikutti myös se, että näitä lainoja ei lyhennysvapaiden myötä lyhennetä samaa tahtia kuin aiemmin. 

Vaikka kotitaloudet suhtautuvat epävarmassa taloustilanteessa varovaisesti asunnonostoon, lisäävät matala korkotaso ja tasaisesti kaventuneet asuntolainamarginaalit asuntolainojen kysyntää. Uusien asuntolainanostojen keskikorko oli huhtikuussa 2015 ennätysalhainen, 1,49 %. Keskimääräinen asuntolainamarginaali kaventui myös huhtikuussa ja oli 1,35 %. 

Lainat

Euromääräisten asuntolainojen kanta oli huhtikuun lopussa 90,1 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 1,8 %. Kotitalouslainoista oli huhtikuun lopussa kulutusluottoja 13,6 mrd. euroa ja muita lainoja 15,6 mrd. euroa. 

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin huhtikuussa 2,8 mrd. euron edestä, mikä on 0,7 mrd. euroa enemmän kuin vuosi sitten. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski edelleen ja oli huhtikuussa 1,80 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli huhtikuun lopussa 70,1 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 21,9 mrd. euroa. 

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli huhtikuun lopussa 81,5 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,35 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 56,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 12,2 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat huhtikuussa 0,6 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli huhtikuussa 1,02 %. 
 

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Huhtikuu, milj. euroa Huhtikuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 118 933 119 134 119 352 2,0 1,83
    - niistä asuntolainat 89 845 89 919 90 106 1,8 1,37
Lainat yrityksille2, kanta  69 489 69 683 70 078 6,9 1,76
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 80 901 80 376 81 529 -0,3 0,35
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 197 1 493 1 595 1,49

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt.
3 Yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat:
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi,

Markus Aaltonen, puh. 010 831 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.6.2015 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja -grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta