Tilasto 26.3.2020 13.00

Yritysten lainarahoitus joukkorahoitusalustojen kautta kasvussa

Suomessa vertaislaina- ja joukkorahoitusmarkkinoiden kautta välitettiin vuonna 2019 rahoitusta yhteensä noin 330 milj. euron arvosta.[1] Vertaislaina- ja joukkorahoitusmarkkinat ovat jatkaneet kasvuaan Suomessa, erityisesti lainamuotoisessa joukkorahoituksessa.

Ulkomaille suuntautuva vertaislainaus kasvanut

Välitettyjen vertaislainojen määrän kasvu on jatkunut. Vertaislainoja välitettiin kuluttajille yhteensä 160,8 milj. euron arvosta vuonna 2019. Ulkomaille välitettyjen vertaislainojen määrä[2] kasvoi. Vuonna 2019 niitä välitettiin 11,5 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2018. Kotimaahan välitettyjen vertaislainojen arvo pieneni 2 prosentilla ja niitä välitettiin 146,7 milj. euron arvosta vuonna 2019. Vaikka palvelualustojen kautta välitettyjen vertaislainojen määrät ovat kasvaneet voimakkaasti viimeisten vuosien aikana, niiden osuus suomalaisten kotitalouksien yhteenlasketusta kulutusluottokannasta[3] on pysynyt vähäisenä, noin 1 prosentissa.

Palvelualustoilla tehtiin yhteensä lähes 38 000 onnistunutta vertaislainakierrosta vuonna 2019. Kotimaiset kuluttajat toteuttivat hieman vähemmän vertaislainauskierroksia vuonna 2019 verrattuna edelliseen vuoteen. Ulkomaille suuntautuvien onnistuneiden vertaislainauskierrosten määrä kuitenkin kasvoi merkittävästi vuonna 2019.

 

 

Lainamuotoisen joukkorahoituksen osuus kasvanut

Suomalaiset yritykset saivat rahoitusta 182,5 milj. euron arvosta joukkorahoitusalustojen[4] kautta vuonna 2019. Joukkorahoitus on kasvattanut suosiotaan yritysten rahoituksen lähteenä viime vuosina. Joukkorahoitusalustojen kautta saatu rahoitus oli kuitenkin vain 1 % suhteessa luottolaitoksista nostettuun yrityslainakantaan.

Suomalaisille yrityksille lainamuotoinen on tärkeämpi joukkorahoituksen lähde kuin sijoitusmuotoinen[5]. Lainamuotoista joukkorahoitusta välitettiin 124,1 milj. euron arvosta suomalaisille yrityksille vuonna 2019, mikä on kaksinkertainen määrä verrattuna yritysten saamaan sijoitusmuotoiseen joukkorahoitukseen. Vuonna 2019 lainamuotoista joukkorahoitusta välitettiin 26 % enemmän kuin vuonna 2018.

Vuonna 2019 suomalaiset yritykset toteuttivat lähes 12 000 onnistunutta lainamuotoista joukkorahoituskierrosta. Onnistuneiden rahoituskierrosten lukumäärä lähes kaksinkertaistui vuoteen 2018 verrattuna. Lainamuotoisen joukkorahoituksen keskimääräinen lainakoko kuitenkin  pieneni yhä, mikä johtuu onnistuneiden rahoituskierrosten nopeammasta kasvusta suhteessa saadun lainarahoituksen kokonaismäärään. Keskimääräinen lainakoko oli noin 11 000 euroa vuonna 2019. Lainakokojen pienenemistä selittää erityisesti laskurahoitukseen välitettyjen lainojen yleistyminen.

Sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen kautta välitetyn rahoituksen määrä kasvoi hieman vuonna 2019 verrattuna edelliseen vuoteen. Sijoitusmuotoista joukkorahoitusta välitettiin 58,3 milj. euron arvosta suomalaisille yrityksille vuonna 2019. Sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen suosiota yrityksen pääoman lähteenä rajoittavat osaltaan sijoitusten korkea riskitaso, vaikeudet kohdeyritysten arvonmäärityksessä sekä se, ettei sijoituksista ole mahdollista irtautua helposti. 

Sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa onnistuneita rahoituskierroksia oli vähemmän kuin lainamuotoisessa, mikä näkyy keskimäärin suurempana saadun rahoituksen kokona. Suomalaiset yritykset saivat keskimäärin 1,2 milj. euron arvosta pääomaa sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen kautta vuonna 2019.

Joukkorahoitusmuodoista vähiten rahoitusta välitetään hyödyke- ja vastikemuotoisen joukkorahoituksen kautta. Hyödyke- ja vastikemuotoisen joukkorahoituksen kautta rahoitusta välitettiin 0,8 milj. euron arvosta vuonna 2019, mikä on 8 % enemmän kuin vuonna 2018.

Eri joukkorahoitusmuodoilla välitetyt rahamäärät Suomessa

 

2017, milj. euroa
(12 kk:n muutos)

2018, milj. euroa

(12 kk:n muutos)

2019, milj. euroa

(12 kk:n muutos)

Lainamuotoinen joukkorahoitus

76,0 (64 %)

98,3 (29 %)

124,1 (26 %)

Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus

62,8 (64 %)

58,0 (−8 %)

58,3 (1 %)

Hyödyke- ja vastikemuotoinen joukkorahoitus

1,0 (4 %)

0,7 (−27 %)

0,8 (8 %)

Vertaislainaus kuluttajille

106,9 (67 %)

150,1 (40 %)

146,7 (−2 %)

Yhteensä

246,7 (65 %)

307,2 (24 %)

329,9 (7 %)

* Sisältää kotimaiset rahoituksen hakijat.

 

Lisätietoja antavat

Antti Alakiuttu, puh. 09 183 2495, sähköposti: antti.alakiuttu(at)bof.fi,
Miska Jokinen, puh. 09 183 2122, sähköposti: miska.jokinen(at)bof.fi.

Vuosittain ilmestyvä Joukkorahoitus ja vertaislainaus -tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta.

[1] Sisältää sijoitus-, laina-, hyödyke- ja vastikemuotoisen joukkorahoituksen ja vertaislainauksen kuluttajille. Luvussa ovat mukana vain kotimaisten rahoituksen hakijoiden onnistuneet projektit. Luku sisältää myös niin kutsutut ankkuri- ja kanssasijoittajat.

[2] Sekä arvo että lukumäärä

[3] Luottolaitoksista nostetut kulutusluotot

[4] Sijoitus- ja lainamuotoinen joukkorahoitus.

[5] Suora sijoitus pörssin ulkopuolisen yrityksen osakkeisiin joukkorahoitusalustan kautta.