Tilasto 31.5.2017 13.00

Asuntolainojen korot laskivat entisestään

Asuntolainamarkkinoiden kilpailu heijastui korkoihin huhtikuussa 2017, kun uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko laski edelliskuisesta 0,04 prosenttiyksikköä 1,09 prosenttiin. Keskikorko on laskenut lähes yhtäjaksoisesti nyt jo kolmen vuoden ajan. Asuntolainoja nostettiin huhtikuussa 1,4 mrd. euron edestä, mikä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Nostojen pienuuteen vaikuttaa osaltaan huhtikuun vähäinen työpäivien määrä.

Suomalaisen pankkisektorin keskittyneisyys näkyy asuntolainoissakin. Huhtikuussa 2017 asuntolainoja myönsi 235 luottolaitosta eli 86 % kaikista Suomessa toimivista luottolaitoksista. Hieman yli puolet uusista asuntolainanostoista tehtiin kuitenkin vain viidestä eniten asuntolainoja myöntäneestä luottolaitoksesta.

Suurimpien luotonantajien myöntämien uusien asuntolainojen keskikorot ovat matalampia kuin muiden luottolaitosten, mutta kaikkien luottolaitosten korot ovat vuoden aikana laskeneet melko yhtenäisesti. Suosituimpia, 12 kuukauden euriboriin sidottuja asuntolainoja myönnettiin huhtikuussa 2017 keskimäärin 0,15 prosenttiyksikköä matalammalla korolla kuin vuosi sitten. Viitekoron ollessa negatiivinen tämä johtuu pääosin lainamarginaalien kaventumisesta.1

Lainat

Uusien nostettujen asuntolainojen laskennallinen marginaali oli 1,05 %. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli huhtikuun 2017 lopussa 94,5 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,2 %. Kotitalouslainoista oli huhtikuun lopussa kulutusluottoja 14,7 mrd. euroa ja muita lainoja 16,4 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin huhtikuussa 1,6 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi maaliskuusta ja oli 1,84 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli huhtikuun lopussa 78,0 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 26,7 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli huhtikuun lopussa 86,8 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,16 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 64,6 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 7,5 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat huhtikuussa 0,3 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli huhtikuussa 0,46 %.

1 Uusissa asuntolainasopimuksissa on usein ehtona, että viitekorko on vähintään nolla.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Huhtikuu, milj. euroa Huhtikuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 125 014 125 383 125 677 2,6 1,54
    -  niistä asuntolainat 94 075 94 279 94 484 2,2 1,05
Lainat   yrityksille2, kanta  76 584 77 548 78 039 6,9 1,43
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 84 432 85 317 86 823 3,7 0,16
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 325 1 599 1 387   1,09

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat
Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.6.2017 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta