Tilasto 31.8.2017 13.00

Pienten yrityslainojen nostot kasvoivat alkuvuonna

Pienten (alle 250 000 euron) ja keskisuurten (yli 250 000 ja alle 1 milj. euroa) yrityslainojen nostot kasvoivat alkuvuonna 2017. Myös pidemmällä aikavälillä erityisesti pienten yrityslainojen nostot ovat olleet kasvussa. Samalla kuitenkin suurten eli yli 1 milj. euron lainojen nostot vähenivät ja yrityslainojen yhteenlasketut nostot supistuivat pienemmiksi kuin edellisen vuoden vastaavana jaksona.

Alkuvuoden 2017 aikana uusien yrityslainanostojen keskikorko1 on pysynyt likimain samana kuin vuonna 2016 vastaavaan aikaan. Pienten ja keskisuurten lainojen korot ovat kuitenkin laskeneet: pienten lainojen keskikorko oli 2,17 % ja keskisuurten 1,58 % heinäkuussa 2017. Suurten lainanostojen keskikorko oli 1,33 % heinäkuussa.

Yrityslainakanta on kasvanut tasaisesti vuoden 2014 alusta lähtien. Alkuvuoden 2017 aikana yrityslainakanta suureni yhteensä noin 2 mrd. euroa, vaikka se tuoreimpien tietojen mukaan hieman kutistuikin heinäkuussa. Asuntoyhteisöt pois lukien yrityslainakanta ylitti vuoden 2016 lopulla 50 mrd. euron tason ja oli heinäkuussa 50,8 mrd. euroa. Asuntoyhteisöt mukaan luettuna lainakanta suureni vuoden 2017 aikana 78 mrd. euroon.

1 Pl. factoring

Lainat

Kotitaloudet nostivat heinäkuussa 2017 uusia asuntolainoja 1,4 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,07 % ja laskennallinen marginaali 1,05 %. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli heinäkuun 2017 lopussa 95,0 mrd. euroa. Kotitalouslainoista oli heinäkuun lopussa kulutusluottoja 15 mrd. euroa ja muita lainoja 16,5 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin heinäkuussa 1,2 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi kesäkuusta ja oli 2,18 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli heinäkuun lopussa 78,1 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 27,2 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli heinäkuun lopussa 86,8 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,15 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 64,6 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 7,2 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat heinäkuussa 0,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli heinäkuussa 0,41 %.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Toukokuu, milj. euroa Kesäkuu, milj. euroa Heinäkuu, milj. euroa Heinäkuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 125 900 126 318 126 560 2,3 1,54
    - niistä asuntolainat 94 651 94 985 95 103 2,0 1,04
Lainat yrityksille2, kanta  78 252 78 291 78 079 5,7 1,41
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 86 302 87 080 86 821 1,9 0,15
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 689 1 774 1 379   1,07

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,
Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 29.9.2017 klo 13

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta