Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen näkymät Venäjän hyökkäyssodan varjossa
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn
Pohjois-Kymen Paasikivi-Seuran kesätapahtuma
Verlan Seuratalo, Kouvola 10.8.2022 klo 13.00
Euroopan ja Suomen näkymät Venäjän hyökkäyssodan varjossa
Arvoisat kuulijat, hyvät ystävät,
Kiitos kutsusta tähän Pohjois-Kymen Paasikivi-Seuran kesätapahtumaan tänne Verlaan, joka suorastaan huokuu suomalaista teollisuushistoriaa. Paikka on historiallinen myös toisella tavalla, mikä viekin meidät Paasikivi-Seuran tontille eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralle. Verlan läpi virtaavassa Kymijoen Mäntyharjun haarassa kulki nimittäin vuosina 1743–1809 Ruotsi-Suomen ja Venäjän välinen raja. Eikä Savon ja Karjalan heimorajakaan kaukaa liippaa, tosin erohan ei ole mitenkään jyrkkä, kuulummehan me molemmat isoon itäsuomalaiseen heimoon – ja nykyisin Kaakkois-Suomeen.
Oma suhteeni Paasikivi-Seuraan on sikäli likeinen, että toimin seuran edustajana Ulkopoliittisen instituutin hallituksessa ammoisella 1990-luvulla ennen parin vuosikymmenen mittaista palvelusta Euroopan unionin tehtävissä. Silloin elettiin kovin eri maailmassa. Liberaalin demokratian voittokulku näytti etenevän vääjäämättömästi, vaikka ei aivan olisi amerikkalaisen valtiotieteilijän Francis Fukuyaman lailla ”historian loppuun” uskonutkaan. Ihmiskunnan evoluution merkkinä pienten valtioiden kannalta tärkeä liberaali kansainvälinen järjestelmä vahvistui ja hillitsi suurvaltojen voimapolitiikkaa. Hetken näytti siltä, että voima ei olisi enää ainoa oikeus kansainvälisissä suhteissa, mistä Euroopan unionin hallittu laajeneminen 2000-luvun alussa oli esimerkki.
Tänään on toisin – ja on ollut jo pitkään. Voimapolitiikka teki vuosituhannen vaihteen jälkeen paluun kansainvälisiin suhteisiin, rankimman jälkeen – jos se nyt koskaan sieltä poistuikaan. Kiinan taloudellisen mahdin kasvu on vuosien mittaan samalla kasvattanut sen sotilaallista kykyä ja poliittista ruokahalua haastaa liberaali kansainvälinen järjestys. Venäjä taas elää omassa vaihtoehtoisessa todellisuudessaan, jota leimaa 1800-luvulta periytyvä isovenäläinen imperialismi sekä pyrkimys ”autenttisen Venäjän” rakentamiseen itsenäisten naapurivaltioiden, etenkin Ukrainan, kustannuksella ja piittaamattomuus Euroopan turvallisuusjärjestyksen periaatteista.
Vaikka tämä on kesäinen tilaisuus, on päivän aihepiiri painava: Euroopassa käydään raakaa sotaa. Ukrainalaisten inhimilliset kärsimykset Venäjän julmasta hyökkäyssodasta ovat valtavat. Olennaisinta nyt onkin tukea Ukrainaa monin eri tavoin. Ukraina taistelee vapauden, demokratian ja Euroopan puolesta.
Sodalla on myös mittavia taloudellisia vaikutuksia. Se heikentää talouskasvua ja kiihdyttää entisestään inflaatiota. Monet ovat huomanneet kohonneet hinnat kaupassa, bensapumpulla ja sähkölaskua maksaessaan. Samalla talouden taantuman riski on olennaisesti kohonnut, niin Suomessa kuin koko Euroopassakin.
Sodan seurauksena koko maailmantalous kärsii ja muuttuu. Onko edessämme globalisaation loppu, tai ainakin siirtyminen peruutusvaihteelle? Siihen liittyen ja oikeastaan sitä ennen pitää kysyä: onko edessä pitkäaikainen vastakkainasettelu liberaalien demokratioiden ja autoritaaristen järjestelmien välillä? Mitä kaikki tämä merkitsee Euroopan, etenkin Suomen ja Kymenlaakson kannalta?
Hyvät ystävät,
Kymenlaakso vahvana teollisuusmaakuntana on kokenut viime vuosien murrokset maailmankaupassa. Logistiikan ja akkuklusterin vahva osaaminen on pitänyt yllä elinvoimaa, mutta Venäjän hyökkäyssota on himmentänyt näkymiä. Myös matkailusektori on menettänyt asiakkaita.
Metsäsektorin näkymät ovat puolestaan valoisammat ja Venäjä-riippuvuus pienempää. Haminan LNG-terminaali taas auttaa suoraan Suomea vähentämään riippuvuutta venäläisestä energiasta ja on osa Suomen pitkäjänteistä, pääosin onnistunutta energiastrategiaa.
Maakunta kilpailee osaajista muiden tavoin. Olen iloinen, että Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, jonka hallituksessa olen, aloittaa tuotantotalouden DI-koulutuksen tänä syksynä Kouvolassa.
Kun siirretään katse koko maailmantalouteen, voidaan tehdä ehkä yllättäväkin havainto: koronasta toipuvan maailman keskinäinen kauppa ehti nousta viime vuoden lopulla jo kaikkien aikojen huippuunsa. Globalisaatiota ei siis ole peruttu. Yhdellä poikkeuksella: Venäjän brutaali hyökkäyssota on nyt peruuttamassa globalisaatiota Venäjän itsensä osalta. Lännen asettamat pakotteet vähentävät Venäjän kykyä käydä sotaa ja korvata tuhoutunutta materiaalia uudella. Korkean teknologian vientikielto tuntuu Venäjän taloudessa, joka oli 30 vuoden aikana ehtinyt monin tavoin integroitua muuhun maailmantalouteen.
Entä onko maailmantalous hajoamassa blokkeihin? Oma arvioni on se, että globalisaatio on siirtynyt uuteen vaiheeseen, jossa blokkiutuminen vahvistuu ja puhtaasti markkinavoimien logiikkaan perustuva globalisaatio heikkenee. Vastaavasti kansantalouksien taloudellinen iskunkestävyys ja kansakuntien henkinen kestokyky korostuvat.
Tätä voidaan kuvata myös käsitteellä Kylmä sota 2.0, kuten arvostettu historiantutkija Niall Ferguson on tehnyt. Hänen mielestään Kylmä sota 2.0:n ensimmäinen näytös on Ukraina, kuten edellisen oli Korean sota. Koreassa kyllä sodittiin aikoinaan ja Ukrainassa soditaan nyt kuumasti ja verisesti, mutta kansainvälisen järjestelmän ja suurvaltasuhteiden osalta ne ovat osa kattavaa, kireää kylmää sotaa.
Mitä tämä kaikki merkitsee Suomen kannalta? Mitä se merkitsee kaupankäynnin, energiatalouden, kansallisen turvallisuuden kannalta?
Kaupankäynnin kannalta Suomi ja muutkin Venäjän naapurimaat ovat aiempaa enemmän lännen ja idän talousvirroista syrjässä. Uudessa tilanteessa Euroopan unionin sisämarkkinoiden merkitys suomalaisille yrityksille korostuu entisestään. Ja EU:n neuvottelemat vapaakauppasopimukset auttavat myös suomalaisia yrityksiä. Niitä on voimassa aina Japanista Australiaan, Kanadasta Singaporeen, jne.
Kannustavaa on huomata, että Yhdysvalloista on tullut yksi Suomen tärkeimpiä vientimarkkinoita viime vuosina. Tämä kertoo suomalaisten yritysten kyvystä löytää markkinoita sieltä, missä kysynnän kasvua on.
Energiapolitiikassa edessä on vaikea talvi, kun sähkön ja lämmön hinta nousee. Energian säästäminen nousee arvoonsa. Yhtä kaikki Suomen pitkäjänteinen linja, siis toimittajien ja tuotantomuotojen moninaisuus, näyttäytyy nyt valtioviisautena. Olkiluoto 3:n ydinvoimalan käynnistyminen nyt – lopultakin – tuo paljon kaivattua perusvoimaa, jolla korvataan katkennut sähköntuonti Venäjältä. Kaasun tulo katkesi jo toukokuussa, mutta siitäkin selvitään Suomen ja Viron yhdistävän Baltic Connector -kaasuputken ja nesteytetyn LNG-kaasun tuonnin avulla.
Kokonaisturvallisuuden tähdentäminen on Suomessa ulottunut myös energiaan – hyvä niin. Se ei olisi onnistunut ilman pitkäjänteistä panostusta kotimaiseen, uusiutuvaan bioenergiaan. Suomessa uusiutuvan energian osuus on jo 40 prosenttia kokonaisenergiasta, ja siitä puolestaan bioenergian osuus neljä viidennestä.
Entä ulko- ja turvallisuuspolitiikka? Suomen ratkaisu on nyt tehty pitkälle eteenpäin. Kymenlaaksonkin kannalta tämä on iso kysymys, onhan Kouvolan seutu tärkeä maanpuolustuksen keskittymä ja Kymenlaakso kokonaisuudessaan strategisesti tärkeä maakunta.
Onko Nato-jäsenyys Suomen pitkän linjan jatkumoa, vai täydellinen suunnanmuutos? Tätä pohtii arvostettu ranskalainen strategian tutkija Francois Heisbourg artikkelissaan, jonka Elinkeinoelämän valtuuskunta on julkaissut raportissaan Uusi Länsi.
Käänne on katsojan silmässä – mielestäni kummallekin kannalle on perusteensa. Heisbourg painottaa käännettä ja toteaa, että Suomen päätös liittyä Naton 5. artiklan mukaiseen kollektiiviseen puolustukseen edustaisi suunnanmuutosta, joka olisi yhtä merkittävä kuin Ruotsin päätös ryhtyä puolueettomaksi maaksi noin parisataa vuotta sitten.
Ilman muuta kyse on merkittävästä muutoksesta. Toisaalta voidaan ajatella niinkin, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja on ollut sitoutua tiiviisti kanssamme samat arvot jakavaan, liberaalien demokratioiden muodostamaan läntiseen poliittiseen yhteisöön.
Ulkopolitiikkamme perimmäinen päämäärä on aina ollut nimenomaan kansallinen turvallisuus, jonka tavoittelussa puolueettomuuspolitiikka oli kylmän sodan aikana käypä väline. ETYK oli ja on jossain määrin vieläkin keino vahvistaa omaa asemaamme, samalla kun vahvistamme Euroopan turvallisuutta. Olimme aiemmin lääkäreitä, emme niinkään tuomareita. Nyt olemme molempia, mutta vielä muutakin ja enemmän: emme kohtaa mahdollista vihollista enää yksin. Voimme sanoa sotien veteraaneille ja heille, jotka eivät palanneet: ette turhaan taistelleet. Nyt aggressiivisen ja arvaamattoman Venäjän naapurina kansallisen turvallisuuden eteen tarvitaan toisenlaisia välineitä kuin edellisen kylmän sodan aikana. Meillä on Venäjän kanssa sama raideleveys, mutta eri arvopohja.
Naton rauhankumppanuus ja mahdollisuus hakea täysjäsenyyttä ovat olleet Suomen kannalta menestystarina. Puolustusvoimamme ovat jo vuosia olleet täysin Nato-yhteensopivia. Jäsenyyden astuessa voimaan Naton 5. artiklan turvatakuut tulevat koskemaan meitäkin.
Mutta kuten aiemminkin, Suomen puolustuksesta vastaa ensi sijassa Suomen puolustusvoimat – tältä osin asiaintila ei ole muuttunut. Liittoutuminen tuo meille kuitenkin monenlaisia uusia kykyjä, ja Nato-jäsenyyden vaikutus huoltovarmuuteemme on merkittävä – Ukrainassa näemme, että tämän päivän sodankäynti on paitsi raakaa myös erittäin materiaali-intensiivistä ja teknologiariippuvaista.
Kun mennyttä puolta vuotta katsoo taaksepäin, niin Suomi luopui liittoutumattomuudesta nopeasti, eikä sitä edeltänyt monien toivoma laajempi keskustelu – ei ollut aikaa. Toisaalta Nato-jäsenyyden kannatus nousi nopeasti lähes 80 prosentin tasolle, joten valtiojohdolle ratkaisu ei siinä suhteessa ollut vaikea. Konsensus muotoutui kansan tahtona. Siinä toteutui uudelleen se henki, joka oli maanpuolustuksen kulmakivi vuonna 1939. Ja Ukrainassa näemme nyt konkreettisesti, mitä maanpuolustustahto tarkoittaa. Euroopan unioni ja Yhdysvallat ja muut liberaalit demokratiat eivät jätä Ukrainaa Venäjän ruhjomaksi, vaan takaavat sille tulevaisuuden demokratioiden joukossa.
Suomen osalta voimme tänään sanoa, että ei mennyt Nato-optio hukkaan, sillä se pohjusti maaperää puolustukselliselle liittoutumiselle. Ei myöskään Hornet-hävittäjähankinta vuonna 1992, jota aikanaan kovasti vastustettiin. Eikä vankka ankkuroituminen Euroopan unioniin, mitä ilman nyt olisi vaikea ottaa täydentävää, täyttä askelta läntiseen turvallisuusyhteisöön. Tästä näkökulmasta kyse on nimenomaan Suomen pitkästä linjasta.
Hyvät ystävät,
Yhteenvetona: Suomen tasavallalla on ollut omat vaikeat hetkensä vuosikymmenten ja vuosisatojen saatossa. Vahva se on kuitenkin ollut, kun Suomi on selvinnyt pahimmista uhista ja noussut taloudellisesti köyhästä maasta maailman vauraimpien valtioiden joukkoon.
Monen mittarin mukaan suomalainen yhteiskunta on nyt vahvalla pohjalla. Aina on kuitenkin varaa parantaa ja syytä varautua tuleviin haasteisiin. Uudistumiskykyä tarvitsemme, toivottavasti sitä löytyy.
Kunhan saamme Suomen turvallisuuden ja talouden osalta entistä vahvemmaksi ja iskunkestävämmäksi, ja kunhan rakennamme tasavaltaa niin, että kaikki pysyvät mukana, voimme selvitä nykyisistä ja tulevista haasteista. Sen rinnalla olemme mukana etsimässä yhteisiä ratkaisuja rajat ylittäviin ongelmiin, niin maailmalla kuin Euroopassa.
Siinä muutamia pohdintoja maailmanmenosta, Euroopan tilanteesta ja Suomen linjasta tässä haastavassa tilanteessa. Toivottavasti ne antavat virikkeitä kohta alkavalle keskustelulle.
Kuuntelenkin nyt mielelläni näkemyksiänne ja vastaan mahdollisesti heränneisiin kysymyksiin. – Kiitos mielenkiinnosta!