Tilasto 30.11.2020 13.00

Asuntolainoja nostettiin runsaasti lokakuussa

Lokakuussa 2020 uusia asuntolainoja nostettiin kahden miljardin edestä, mikä on 5,5 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Yhden kuukauden aikana on nostettu näin paljon asuntolainoja viimeksi toukokuussa 2011. Asuntolainojen nostaminen on ollut kevään notkahduksesta huolimatta runsasta kuluvan vuoden aikana. Tammi-lokakuun 2020 aikana uusia asuntolainoja on nostettu 2 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko laski hieman syyskuusta ja oli 0,71 % lokakuussa 2020.

Asuntolainakannan vuosikasvu on kiihtynyt ja oli yli 3 % lokakuussa 2020. Alkuvuoden 2020 ja viime kuukausien runsaiden lainanostojen lisäksi kasvua on vauhdittanut lyhennysvapaiden käyttö keväällä. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli 103,0 mrd. euroa lokakuussa 2020.

Asuntolainakannan kasvua ovat vahvistaneet osaltaan pidemmät takaisinmaksuajat. Uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika piteni hieman ja oli 21 vuotta 5 kuukautta lokakuussa 2020. Tyypillisin uusien asuntolainojen takaisinmaksuaika Suomessa on 24–26 vuotta. Tällaisia oli hieman yli puolet kaikista uusista asuntolainoista lokakuussa 2020. Takaisinmaksuajaltaan pidempien lainojen (yli 29 vuotta) osuus uusista asuntolainoista oli tuolloin 10,4 %.

2020M10_FI.png

Lainat

Kotitalouslainoista oli lokakuun 2020 lopussa kulutusluottoja 16,7 mrd. euroa ja muita lainoja 18,4 mrd. euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin lokakuussa 1,9 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski syyskuusta 2020 ja oli 2,16 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli lokakuun lopussa 97,3 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 37,0 mrd. euroa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli lokakuun 2020 lopussa 103,4 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,07 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 91,0 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 3,9 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat lokakuussa 0,1 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli lokakuussa 0,23 %.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

 
  Elokuu, milj. euroa Syyskuu, milj. euroa Lokakuu, milj. euroa Lokakuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 137 055 137 502 138 056 3,2 1,38
    - niistä asuntolainat 102 074 102 462 102 970 3,1 0,85
Lainat yrityksille2, kanta  97 412 97 254 97 316 8,0 1,30
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 105 707 106 885 107 594 9,0 0,07
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 653 1 883 1 999   0,71

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi,

Anu Karhu, puh. 09 183 2228, sähköposti: anu.karhu(at)bof.fi

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 7.1.2021 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.