Tilasto 8.5.2024 10.00

Ulkomaiset osakkeet ovat tuottaneet suomalaisia paremmin viimeisen vuoden aikana

Maaliskuun 2024 lopussa suomalaiset kotitaloudet omistivat pörssinoteerattuja osakkeita 46,3 mrd. euron edestä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin omistusten arvo oli 47,3 mrd. euroa. Valtaosa (86 %) suomalaisten pörssinoteeratuista osakeomistuksista on suomalaisten yritysten osakkeita. Kotitalouksien omistamien kotimaisten yritysten osakkeiden tuotto oli –4,6 % viimeisten 12 kuukauden aikana eli vuoden 2023 huhtikuun ja 2024 maaliskuun lopun välisenä aikana. Vastaavana aikana ulkomaisten yritysten osakkeiden tuotto oli 17,1 %.

Maaliskuun 2024 lopussa suomalaiset kotitaloudet omistivat pörssinoteerattuja osakkeita 46,3 mrd. euron edestä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin omistusten arvo oli 47,3 mrd. euroa. Valtaosa (86 %) suomalaisten pörssinoteeratuista osakeomistuksista on suomalaisten yritysten osakkeita, vaikka viime aikoina ulkomaisten yritysten osakkeiden osuus on kasvanut. Maaliskuussa 2024 pörssinoteeratuista osakeomistuksista 13,6 % oli ulkomaisten yritysten osakkeita, kun vielä vuotta aiemmin vastaava osuus oli 11,2 %. Ulkomaisten osakkeiden osuus on kasvanut ulkomaisten osakkeiden hintojen nousun ja kotimaisten osakkeiden hintojen laskun myötä. Kotitaloudet ovat myös tehneet viimeisen vuoden aikana suhteellisesti enemmän sijoituksia ulkomaisiin osakkeisiin.

Kotitalouksien omistamien kotimaisten yritysten osakkeiden tuotto[1] oli –4,6 % viimeisten 12 kuukauden aikana eli vuoden 2023 huhtikuun ja 2024 maaliskuun lopun välisenä aikana. Vastaavana aikana ulkomaisten yritysten osakkeiden tuotto oli 17,1 %. Viimeisten 12 kuukauden aikana kotitalouksien omistamien kotimaisten yritysten osakkeiden arvo laski 3,6 mrd. euroa ja ulkomaisten osakkeiden kasvoi 780 milj. euroa. Vastaavana aikana kotitaloudet saivat osinkoja suomalaisilta yrityksiltä 1,7 mrd. euron edestä ja ulkomaisilta yrityksiltä 140 milj. euron edestä.

Kotimaisiin yrityksiin kohdistuvien sijoitusten arvo on laskenut hintojen laskun vuoksi tasaisesti viimeisten 12 kuukauden aikana, paitsi marras-tammikuussa, jolloin kotitalouksien omistusten arvo nousi selvästi (4,1 mrd. euroa) hintojen muutoksen ansiosta. Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä kotimaisiin yrityksiin kohdistuneiden sijoitusten arvo laski 1,2 mrd. euroa. Vastaavana aikana kotitaloudet tekivät nettomääräisesti uusia sijoituksia kotimaisiin osakkeisiin 1,1 mrd. euron edestä. Tammi-maaliskuussa 2024 ulkomaisiin yrityksiin kohdistuvien osakesijoitusten arvo puolestaan kasvoi 460 milj. euroa ja kotitaloudet tekivät niihin uusia sijoituksia nettomääräisesti 190 milj. euron edestä.

 

Ulkomaiset osakkeet ovat tuottaneet suomalaisia paremmin viimeisen vuoden aikana

 

Rahastoista osakerahastot ovat tuottaneet parhaiten

Maaliskuun 2024 lopussa kotitalouksilla oli sijoituksia suomalaisissa sijoitusrahastoissa 35,9 mrd. euron[2] edestä, kun vuotta aiemmin sijoitusten arvo oli 31,2 mrd. euroa. Sijoitusrahasto-omistusten määrä on kasvanut sekä uusien sijoitusten myötä (12 kuukauden aikana nettomääräisesti 1,8 mrd. euroa) että arvonmuutosten ansiosta (12 kuukauden aikana 2,9 mrd. euroa).

Viimeisten 12 kuukauden aikana kotimaisten sijoitusrahastojen tuotto[3] kotitalouksille oli 9,1 %. Parhaiten tuottivat osakerahastot (13,4 %) ja yhdistelmärahastot (11,3 %). Negatiivista tuottoa on tullut ainoastaan kiinteistörahastoista, joissa tuotto viimeisten 12 kuukauden aikana oli –7,8 %. Viime aikoina suosiotaan kasvattaneiden korkorahastojen tuotto kotitalouksille oli 7,1 %.

 

Suomalaisten talletukset ja sijoitukset (milj. euroa), 2024Q1
  Kaikki** Kotitaloudet Työeläke-laitokset
  kanta (virrat) arvostus-muutos kanta (virrat)  arvostus-muutos kanta (virrat) arvostus-muutos
Suomalaisten sijoitukset          
Noteeratut osakkeet 232 718 3 199 46 257 -751 44 748 1 940
  (18 752)   (1 308)   (6 326)  
- kotimaisiin osakkeisiin 119 495 -5 481 39 968 -1 176 16 953 -404
  (2 110)   (1 120)   (209)  
Velkakirjat 219 436 -910 2 366 17 28 967 -111
  (-1 733)   (-20)   (-251)  
- kotimaisiin velkakirjoihin 95 031 -484 1 883 12 4 034 10
  (-1 548)   (-27)   (-454)  
Rahasto-osuudet            
Kotimaiset sijoitusrahastot 124 102 4 449 35 874 1 394 5 493 132
  (1 211)   (418)   (-30)  
Ulkomaiset rahastot 174 921 6 402 7 149 435 128 165 4 186
  (-4 897)   (263)   (-5 611)  
Suomalaisten pankkitalletukset          
Yön yli- talletukset (Käyttötilit) 136 020 8 68 003 -1 4 056 1
  (-6 472)   (-2 553)   (-1 705)  
Muut talletukset 50 122 5 41 042 0 -* -*
  (3 188)   (2 925)   -*  
* Luottamuksellinen tieto.          
** Vakuutuslaitosten arvopaperi- ja sijoitusrahastotiedot puuttuvat.  

 

Lisätietoja antavat

Antti Hirvonen, puh. 09 183 2121, sähköposti: antti.hirvonen(at)bof.fi,

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot2/.

 

Seuraava Säästäminen ja sijoittaminen -tiedote julkaistaan 8.8.2024 klo 10.

 

[1] Tuotto on laskettu kuukausittaisista osakkeiden hintojen muutoksista johtuvista arvostusmuutoksista sekä saaduista osingoista.

[2] Kotitalouksien sijoitusten arvo oli suomalaisissa osakerahastoissa 15 mrd. euroa, korkorahastoissa 9,8 mrd. euroa, yhdistelmärahastoissa 6,9 mrd. euroa, kiinteistörahastoissa 2,7 mrd. euroa ja muissa rahastoissa 1,4 mrd. euroa.

[3] Tuotto on laskettu kuukausittaisista rahasto-osuuksien hintojen muutoksista johtuvista arvostusmuutoksista sekä saaduista tuotto-osuuksista.