Tilasto 31.5.2019 13.00

Asuntoyhteisöjen uusien lainojen kasvu hiipunut

Jo usean vuoden ajan jatkunut asuntoyhteisöjen uusien lainojen euromääräinen kasvu on tasoittunut. Asuntoyhteisöt nostivat 0,4 mrd. euron edestä lainoja huhtikuussa 2019 – lähes viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden alusta lukien uusia lainoja on nostettu 1,9 mrd. euron edestä, mikä on 0,1 mrd. euroa vähemmän kuin vuonna 2018 vastaavana aikana.

Asuntoyhteisöillä oli lainoja 32,8 mrd. euron ja nostamattomia lainajärjestelyitä 4,9 mrd. euron edestä huhtikuussa 2019. Asuntoyhteisöihin katsotaan kuuluvaksi esimerkiksi asuntojen vuokranvälitystä harjoittavia toimijoita mutta myös tavallisia taloyhtiöitä. Tilastokeskuksen arvion mukaan kotitalouksien maksettavaksi koituu hieman yli 60 % asuntoyhteisöjen lainoista. Lainojen korkotaso on viimeksi kuluneen reilun vuoden aikana ollut hieman asuntolainoja korkeampi. Asuntoyhteisöjen nostamien uusien lainojen korko oli 1,04 % huhtikuussa 2019, kun asuntolainoilla se oli 0,80 %. Asuntoyhteisöjen nostamat lainat ovat keskimäärin myös noin kolme vuotta asuntolainoja pidempiä.

Samalla kun asuntoyhteisöjen lainanoton kasvu on tasoittunut, on myös rakentamisen tahti hiipunut. Tilastokeskuksen mukaan myönnettyjen rakennuslupien määrät ovat laskeneet ja käynnissä olevan rakennustuotannon kasvu on hidastunut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Lainat

Kotitaloudet nostivat huhtikuussa 2019 uusia asuntolainoja 1,6 mrd. euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli huhtikuun 2019 lopussa 98,1 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 1,9 %. Kotitalouslainoista oli huhtikuun lopussa kulutusluottoja 15,9 mrd. euroa ja muita lainoja 17,3 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin huhtikuussa 1,8 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski maaliskuusta ja oli 2,12 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli huhtikuun lopussa 87,0 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli huhtikuun lopussa 92,0 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 78,9 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 5,1 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat huhtikuussa 0,5 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli huhtikuussa 0,21 %.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Huhtikuu, milj. euroa Huhtikuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 131 006 131 289 131 334 2,4 1,47
    - niistä asuntolainat 97 852 98 067 98 138 1,9 0,97
Lainat yrityksille2, kanta 85 883 86 591 86 986 7,6 1,36
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 93 505 95 345 96 228 7,9 0,11
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 363 1 458 1 622   0,80

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi,
Johanna Honkanen, puh. 09 183 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 2.7.2019 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.