Tilasto 31.10.2011 13.00

Kiinteäkorkoiset asuntolainat kasvattaneet suosiotaan

 

Asuntolainakanta

Lainat

Kotitaloudet nostivat syyskuussa 2011 uusia asuntolainoja 1,8 mrd. euron edestä, mikä on yhtä paljon kuin elokuussa ja 0,1 mrd. euroa enemmän kuin vuosi sitten syyskuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko laski 0,03 prosenttiyksikköä eli 2,58 prosenttiin. Syyskuussa 77 prosentissa uusista asuntolainasopimuksista lainan korko sidottiin johonkin euriborkorkoon. Pankkien omien viitekorkojen osuus uusien asuntolainojen viitekoroista oli 13 %. Primekorkoihin sidottujen lainojen ohella viime kuukausina suosiotaan ovat kasvattaneet myös kiinteäkorkoiset asuntolainat; syyskuussa 10 prosentissa uusista asuntolainasopimuksista korko oli kiinteä.

Rahalaitosten kotitalouksille myöntämien euromääräisten asuntolainojen kanta kasvoi syyskuussa 0,6 mrd. euroa ja oli syyskuun lopussa 80,5 mrd. euroa. Kotitalouksien asuntolainakannan vuosikasvu pysyi ennallaan 6,7 prosentissa. Asuntolainakannan keskikorko nousi elokuusta 0,02 prosenttiyksikköä ja oli syyskuussa 2,49 %.

Uusia yrityslainasopimuksia solmittiin syyskuussa 8,0 mrd. euron edestä, mikä on 0,9 mrd. euroa enemmän kuin elokuussa ja 2,1 mrd. euroa vähemmän kuin vuosi sitten syyskuussa. Uusien sopimusten keskikorko laski syyskuussa 2,60 prosenttiin elokuun 2,70 prosentista. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta on kasvanut koko alkuvuoden; syyskuussa kanta kasvoi 0,7 mrd. euroa. Vuosikasvu kiihtyi 5,3 prosenttiin elokuun 4,3 prosentista. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli kuun lopussa 59,7 mrd. euroa. Kannan keskikorko pysyi lähes ennallaan 2,87 prosentissa.
 

Talletukset

Kotitalouksien talletuskanta kasvoi syyskuussa 0,6 mrd. euroa. Määräaikaistalletusten kanta kasvoi 1,2 mrd. euroa, ja yön yli  talletusten kanta puolestaan supistui 0,5 mrd. euroa. Talletuskanta yhteensä oli kuukauden lopussa 81,2 mrd. euroa ja keskikorko 1,02 %.

Suomalaiset kotitaloudet solmivat heinä-syyskuussa 2011 yhteensä 1 832 uutta pitkäaikaissäästämissopimusta. Kaiken kaikkiaan sopimuksia oli tehty syyskuun loppuun mennessä 15 919. Säästövarojen arvo oli syyskuun lopussa 17,5 milj. euroa, mistä eniten (56 %) oli sijoitettu rahasto-osuuksiin.

 

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

 

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

Heinäkuu, milj. euroa

 

Elokuu,  milj.
euroa

milj. euroa

Syyskuu
12 kk:n muutos1, %


Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 107 204 107 804 108 451 5,7 2,86
    - niistä asuntolainat 79 539 79 982 80 541

6,7

2,49
Lainat yrityksille2, kanta 58 951 59 001 59 739 5,3 2,87
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 80 822 80 534 81 167 6,1 1,02
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 626 1 818 1 849 2,58

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat
Hanna Häkkinen, puh. 010 831 2552, sähköposti: hanna.hakkinen(at)bof.fi
Jussi Pajunen, puh. 010 831 2343, sähköposti: jussi.pajunen(at)bof.fi

Seuraava Lainat, talletukset ja korot -tiedote julkaistaan 30.11.2011 klo 13.00.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta