Tiedote 14.7.2022 10.00

Suomessa löytyi 187 euroseteliväärennöstä alkuvuonna 2022

Suomessa setelien kierrosta löydettiin vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana 187 euroseteliväärennöstä. Seteliväärennösten määrä kierrossa on pienentynyt edelleen, ja nyt kierrosta löydetty määrä on noin kolmanneksen pienempi verrattuna vuoden 2021 vastaavaan aikaan.

”Väärennettyjä seteleitä liikkuu Suomessa tavallisesti vähän. Suurin osa alkuvuonna löydetyistä väärennöksistä on heikkolaatuisia, eikä niissä ole yhtään turvatekijää”, sanoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista. ”Nämä setelit on helppo tunnistaa vääriksi, kunhan vain muistaa seteleitä käsiteltäessä kiinnittää huomiota turvatekijöihin", Vehmas jatkaa.

Alkuvuonna 2022 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, joita oli yhteensä 91. Seuraavaksi eniten oli 50 euron väärennöksiä eli 71, ja 10 euron väärennöksiä oli 11.

Ajanjakso (vuoden 1. tai 2. puolisko)

1/2020

2/2020

1/2021

2/2021

1/2022

Väärennösten lukumäärä

908

588

298

225

187

Tunnista setelin aitous turvatekijöiden avulla

Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Tarkastuksessa voi käyttää yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito. Ohjeita ja oppaita setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta (www.suomenpankki.fi > Raha ja maksaminen).

Suomen Pankki on julkaissut uuden selainpohjaisen seteliverkkokurssin kaikkien kiinnostuneiden ja seteleitä työssään käsittelevien käyttöön. Kurssin avulla voi tutustua euroseteleiden turvatekijöihin sekä saada tietoa, kuinka toimia eri tilanteissa, jos kohdalle sattuu väärennös. Kurssi löytyy osoitteesta setelikurssi.suomenpankki.fi.

Lisätietoa:

Olli Vehmas, seteliasiantuntija, Suomen Pankki, puh. 09 183 3410,

Jussi Larvanto, rikosylikonstaapeli, keskusrikospoliisi, puh. 0295 486 954.