Tilasto 30.4.2014 13.00

Uusien asuntolainojen nostot maaliskuussa maltillisia

Maaliskuussa 2014 uusia asuntolainoja nostettiin hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Huolimatta nostojen lievästä piristymisestä maaliskuussa, kotitaloudet nostivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä uusia asuntolainoja kaikkiaan 3,2 mrd. euron edestä, mikä oli 0,2 mrd. euroa vähemmän kuin vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Uusia asuntolainasopimuksia solmittiin maaliskuussa 2014 niin ikään enemmän kuin maaliskuussa 2013, mutta vastaavasti koko ensimmäisen neljänneksen aikana uusia asuntolainasopimuksia solmittiin 0,4 mrd. euroa vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui edelleen vuoden alun 2,3 prosentista maaliskuun 2,0 prosentiin. Asuntolainakannan vuosikasvu on hidastunut jo kesästä 2012 lähtien taloudellisen epävarmuuden lisääntymisen myötä. Näin vähäistä vuosikasvu ei ole ollut aiemmin 2000-luvulla.

Lainat

Kotitaloudet nostivat maaliskuussa 2014 uusia asuntolainoja 1,1 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli maaliskuussa 2,03 % eli sama kuin helmikuussa. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli maaliskuun lopussa 88,4 mrd. euroa. Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui edelleen ja oli 2,0 %. Kotitalouslainoista oli maaliskuun lopussa kulutusluottoja 13 mrd. euroa ja muita lainoja 15 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin maaliskuussa 2,3 mrd. euron edestä, mikä on 0,3 mrd. euroa enemmän kuin maaliskuussa 2013. Uusien yrityslainojen keskikorko laski hieman helmikuusta ja oli 2,41 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli maaliskuun lopussa 65,4 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 19,3 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli maaliskuun lopussa 82 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,45 %. Talletuskannasta oli yön yli talletuksia 51,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 15,7 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat maaliskuussa 1 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli maaliskuussa 1,07 %.

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Tammikuu, milj. euroa Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Maaliskuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 116 736 116 720 116 884 2,3 1,95
    - niistä asuntolainat 88 286 88 326 88 403 2,0 1,51
Lainat yrityksille2, kanta  64 605 65 234 65 419 7,5 2,00
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 81 242 81 185 81 186 -1,2 0,45
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 017 1 073 1 144 2,03

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja:

Essi Tamminen, puh. 010 831 2395, sähköposti: essi.tamminen (at)bof.fi
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 2.6.2014 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.