Tilasto 30.9.2019 13.00

Asuntoyhteisöjen lainakannan kasvu hidastunut

Asuntoyhteisöjen lainakannan vuosikasvu oli 9,8 % elokuussa 2019. Kasvuvauhti oli elokuussa kolmatta kuukautta peräkkäin alle 10 %, eikä kanta ole kasvanut yhtä hitaasti kolmeen vuoteen. Hidastumisesta huolimatta kasvuvauhti on yhä ripeää. Asuntoyhteisöjen lainakanta ylitti elokuussa ensimmäistä kertaa 34 mrd. euron rajan.

Lainakannan kasvuvauhdin hidastumiseen ovat vaikuttaneet asuntoyhteisöjen pienentyneet lainanostot. Tammi-elokuussa 2019 asuntoyhteisöt ovat nostaneet uusia lainoja 3,9 mrd. euron edestä, mikä on 8 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Elokuussa 2019 nostettujen lainojen määrä, 410 milj. euroa, oli yli viidenneksen pienempi kuin edellisvuonna. Osaltaan nostojen pienenemiseen vaikuttaa asuinrakentamisen hidastuminen.

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan asuntoyhteisöjen lainoista 16,8 mrd. euroa oli kotitalouksien vastuulla kesäkuussa 2019. Tilastokeskus on 27.9. julkaisemiensa rahoitustilinpidon lukujen yhteydessä tarkistanut kotitalouksien osuuden laskentatapaa. Nyt kotitalouksien osuus taloyhtiölainoista on aiemmin arvioitua pienempi.

Lainat

Kotitaloudet nostivat elokuussa 2019 uusia asuntolainoja 1,7 mrd. euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli elokuun 2019 lopussa 99,4 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,3 %. Kotitalouslainoista oli elokuun lopussa kulutusluottoja 16,3 mrd. euroa ja muita lainoja 17,6 mrd. euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin elokuussa 1,6 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi heinäkuusta ja oli 2,39 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli elokuun lopussa 88,9 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 34,0 mrd. euroa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli elokuun lopussa 94,3 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 81,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 5,1 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat elokuussa 0,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli elokuussa 0,28 %.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Kesäkuu, milj. euroa Heinäkuu, milj. euroa Elokuu, milj. euroa Elokuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 132 436 132 662 133 294 2,7 1,46
    - niistä asuntolainat 98 921 99 038 99 399 2,3 0,94
Lainat yrityksille2, kanta 88 046 88 286 88 882 7,0 1,36
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 98 017 97 390 98 370   0,11
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 784 1 681 1 653   0,71

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.10.2019 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.