Tilasto 2.12.2019 13.00

Asuntolainakanta jo lähes 100 mrd. euroa

Luottolaitosten myöntämien asuntolainojen kanta kasvoi lähes 100 mrd. euroon (99,95 mrd. euroa) lokakuussa 2019. Asuntolainakannan kasvuvauhti on kiihtynyt vuoden 2019 alusta ja oli lokakuussa 2,4 %. Viimeksi kasvuvauhti oli nopeampaa syyskuussa 2016. Asuntolainakannan kasvua vauhdittivat uudet asuntolainat, joita nostettiin lokakuussa runsaasti.

Lokakuussa 2019 uusia asuntolainoja nostettiin 1,9 mrd. euron edestä, mikä on 145 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Edellisen kerran asuntolainoja nostettiin lokakuussa enemmän vuonna 2007. Uusien asuntolainojen keskikoron lasku on pysähtynyt kesän jälkeen ja pysynyt 0,72 % tuntumassa viimeisten kolmen kuukauden aikana.

Uusien asuntolainojen keskimääräiset laina-ajat ovat edelleen pidentyneet Suomessa. Lokakuussa 2019 nostettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 20 vuotta 9 kuukautta. Yli 68 % uusista asuntolainoista myönnettiin yli 20 vuoden takaisinmaksuajalla. Takaisinmaksuajaltaan pidempien lainojen (yli 29 vuotta) osuus uusista asuntolainoista on kasvanut: lokakuussa 2019 niiden osuus oli 7 %, kun vuosi sitten lokakuussa osuus oli 3 %.

Lainat

Kotitalouslainoista oli lokakuun lopussa kulutusluottoja 16,5 mrd. euroa ja muita lainoja 17,6 mrd. euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin lokakuussa 2,2 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski syyskuusta ja oli 2,21 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli lokakuun lopussa 90,6 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 34,6 mrd. euroa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli lokakuun lopussa 94,4 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 81,5 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 4,9 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat lokakuussa 0,4 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli lokakuussa 0,12 %.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Elokuu, milj. euroa Syyskuu, milj. euroa Lokakuu, milj. euroa Lokakuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 133 285 133 616 134 019 2,7 1,45
    - niistä asuntolainat 99 399 99 631 99 950 2,5 0,91
Lainat yrityksille2, kanta 88 883 89 582 90 558 7,3 1,34
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 98 370 98 561 98 733 8,6 0,11
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 653 1 714 1 894   0,72

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Meri Sintonen, puh. 09 183 2247, sähköposti: meri.sintonen(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 7.1.2020 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.