Tilasto 12.8.2019 13.00

Ulkomaisten rahastojen osuus työeläkelaitosten arvopaperisijoituksista kasvanut

Työeläkelaitoksilla1 oli 181 mrd. euron edestä arvopaperisijoituksia2 kesäkuun 2019 lopussa. Sijoituksista 81 % kohdistui ulkomaille. Osakkeiden positiivisen kurssikehityksen myötä työeläkelaitosten arvopaperisijoitukset kasvoivat 13,2 mrd. eurolla tammi-kesäkuun 2019 aikana.

Työeläkelaitokset vähensivät velkakirjasijoituksiaan 1,9 mrd. eurolla tammi-kesäkuun 2019 aikana.

Kesäkuun 2019 lopussa työeläkelaitokset omistivat 36,4 mrd. euron edestä velkakirjoja3, mikä on 0,3 mrd. euroa vähemmän kuin joulukuussa 2018. Tammi-kesäkuun aikana omistusten arvo kasvoi 1,5 mrd. euroa, mutta velkakirjoja myytiin nettomääräisesti 1,9 mrd. eurolla. Kesäkuun 2019 lopussa valtaosa sijoituksista kohdistui ulkomaisten valtioiden velkakirjoihin (16,1 mrd. euroa). Eniten sijoituksia oli Yhdysvaltojen (3,3 mrd. euroa), Ranskan (2,5 mrd. euroa), Saksan (1,8 mrd. euroa) sekä Italian ja Belgian (1,0 mrd. euroa molemmissa) valtion velkakirjoihin. Sijoitukset Suomen valtion velkakirjoihin olivat 0,7 mrd. euroa kesäkuun 2019 lopussa.

Lisäksi työeläkelaitokset omistivat 7,0 mrd. euron edestä yritysten4 liikkeeseen laskemia velkakirjoja (2,5 mrd. euroa suomalaisten yritysten) ja 12,6 mrd. euron edestä muiden sektorien5 liikkeeseen laskemia velkakirjoja.

Kesäkuun 2019 lopussa työeläkelaitokset omistivat 106,7 mrd. euroa sijoitusrahasto-osuuksia

Työeläkelaitosten sijoitukset rahastoihin kasvoivat 9,9 mrd. euroa tammi-kesäkuun 2019 aikana. Tammi-kesäkuun 2019 aikana rahasto-osuuksien arvo kasvoi 7,4 mrd. euroa ja työeläkelaitokset sijoittivat 2,6 mrd. euroa lisää pääomaa sijoitusrahastoihin.

Merkittävä osuus (98,7 mrd. euroa) työeläkelaitosten rahastosijoituksista oli ulkomaisissa rahastoissa. Ulkomaisista rahastosijoituksista yhteensä 89 % kohdistui Irlantiin, Yhdysvaltoihin, Luxemburgiin ja Caymansaarille rekisteröityihin sijoitusrahastoihin.

Kesäkuun 2019 lopussa työeläkelaitokset omistivat lisäksi 8 mrd. euron edestä rahasto-osuuksia kotimaisista sijoitus- ja pääomarahastoista. Eniten sijoituksia oli korkorahastoihin (3,4 mrd. euroa) ja osakerahastoihin (2,1 mrd. euroa).

Tammi-kesäkuun 2019 aikana työeläkelaitosten noteerattujen osakesijoitusten arvo kasvoi 3,2 mrd. euroa

Tammi-kesäkuun 2019 aikana työeläkelaitokset sijoittivat nettomääräisesti 0,1 mrd. euroa uutta pääomaa yritysten noteerattuihin osakkeisiin. Kesäkuun 2019 lopussa työeläkelaitokset omistivat 16,3 mrd. euron edestä kotimaisten yritysten noteerattuja osakkeita ja 3,4 mrd. euron verran noteeraamattomia osakkeita. Ulkomaalaisten yritysten noteerattuja osakkeita työeläkelaitokset omistivat 13,2 mrd. euron edestä. Eniten (1,8 mrd. euroa) ulkomaisista osakesijoituksista kohdistui yhdysvaltalaisten yritysten noteerattuihin osakkeisiin. Kesäkuun 2019 lopussa työeläkelaitokset omistivat pohjoismaisten6 yritysten noteerattuja osakkeita 2,1 mrd. euroa, joista valtaosa oli ruotsalaisten yritysten noteerattuja osakkeita (1,4 mrd. euroa).

1 Tiedote käsittää vain lakisääteiset työeläkelaitokset (S.13141), eikä huomio lisäeläkelaitoksia (S.129) eikä vakuutuslaitoksien (S.128) kautta tapahtuvaa eläkesäästämistä.
2 Osake-, velkakirja- ja rahastosijoitukset
3 Valtaosa velkakirjasijoituksista kohdistui joukkovelkakirjalainoihin.
4 Sektori S.11
5 Muut sektorit kuin valtio (S.1311) ja yritykset (S.11)
6 Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti

Suomalaisten talletukset ja sijoitukset (milj. euroa), 2019Q2

  Kaikki Kotitaloudet Työeläke-laitokset
  kanta (virrat) arvostus-muutos kanta (virrat) arvostus-muutos kanta (virrat) arvostus-muutos
Suomalaisten sijoitukset            
Noteeratut osakkeet 182 732 1 267 36 233 -228 29 475 182
  (-2 314)   (783)   (402)  
- kotimaisiin osakkeisiin 124 255 537 33 241 -212 16 286 23
  (818)   (759)   (373)  
             
Velkakirjat 197 642 1 855 2 431 12 36 384 576
  (-3 010)   (-82)   (-910)  
- kotimaisiin velkakirjoihin 69 893 677 1 584 7 4 308 60
  (-425)   (-79)   (-283)  
             
Rahasto-osuudet            
Kotimaiset sijoitusrahastot 95 185 1 581 23 131 396 5 936 88
  (1 322)   (399)   (59)  
             
Ulkomaiset rahastot 138 982 1 664 2 368 37 98 680 786
  (2 171)   (38)   (1 686)  
             
Suomalaisten pankkitalletukset          
Käyttelytilit 147 672 -46 81 064 -4 5 298 -5
  (1 507)   (2 655)   (88)  
Muut talletukset 48 507 -2 12 863 -0 -* -*
  (-615)   (55)   -*  

*luottamuksellinen tieto

Lisätietoja antavat

Antti Alakiuttu, puh. 09 183 2495, sähköposti: antti.alakiuttu(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/saastaminen-ja-sijoittaminen/.

Tiedotteen julkaisun yhteydessä julkaistaan uusi interaktiivinen sijoitusrahastovisualisointi.

Seuraava Säästäminen ja Sijoittaminen tiedote julkaistaan 11.11.2019 klo 13.