Kesä meillä

Nuorten työllistäminen on meille tärkeää ja siksi haluammekin tarjota kesätyöpaikan vuosittain useille kymmenille opiskelijoille. Kesätyöhaku järjestetään vuosittain tammikuussa.

Meiltä löytyy mielenkiintoisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä kesätyötehtäviä muun muassa rahapolitiikan ja tutkimuksen, rahoitusmarkkinoiden ja tilastojen, pankkitoiminnan sekä rahahuollon parissa. Lisäksi kesätöitä on usein tarjolla mm. IT:n, viestinnän ja turvallisuuden tehtävissä.

Vuoden 2024 kesätyöblogin kirjoittajat

Keväällä 2024 sijoituimme Universumin halutuimpien työnantajien kaupallisen alan opiskelijatutkimuksessa 8. sijalle ja olimme julkisen sektorin halutuin työnantaja.

Vuoden 2023 kesätyöntekijöille tehdyssä kyselyssä pankki sai yleisarvosanan 3,9 (asteikolla 1-4). Erityisen tyytyväisiä kesätyöntekijät olivat haastaviin ja vastuullisiin työtehtäviin sekä työilmapiiriin.

Toimistossamme on erittäin hyvä yhteishenki ja koen, että keltä tahansa kollegalta uskaltaa kysyä neuvoa. Esihenkilömme on luotettava ja koen, että häneltä saa aina apua tai tukea missä tahansa asiassa.

Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan kesätyöntekijät arvostavat yhteishenkeä, jota he ylläpitävät mm. järjestämällä yhteistä vapaa-ajan toimintaa. Kesätyöntekijät pääsevät tutustumaan eri osastoilla työskenteleviin kollegoihinsa ja verkostoitumaan sekä työ- että vapaa-ajalla. 

Tervetuloa tutustumaan kesätyöntekijöiden arkeen kesätyöblogien avulla.

 

Lainaukset ovat Suomen Pankin sisäisessä tutkimuksessa henkilöstön antamia vastauksia, jotka liittyvät työnantajaan ja työn merkityksellisyyteen.