Puhe 29.5.2023 15.17

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Miten kestävä kehitys näkyy rahapolitiikassa, esitelmä 29.5.

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki
Miten kestävä kehitys näkyy rahapolitiikassa
Finsifin ja Suomen Pankin sidosryhmätilaisuus rahamuseossa 29.5.2023
Esitys (pdf)

Miten kestävä kehitys näkyy rahapolitiikassa

Tervetuloa Suomen Pankin rahamuseoon tähän Suomen Pankin ja Finsifin yhteistyössä järjestämään tilaisuuteen. Finsif on tärkeä toimija vastuullisen sijoittamisen edistämisessä Suomessa. Sen rooli ja vaikuttavuus näkyvät sekä jäsenmäärän kehityksessä että laadukkaiden tilaisuuksien muodossa. Minulla onkin ilo saada puhua teille jäsenorganisaatioiden edustajille ilmastonmuutosteemoista keskuspankin näkökulmasta.

Avaan teille tänään ajattelua siitä, miten kestävä kehitys, erityisesti ilmastokriisi, näkyy rahapolitiikassa.

[Dia 2] Puheenvuoroni voidaan jakaa kahteen osaan. Ensin kuvaan sitä, miten ilmastokriisi vaikuttaa rahapolitiikan toimintaympäristöön ja rahapolitiikan mitoitukseen. Toisessa osassa keskityn avaamaan eurojärjestelmän rahapolitiikkaan liittyvän ilmastostrategian sisältöä.
Eli vaikka EKP:n mandaatti on ulottunut yhteisen valvontamekanismin perustamisen jälkeen myös pankkivalvontaan, esitykseni ei kata ilmastokriisiin liittyviä valvontatoimia. Perinteisessä keskuspankin leipälajissa, rahapolitiikassa, on meille riittävästi pureskeltavaa etenkin, kun Juha Niemelä täydentää esitystäni avaamalla meille sitä, kuinka me Suomen Pankissa pyrimme huomioimaan ilmastokriisin omassa sijoitustoiminnassamme.

[Dia 3] Eurojärjestelmän ensisijainen tavoite on ylläpitää hintavakautta. Pyrimme jatkuvasti siihen, että inflaatio olisi keskipitkällä aikavälillä kahden prosentin tuntumassa. Tältä pohjalta on luonnollista, että kiinnostuksemme ulottuu ilmasto¬kysymyksiin ja erityisesti ilmastokriisin torjunnan hintavaikutuksiin. Haluan keskustella siitä, miten vihreä siirtymä voidaan toteuttaa hintavakautta vaarantamatta.

Ilmastokriisi vaikuttaa hintoihin monin tavoin. Esimerkiksi äärimmäisten sääolojen yleistyminen voi johtaa vakuutusmaksujen ja muiden varautumiskustannusten kasvuun. Kuivuuden ja tulvien yleistyminen sekä maailman keskilämpötilan nousu pienentävät satoja ja nostavat elintarvikkeiden hintoja. Lisäksi hiilidioksidin päästöoikeuksien kallistuminen sekä vähähiilisemmän tuotannon edellyttämät tekniset innovaatiot kasvattavat kustannuksia ainakin alkuvaiheessa.

Jos ja kun tämänkaltainen kehitys alkaa heijastua kotitalouksien ja yritysten odotuksiin, se vaikuttaa myös inflaationäkymiin. Erityisen haitallista olisi inflaation vaihtelun lisääntyminen. Se lisäisi epävarmuutta, vaikeuttaisi inflaation ennustamista sekä rahapolitiikan mitoittamista. Korkeampien riskipreemioiden kautta se myös hidastaisi talouskasvua.

Siirtyminen vähähiiliseen talouteen edellyttää politiikkaa, joka johtaa suhteellisten hintojen muutoksiin, jotta vähäpäästöisistä vaihtoehdoista tulee saastuttavia vaihtoehtoja houkuttelevampia. Pääosin tällaiset toimet kuuluvat muille talouspolitiikan lohkoille, sillä erityisesti ympäristöverot, päästökauppa ja tuet voivat synnyttää tällaisia, haluttuja muutoksia. Euroopan unioni onkin tehnyt aloitteen hiilitullin käyttöönotosta sen rajoilla. Tullin avulla esimerkiksi pyrittäisiin torjumaan hiilivuotoa eli saastuttavan tuotannon siirtämistä EU-säätelyn ulkopuolelle. Toteutuessaan tullit täydentäisivät päästökauppaa ja nostaisivat ulkomailta EU:hun tuotujen hiili-intensiivisten tuotteiden hintaa.

Kaikkien ilmastoon liittyvien muutosten vaikutukset hintavakauteen riippuvat siirtymän sujuvuudesta. Mitä nopeammin ilmastokriisiin reagoidaan, sitä pienemmillä politiikkamuutoksilla selvitään. Parhaassa tapauksessa muutos on asteittainen, vakaa ja, mikä tärkeintä, taloudenpitäjien ennakoitavissa.

Ilmastokriisi vaikeuttaa osaltaan myös rahapolitiikan analyysiä ja päätöksentekoa. Rahapolitiikalla on helpointa vastata talouden kohtaamiin kysyntäsokkeihin. Kysynnän voimistuminen kiihdyttää sekä tuotantoa että inflaatiota, kun taas negatiivinen sokki hillitsee kumpaakin. Rahapoliittinen reaktio kysyntäsokkiin on varsin suoraviivainen: negatiivista sokkia vaimennetaan lisäämällä talouden rahapoliittista elvytystä. Vastaavasti taloutta ylikuumentava positiivinen kysyntäsokki edellyttää rahapolitiikan kiristämistä, eli korkojen nostoa.

Tilanne on monimutkaisempi, kun taloutta kohtaa tarjontasokki. Tällaisissa tapauksissa tuotanto ja inflaatio kehittyvät yleensä vastakkaisiin suuntiin, ja talouspolitiikan päätöksentekijän on punnittava inflaation vakauttamista suhteessa tuotannon vakauttamiseen. Tarjontasokkien osalta optimaaliset rahapoliittiset toimet eivät ole suoraviivaisia, vaan ne riippuvat oleellisesti muun muassa sokin kestosta. Ilmastokriisin odotetaan kasvattavan tarjontasokkien esiintymistiheyttä esimerkiksi äärimmäisten sääolosuhteiden seurauksena. Tämä hankaloittaa rahapolitiikan harjoittamista, sillä keskuspankeilla on edessään haastava tehtävä tunnistaa, onko kulloinenkin sokki ensisijaisesti kysyntä- vai tarjontasokki ja ovatko sen vaikutukset tilapäisiä, pitkäaikaisia vai peräti pysyviä. Ilmastokriisi vaatii meiltä uudenlaisia analyyttisia valmiuksia ja uudenlaisten makrotaloudellisten mallien kehittämistä.

Me keskuspankkiirit olemme huolissamme siitä, että ilmastokriisi heikentää tuottavuutta ja epävarmuuden kasvu vähentää investointihalukkuutta. Tällainen kehitys voisi madaltaa jo valmiiksi hyvin alhaista reaalista tasapainokorkoa. Tasapainokoron lasku puolestaan rajoittaisi korkopolitiikan liikkumavaraa sekä mahdollisuutta tukea taloutta ja hintakehitystä voimakkaiden laskusuhdanteiden aikana. Vaikka liian matala inflaatio tuntuu nykyoloissa kaukaiselta huolelta, tämä oli kahden vuoden takaisen rahapolitiikan strategian uudelleen arvioinnin päähuolenaihe. Väestön vanheneminen ja työvoiman supistuminen sekä tuottavuuden kasvun hidastuminen ovat edelleen maailmantalouden vahvoja trendejä, mikä viittaa siihen, että myös matala reaalinen tasapainokorko on edelleen vallitseva olotila. Tämäkin kannustaa meitä edistämään ilmastokriisin vastaista taistelua.

Pandemiasta toipuminen ja Venäjän laiton hyökkäyssota johtivat yhdessä mittaviin hintoja nostaneisiin sokkeihin, jotka ovat aikaa myöden muuttuneet melko laaja-alaiseksi hintojen nousuksi. Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto on reagoinut liian nopeaksi kiihtyneeseen inflaatiovauhtiin erityisesti sarjalla koronnostoja. Ohjauskorkoja on nostettu viime heinäkuun jälkeen jokaisessa EKP:n neuvoston rahapolitiikkakokouksessa tähän mennessä yhteensä 3,75 prosenttiyksiköllä.

Miten käy ilmastokriisin vastaisen politiikan ja vaadittavien mittavien investointien rahoituksen, jos hintavakauteen tähtäävä rahapolitiikka edellyttää aikaisempaa korkeampaa korkotasoa? Esimerkiksi uusiutuvan energian tuotanto on fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuvia vaihtoehtoja pääomavaltaisempaa. Jos investointilaskelmien diskonttokorko nousee, muodostuuko hintavakauteen pyrkivästä rahapolitiikasta uhka ilmastopolitiikalle?

Ei. Korkea inflaatio ja siihen liittyvä epävarmuus nostavat riskipreemioita ja hidastavat investointeja. Siten hinta- ja rahoitusvakaus ovat itse asiassa perusedellytyksiä investointien suotuisalle kehitykselle ja tasapainoiselle talouskasvulle. Näin ollen rahoitusolojen kiristyminen viimeisen vuoden aikana tukee tasapainoista talouskehitystä ja osaltaan mahdollistaa vihreään siirtymään vaadittavien investointien rahoitusta pidemmällä aikavälillä. Lyhyemmän aikavälin tarkastelussa on syytä korostaa, että reaalikorot ovat euroalueella edelleen historiallisessa tarkastelussa huomattavan matalilla tasoilla. Lisäksi, kun rahavirrat osake- ja joukkolainoihin sijoittaviin rahastoihin supistuivat viime vuonna, virtaus ESG-rahastoihin jatkui edelleen positiivisena. Vastuullista, vakauteen tähtäävää rahapolitiikkaa ei siten voi pitää millään tavoin ristiriitaisena ilmastotavoitteiden kanssa.

Olen kuvannut ilmastokriisin ilmiönä, joka vaikuttaa suoraan keskuspankin mandaatin ensisijaiseen tavoitteeseen. Hintavakaudesta huolehtimisen ohella eurojärjestelmä voi myös tukea Euroopan unionin talouspolitiikkaa yleisemminkin, silloin kun voimme niin toimia hintavakautta vaarantamatta. Ilmastopolitiikka on nostettu korkealle Euroopan unionin päättäjien tärkeysjärjestyksessä. Tästä kertoo mm. se, että Euroopan vihreän kehityksen Green Deal -ohjelmassa tavoitteeksi asetettiin EU:n hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Näin hintavakauteen liittyvien perusteiden lisäksi eurojärjestelmä voi edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista myös toissijaisen mandaattinsa kautta – kunhan hintavakaus ei siitä vaarannu.

[Dia 4]
Kuinka keskuspankkien tulisi osallistua ilmastokriisin torjuntaan ja kestävän kehityksen edistämiseen? Tätä on viime vuosien aikana käsitelty erittäin paljon keskuspankkien piirissä, ja siitä on alkanut muodostua laaja yhteisymmärrys niin keskuspankkiyhteisössä kuin sen ulkopuolellakin.

Sen mukaan päävastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta on hallituksilla ja parlamenteilla, jotka voivat lainsäädännön, verotuksen ja sääntelyn kautta suoraan vaikuttaa maapallon lämpenemisen hillitsemiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen.

Keskuspankit eivät silti saa kätkeytyä lainsäätäjien selän taakse ja olla tekemättä omaa osuuttaan. EKP:n neuvoston jäsenet ovat käsitelleet eurojärjestelmän roolia ja mandaattia ilmastonmuutoksen torjunnassa lukuisia kertoja julkisuudessa viime aikoina, ja EKP:n johtokunnan jäsenet ovat olleet tässä erityisen aktiivisia.

Frank Elderson tiivisti huhtikuun lopussa Washingtonissa pitämässään puheessa keskuspankkien aseman ytimekkäästi ja yksiselitteisesti:
”Central banks are not climate and environmental policymakers. Central banks are climate and environmental policy takers”
Emme siis ole pääroolissa, mutta eurojärjestelmä ottaa ja sen täytyy ottaa ilmastokriisi huomioon toiminnassaan.

[Dia 5] Mitä päätöksiä ja konkreettisia toimenpiteitä eurojärjestelmä on tähän saakka tehnyt ilmastokriisin huomioimiseksi rahapolitiikassa?

EKP:n neuvosto päätti toissa kesänä laajamittaisen asiantuntijavalmistelutyön pohjalta uudesta rahapolitiikan strategiasta. Sen keskiössä oli ensisijainen tavoitteemme eli hintavakaus, ja yksi keskeisimpiä lopputulemia oli inflaatio-tavoitteen määrittäminen symmetriseksi.

Inflaatiotavoitteen ohella ilmastokriisillä oli strategiauudistuksessa merkittävä osa. EKP:n neuvosto laati toimintasuunnitelman ja asetti tavoitteita, joiden kautta ilmastonmuutos ja kestävä kehitys otetaan huomioon rahapolitiikassa. Toimintasuunnitelmaa on tämän jälkeen tarkennettu ja tällä hetkellä se kattaa kalvolla esitetyt osa-alueet.
Käyn seuraavaksi läpi näistä kahta ensimmäistä kohtaa eli kuinka ilmastotekijöitä ja -riskejä on viime syksystä lähtien huomioitu eurojärjestelmän rahapoliittisissa yrityslainaostoissa, ja miltä näyttävät näiden omistusten ilmastotunnusluvut, joiden raportointi aloitettiin muutama kuukausi sitten.

Kerron lyhyesti myös ilmastoriskien huomioimisesta eurojärjestelmän vakuuskehikossa ja siitä, voitaisiinko ilmastonäkökulmia sisällyttää myös osto-ohjelmien suurimpaan osaan eli julkisen sektorin velkakirjaostoihin.

[Dia 6] Eurojärjestelmä on ostanut rahapolitiikan tarpeisiin määritellyt kriteerit täyttäviä yrityslainoja laajasti eri toimialoilta vuodesta 2016 lähtien.

Ostoja aloitettaessa euroalueella oltiin kovin erilaisessa inflaatioympäristössä kuin tänään. Vuonna 2016 EKP:n neuvoston huolena oli hintojen nousun sijaan hintavakaustavoitteen näkökulmasta liian matala inflaatio, ajoittain jopa deflaation uhka. Tämän jälkeen eurojärjestelmän yrityslainaostoilla on ollut merkittävä rooli mm. rahoitusmarkkinoiden rauhoittamisessa koronapandemian alussa, kun markkinoiden toiminta ja vahvimpienkin yritysten rahoituksenhaku olivat luhistumispaineiden alla.

Kaiken kaikkiaan eurojärjestelmä omistaa rahapoliittisissa osto-ohjelmissa ostettuja yrityslainoja tällä hetkellä lähes 400 miljardilla eurolla. Suomen Pankilla on useimpiin muihin keskuspankkeihin nähden pitkä kokemus yrityslainamarkkinoilla toimimisesta, ja tämän vuoksi me olemme yksi niistä kuudesta euroalueen keskuspankista toteuttamassa näitä yrityslainaostoja, jotka kohdistuvat kaikkien 20 euromaan yrityslainamarkkinoille. Muut viisi yrityslainaostoja toteuttavaa keskuspankkia ovat Saksa, Ranska, Italia, Espanja ja Belgia.

Viime syksyyn asti eurojärjestelmä allokoi yrityslainaostoja pääasiassa olemassa olevien velkakirjojen määrän ja riskienhallinnallisten tekijöiden perusteella. Ostot kohdistuivat täten merkittävissä määrin myös suurten päästöintensiivisten, kuten energiasektorin yritysten velkakirjoihin. Näin siksi, että tällaiset yritykset tyypillisesti tarvitsevat paljon vierasta pääomaa ja ovat siksi aktiivisia yrityslainojen liikkeeseenlaskijoita rahoitusmarkkinoilla. Niillä on siis huomattava markkinapaino.

Ilmastotekijöiden sisällyttäminen ostokriteereihin muutti ostojen allokointia ja lokakuusta 2022 lähtien eurojärjestelmä on käyttänyt yrityskohtaista ilmastomittaria eli niin sanottua climate scorea yhtenä tärkeimmistä perusteista ostojen kohdistamiselle. Climate scoren kokonaisarvo muodostuu kolmesta osa-alueesta: yrityksen nykyiset päästöt, päästötavoitteiden kunnianhimoisuus sekä yrityksen tuottaman ilmastoraportoinnin sisältö.

Yritysten päästöjä arvioiva osa-alue käsittää suorat ja ostetun energian ns. Scope 1 ja Scope 2 päästöt yrityskohtaisesti sekä myös epäsuorat Scope 3 päästöt suhteutettuna toimialasektoriin ja koko yritysuniversumiin.

[Dia 7] Yksi merkittävä virstanpylväs eurojärjestelmälle ilmastotekijöiden huomioimisessa on ollut raportointi. EKP:n verkkosivuilla julkaistiin maaliskuussa ensimmäinen rahapolitiikan yrityslainaostoja koskenut ilmastoraportti. Julkaisu vastaa rakenteeltaan keskuspankkien omista sijoitusvarallisuuksista niin ikään maaliskuussa ensimmäistä kertaa julkaistua ilmastoraporttia. Sen tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä sekä avoimuutta rahapolitiikan toimenpiteistä ja edistää työtä ilmastokriisin ehkäisemiseksi EU:n tavoitteiden mukaisesti.

Raportti käy läpi yrityslainaostojen hallintotavan, strategian, riskienhallinnan ja varsinaiset ilmastotunnusluvut. Julkaisu muun muassa kertoo, että yrityslainaostojen hiilijalanjälki on pienentynyt merkittävästi lokakuusta lähtien, kun climate score otettiin käyttöön. Esimerkkinä tästä voidaan käyttää ostojen painotettua keskimääräistä hiili-intensiteettiä eli WACI:a, joka oli climate scoren käyttöönoton jälkeen viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä yli 65 % matalampi kuin vuoden aiemmilla kvartaaleilla, jolloin climate scorea ei vielä sovellettu ostoihin. Kaiken kaikkiaan tunnuslukuihin vaikuttaa erittäin paljon aiempien vuosien merkittävät ostomäärät. Climate scoren vaikutusten arvioinnissa tuleekin olla pidättyväinen, erityisesti lyhyen havaintohistorian vuoksi.

Liian nopean inflaation vuoksi rahapolitiikkaa on kiristetty koronnostoilla, mutta myös rahapoliittisia velkakirjaostoja pienentämällä. Viime vuoden maaliskuusta lukien olemme lopettaneet ensin pandemian vaikutuksia pienentäneen ohjelman netto-ostot ja viime kesästä lukien myös varsinaisen arvopapereiden osto-ohjelman (APP) alla tehdyt netto-ostot. Tämän vuoden maaliskuusta lähtien olemme vähentäneet ohjelmista erääntyvien varojen uudelleensijoittamista, ja kesäkuun jälkeen ostomäärät pienenevät entisestään, kun APP-ohjelman uudelleensijoituksista luovutaan käytännössä kokonaan. Mitä tämä tarkoittaa rahapolitiikan vihertämisen näkökulmasta, kun kehikkoa on sovellettu erityisesti juuri yrityslainoihin?

Climate score ja sen vaikutusten arviointityö ei pääty, vaikka yrityslainaostoja tehtäisiin vain vähän tai ei laisinkaan. Ilmastotekijät ovat merkittäviä elementtejä rahapolitiikan toimeenpanossa myös tulevaisuudessa esimerkiksi silloin, jos ostoja jonain päivänä pitäisi taas kasvattaa. Climate scorea on sovellettu uusiin ostoihin viime lokakuusta lähtien, ja nähdäkseni onnistuneesti. Se tullee olemaan kiinteästi mukana myös mahdollisissa tulevissa osto-ohjelmissa.

Tilanteessa, jossa rahapolitiikan mitoitus ei enää edellytä arvopaperiostoja, voidaan perustellusti kysyä, tulisiko ilmastotavoitteet sisällyttää myös aiemmin ostettuihin omistuksiin? Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että eurojärjestelmä myisi ilmastonäkökulmista ”huonoja” yrityslainoja ja mahdollisesti ostaisi tilalle esimerkiksi korkeamman climate scoren velkakirjoja. Olemassa olevan salkun ”kierrätykseen” liittyisi kuitenkin monia vielä avoimia kysymyksiä. Kuten olisiko toimenpiteellä todella ilmastomyönteisiä ja vihreää siirtymää edistäviä vaikutuksia, ja olisivatko myynnit ylipäänsä realistinen vaihtoehto. Rahapolitiikan näkökulma ohjaa keskeisesti rahapolitiikan tarpeisiin hankittujen arvopaperisalkkujen sisältöä koko niiden olemassaolon ajan.

Toisaalta, kun analysoimme eurojärjestelmässä, miten keskuspankin tase tulee muodostaa nollakorkojen jälkeisessä maailmassa ja minkälaisella rahapolitiikan toimeenpanokehikolla inflaation vastaista taistelua halutaan jatkossa käydä, voimme ottaa ilmastonäkökohdat osaksi suunnittelua alusta asti. Esimerkiksi, ei ole poissuljettua, etteikö keskuspankin taseessa olisi tulevaisuudessa paikkansa ns. rakenteellisille likviditeettioperaatioille. Jos sellaisiin on tarvetta, ja jos likviditeettiä halutaan kasvattaa nimenomaan arvopaperiostoilla, tulee meidän harkita, voitaisiinko ostot toteuttaa vihreää siirtymää tukevalla portfoliolla.

Toisin sanoen en pidä ajatusta menneiden ostojen ilmastovaikutusten ”korjaamisesta” kovinkaan tarkoituksenmukaisena. Meidän on katsottava asioita eteenpäin siten, että ilmastotekijät ja vihreän siirtymän tukeminen säilyvät merkittävinä tekijöinä keskuspankin taseessa myös tulevaisuudessa, hintavakaustavoitetta vaarantamatta.

[Dia 8] Kaiken kaikkiaan suunta eurojärjestelmän yrityslainaostoissa on mielestäni oikea ja climate scoren käyttöönotolla on ilmastotunnuslukujen kohentumisen lisäksi ollut myös muita positiivisia vaikutuksia. Yksi vaikutus on esimerkiksi se, että ilmastotekijöiden huomiointi ostoissa pienentää eurojärjestelmän taseriskejä pidemmällä aikavälillä.

Tulevaisuus voi olla hyvin erilainen tämän päivän suuripäästöisille yrityksille esimerkiksi innovaatioiden kautta, ja tällä saattaa olla vaikutusta yritysten velkakirjojen arvoon. Tämän vuoksi eurojärjestelmä ei enää osta ilmastonäkökulmista heikoimpia yrityslainoja, jotka erääntyvät pitkällä tulevaisuudessa.
Ilmastonmuutosnäkökulmien sisällyttäminen ostoihin ja mahdollisimman avoin viestintä kriteereistä antavatkin yrityksille kannustimen julkistaa tietoja ympäristövaikutuksistaan sekä vähentää toiminnastaan aiheutuvia päästöjä. Lisäksi jo pelkästään ostojen ja omistusten merkittävän määrän vuoksi, eurojärjestelmän toimenpiteillä on erittäin tärkeä rooli vihreän siirtymän markkinakäytäntöjen kehittymisessä.

[Dia 9] Rahapoliittisten luottojen vakuushallinta on toinen, ja uskoakseni suoria ostoja jopa laajempivaikutteisempi, rahapolitiikan toimeenpanon osa-alue, jossa ilmastotekijöiden huomiointi on aloitettu.

Rahapolitiikan vastapuolina toimivat pankit saavat rahoitusta keskuspankilta vain riittäviä vakuuksia vastaan. Riskienhallintakehikko ja kriteerit vastapuoli-pankeille suojaavat eurojärjestelmää vakuuksien taloudellisilta riskeiltä.

Ilmastokriisi vaikuttaa näihin taloudellisiin riskeihin ja riskit kasvavat esimerkiksi silloin, jos pankit antavat merkittävissä määrin eurojärjestelmälle vakuudeksi päästöintensiivisen yrityksen tai toimialan velkakirjoja. Tämän vuoksi EKP:n neuvosto päätti viime heinäkuussa, että ns. keskittymisriskin hallitsemiseksi, vakuudeksi tullaan hyväksymään vähemmän niiden yritysten velkakirjoja, joilla on suuri hiilijalanjälki. Tämä rajoite tulee voimaan ennen vuoden 2024 loppua ja sääntöä mahdollisesti laajennetaan koskemaan muitakin vakuutena käytettäviä omaisuuseriä, kun ilmastoriskeihin liittyvää dataa on kattavammin saatavilla.

Tämän lisäksi EKP:n neuvosto on päättänyt, että sen jälkeen, kun yritysten kestävyysraportointia koskeva CSRD-direktiivi on pantu täytäntöön, eurojärjestelmä hyväksyy vakuutena arvopapereita ja lainasaamisia vain, jos niiden liikkeeseenlaskijat tai lainasaamisten lainanottajat noudattavat direktiivin julkistamisvaatimuksia. Odotuksena on, että nämä säännöt tulevat voimaan vuonna 2026 ja ne koskevat kaikkia direktiivissä tarkoitettuja yrityksiä.

Vakuuksiin liittyviä tulevia muutoksia tullaan testaamaan ennen niiden toimeenpanoa ja näiden testien avulla vastapuolena toimivat pankit voivat valmistautua tuleviin muutoksiin.

[Dia 10] Puheenvuoroni viimeisenä teemana käsittelen ilmastokriisin huomioimista rahapolitiikan toteutuksessa yrityslainoja laajemmin.
Merkittävin osa eurojärjestelmän osto-ohjelmaostoista on kohdistunut julkisen sektorin velkakirjoihin eli pääasiassa euromaiden valtionlainoihin. Ilmastonäkö-kulmien sisällyttäminen näihin velkakirjaostoihin ei kuitenkaan ole yhtä suoraviivaista ja selkeää kuin yrityslainojen kohdalla. Julkisen sektorin velkakirjojen ilmastotunnuslukuihin vaikuttaa ennen kaikkea valtioiden ilmastotavoitteet ja tavoitteiden kunnianhimoisuus. Tämän lisäksi, yritysten toimintaan verrattuna haasteena on valtiokohtaisten päästöjen mittaaminen ja niiden kohdistaminen valtionlainoihin ja muihin julkisen sektorin velkakirjoihin. Päästöjen kohdistamisessa on esimerkiksi nähtävissä päällekkäisyyksiä julkisen sektorin toimijoiden välillä.

Eurojärjestelmän julkisen sektorin velkakirjaostot on kohdennettu ensisijaisesti maakohtaisten väkilukuun ja bruttokansantuotteeseen pohjautuvien pääoma-avainten perusteella. Tällä pyritään varmistamaan rahapolitiikan tasainen välittyminen euroalueella, eikä ostojen painottaminen esimerkiksi päästöperusteisesti siksi ole ongelmatonta.

Yksi mahdollisuus ilmastoystävällisempään suuntaan voisi olla ostojen kohdistaminen julkisen sektorin vihreisiin velkakirjoihin. Vihreiden velkakirjamarkkinoiden koko on moninkertaistunut viimeisten vuosien aikana ja eurojärjestelmä on näitä instrumentteja myös ostanut selvästi enemmän, mutta osto-ohjelmien näkökulmasta haasteita ovat mm. velkakirjojen riittävä tarjonta ja tarjonnan maakohtaiset eroavaisuudet.
Eurojärjestelmä voisi mahdollisesti myös kohdistaa enemmän ostoja monikansallisten liikkeeseenlaskijoiden (kuten EU:n) vihreisiin velkakirjoihin, joita on laskettu suhteellisesti enemmän liikkeelle vihreisiin valtionlainoihin verrattuna. Tämä ei myöskään olisi ristiriidassa julkisen sektorin velkakirjaostojen kohdistusperiaatteiden kanssa.

EKP:n ja kansallisten keskuspankkien asiantuntijat jatkavat työtään näiden kysymysten parissa. Pidemmällä aikavälillä eurojärjestelmän tavoitteena on yhteensovittaa Pariisin ilmastotavoitteet ja rahapolitiikan toteutus - hintavakaustavoitetta vaarantamatta.

[Dia 11] Ennen kuin päätän puheenvuoroni ja annan tilaa Juha Niemelälle kertoa, kuinka ilmastokriisi on vaikuttanut Suomen Pankin sijoitustoimintaan, haluan vielä korostaa tärkeimpiä viestejäni.
Päävastuu kestävän kehityksen edistämisestä on valtioilla, jotka voivat tehokkaasti vaikuttaa ilmastokriisin hillitsemiseen mm. lainsäädännön kautta. Tästä huolimatta keskuspankkien tulee kuitenkin tehdä oma osansa.

Eurojärjestelmän päätehtävänä on hintavakauden ylläpitäminen euroalueella eli noin 2 prosentin inflaatiovauhti keskipitkällä aikavälillä. Ilmastokriisi vaikuttaa monin tavoin rahapolitiikan toimintaympäristöön ja mitoitukseen.

Ilmastokriisillä on myös erityisesti pitkän aikavälin vaikutuksia talouteen ja hintojen kehitykseen, ja ilmastoriskit voivat vaikuttaa negatiivisesti myös pankki- ja rahoitusjärjestelmiin.
Kaiken tämän vuoksi ilmastonäkökulmat ja -riskit on otettava huomioon myös hintavakauteen tähtäävässä rahapolitiikassa sekä laajemminkin keskuspankin toiminnassa.

Kiitos mielenkiinnostanne!