Tiedote 17.12.2024 11.00

Euroalueen inflaatio on vakautumassa tavoitteeseen – koronlaskut tukevat talouden kasvua

Euroalueen inflaatio on entistä selvemmin vakautumassa EKP:n 2 prosentin tavoitteeseen. Inflaation hidastuminen ja talouden aiemmin arvioitua heikompi kasvu puolsivat rahapolitiikan keventämistä, josta EKP:n neuvosto joulukuun kokouksessaan päätti.

”Päätimme laskea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä 3 prosenttiin. Rahapolitiikan suunta on nyt selvä. Koronlaskujen tahti ja mittaluokka päätetään jokaisessa kokouksessa erikseen tuoreimpien tietojen ja kokonaisarviomme perusteella”, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn. Ohjauskorko on nyt prosenttiyksikön alempi kuin puoli vuotta sitten kesäkuussa, jolloin koronlaskut aloitettiin.

Euroopan keskuspankkijärjestelmän joulukuun ennusteen mukaan euroalueen talouden odotetaan kasvavan 1,1 % vuonna 2025 ja 1,4 % vuonna 2026. Kasvun elpymistä tukevat kotitalouksien ostovoiman kasvu ja investointien asteittainen elpyminen. Samalla teollisuuden tilanne on heikko. Kauppapoliittinen epävarmuus painaa lähiajan näkymiä, ja riskit ovat heikomman kehityksen suuntaan.

”Kauppa- ja turvallisuuspolitiikka ovat harvoin olleet niin sidoksissa toisiinsa kuin tämän päivän Euroopassa. Viimeinen asia, jota nyt tarvitaan, on kauppakonflikti liittolaisten kesken. Neuvottelutie on parempi, ja EU:n neuvotteluasemaa voidaan vahvistaa osoittamalla ennalta valmius vastatoimiin, mikäli Yhdysvallat uhkaa Eurooppaa korkeammilla tulleilla”, toteaa Rehn.

Eurooppa on Suomen tärkein kauppakumppani, mutta Yhdysvaltojen merkitys vientimarkkinana on kasvanut. Yhdysvaltojen tullit tavaratuonnille vaikeuttaisivat Suomen tavaravientiä ja hidastaisivat talouskasvua.

Julkinen velka käännettävä kestävälle uralle

Suomessa julkinen talous on yhä kaukana tasapainosta. Heikko tuottavuus ja useat sokit ovat nakertaneet veropohjaa, ja menojen kasvu on ollut tulojen kasvua nopeampaa. Julkinen velkasuhde kasvoi puolentoista vuosikymmenen aikana suureksi. Jos hallitusohjelman ja kevään kehysriihen toimet toteutuvat täysimääräisesti, julkinen velkasuhde vakautuu hallituskauden lopulla, mutta jää hyvin suureksi. Tavoitteena tulee olla velkasuhteen kääntäminen kestävästi alenevalle uralle.

Vahvempi talouskasvu on välttämätön, jotta julkiset palvelut säilyvät nykyisellään. Julkisen sektorin tehtävänä on luoda innovaatio- ja yritystoiminnalle suotuisat olosuhteet ja ennakoitava toimintaympäristö. ”Innovaatioiden syntymistä ja leviämistä tuetaan panostamalla inhimilliseen pääomaan sekä korkea-asteen koulutuksen että työperäisen maahanmuuton turvaamisen kautta. Samalla on tärkeää vahvistaa rahoituksen saatavuutta startupien ja muiden yritysten kasvuvaiheessa”, muistuttaa Rehn.


Lisätietoja

Median palvelulinja

media@bof.fi , +358 9 183 2101