Tilasto 1.11.2021 10.00

Asuntolainakanta kasvoi nopeasti syyskuussa – sijoitusasuntolainojen kasvuvauhti nopeampi kuin omistusasuntolainojen

Syyskuussa 2021 uusia asuntolainoja nostettiin 2,0 mrd. euron edestä, mikä on 6 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin syyskuussa. Uusista nostoista omistusasuntolainojen osuus oli 91 % ja sijoitusasuntolainojen 9 %.

Uusien asuntolainojen keskikorko oli 0,72 % syyskuussa 2021. Viimeisten kahden vuoden aikana keskikorko on pysynyt lähes samana. Syyskuussa 2021 uusien sijoitusasuntolainojen keskikorko (0,87 %) oli korkeampi kuin omistusasuntolainojen (0,71 %).

Viimeaikaisten runsaiden nostomäärien vuoksi asuntolainakannan vuosikasvuvauhti (4,3 %) oli nopeaa syyskuussa 2021. Vauhti ei ole kuitenkaan enää kiihtynyt heinäkuun 2021 jälkeen.  Maaliskuusta 2021 lähtien Suomen Pankin tilastoista on saanut eriteltyä sijoitusasuntolainat muista asuntolainoista. Maaliskuun 2021 jälkeen sijoitusasuntolainakanta on kasvanut lähes kaksi kertaa nopeammin kuin omistusasuntolainakanta. Syyskuun 2021 lopussa sijoitusasuntolainojen osuus koko asuntolainakannasta (106 mrd. euroa) oli 8 % eli 8,5 mrd. euroa.

Koronapandemiasta huolimatta asuntolainoista johtuvat ongelmat ovat pysyneet pieninä, vaikka hoitamattomien[1] asuntolainojen määrä onkin kasvanut vuoden 2020 alun jälkeen ja arvonalentumisissa ja luottotappioissa on ollut hienoista kasvua. Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen aikana hoitamaton lainakanta kuitenkin pieneni ja oli syyskuun lopussa 1,5 % suhteessa koko asuntolainakantaan. Suhteessa lainakantaan hoitamattomien sijoitusasuntolainojen määrä oli pienempi (0,9 %) kuin omistusasuntolainojen (1,5 %). Asuntolainoista johtuvia arvonalentumisia ja luottotappioita kirjattiin vähän vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä.

2021M09_FI.png

Lainat

Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli syyskuun 2021 lopussa kulutusluottoja 16,6 mrd. euroa ja muita lainoja 18,1 mrd. euroa.

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja[2] syyskuussa 1,4 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 450 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi elokuusta ja oli 1,8 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli syyskuun lopussa 96,0 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 38,8 mrd. euroa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli syyskuun 2021 lopussa 109,5 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,03 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 100,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 2,4 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat syyskuussa 66 milj. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli syyskuussa 0,19 %.

 

Lainat ja talletukset Suomeen, ennakkotietoja

  Heinäkuu, milj. euroa Elokuu, milj. euroa Syyskuu, milj. euroa Syyskuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille, kanta 139 733 140 118 140 605 4,2 1,29
    - niistä asuntolainat 105 330 105 535 105 954 4,3 0,79
    - niistä sijoitusasuntolainat 8 362 8 408 8 465   0,92
Lainat yrityksille2, kanta  95 914 95 781 96 018 -0,8 1,28
Kotitalouksien talletukset, kanta 108 410 108 202 109 498 6,7 0,03
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 787 1 764 1 994   0,72
    - niistä sijoitusasuntolainat 155 176 177   0,87

* Sisältää lainat ja talletukset kaikissa valuutoissa Suomeen. Suomen Pankin tammikuun 2021 ja sitä aiemmissa sekä EKP:n tilastojulkaisussa lainat ja talletukset esitetään euromääräisinä euroalueelle ja kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, minkä vuoksi taulukon luvut poikkeavat näistä julkaisuista.
Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

 

 

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,

Antti Hirvonen, puh. 09 183 2121, sähköposti: antti.hirvonen(at)bof.fi

 

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.11.2021 klo 10.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.

[1]. Laina on hoitamaton, kun saaminen on yli 90 päivää myöhässä tai on syytä olettaa, että velallinen ei suoriudu    maksuistaan.

[2] Pl. tili- ja korttiluotot.