Tilasto 31.7.2015 13.00

Asuntolainakannan kasvuvauhti nopeutunut tasaisesti alkuvuoden aikana

Asuntolainakannan kasvuvauhti hidastui lähes koko vuoden 2014, mutta vuoden 2015 aikana se on hiljakseen nopeutunut ja oli kesäkuussa 2,0 %. Asuntolainakannan vuosikasvun nopeutumista selittävät osaltaan uusien asuntolainanostojen piristyminen ja asuntolainojen lyhennysvapaiden hyödyntäminen. Uusia asuntolainoja nostettiin alkuvuonna 2015 reilut 700 milj. euroa enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Lisäksi lyhennysvapaiden myötä asuntolainoja ei lyhennetä samaa tahtia kuin aiemmin, mikä kasvattaa asuntolainakantaa ja kiihdyttää sen vuosikasvua. Asuntolainojen lyhennysvapaakampanjan aikana kotitaloudet neuvottelivat asuntolainasopimuksiaan uudelleen 11,6 mrd. euron edestä, mikä on lähes 13 % asuntolainakannasta. Pankit ovat ilmoittaneet lyhennysvapaajakson kestävän maksimissaan vuoden.

Lainat

Kotitaloudet nostivat kesäkuussa 2015 uusia asuntolainoja 1,6 mrd. euron edestä eli 0,2 mrd. euroa enemmän kuin vuotta aiemmin kesäkuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli kesäkuussa 1,51 %. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli kesäkuun lopussa 90,7 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,0 %. Kotitalouslainoista oli kesäkuun lopussa kulutusluottoja 13,9 mrd. euroa ja muita lainoja 15,7 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin kesäkuussa 3,4 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski toukokuusta ja oli 1,73 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli kesäkuun lopussa 71,0 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 22,3 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli kesäkuun lopussa 81,9 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,33 %. Talletuskannasta oli yön yli -talletuksia 57,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 11,6 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat kesäkuussa 1,0 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko laski toukokuusta ja oli kesäkuussa 0,95 %.

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Huhtikuu,
milj. euroa
Toukokuu, milj. euroa Kesäkuu, milj. euroa Kesäkuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 119 352 119 800 120 350 2,3 1,80
    - niistä asuntolainat 90 106 90 456 90 717 2,0 1,32
Lainat yrityksille2, kanta  70 078 70 572 71 020 7,1 1,71
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 81 529 82 154 81 911 0,1 0,33
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 468 1 470 1 597   1,51

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antaa
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.8.2015 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja -grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta