Tilasto 2.4.2013 13.00

Opintolainojen keskikorko oli helmikuussa 1,6 %

 

Asuntolainakanta

Suomessa toimivien luottolaitosten myöntämien opintolainojen kanta oli helmikuussa 1,6 mrd. euroa ja kannan keskikorko 1,61 %. Korko oli historiansa matalin. Uusia opintolainoja nostettiin helmikuussa kaikkiaan 12 milj. euron edestä, ja näiden uusien lainojen keskikorko oli 1,34 %, mikä oli 0,9 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin. Ruotsissa hallitus sopii opintolainakoron aina vuoden alussa, ja vuonna 2013 korko on 1,3 %. Kelan julkaisemien tietojen perusteella Suomessa opintotuen saajista opintolainaa nostaa noin 37 %, kun vastaava luku Ruotsissa on 70 %.

Lainat

Kotitaloudet nostivat helmikuussa 2013 uusia asuntolainoja 1,3 mrd. euron edestä, mikä on 0,1 mrd. euroa vähemmän kuin vuosi sitten helmikuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli helmikuussa 2,03 % eli 0,06 prosenttiyksikköä korkeampi kuin tammikuussa. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli helmikuun lopussa 87 mrd. euroa ja kannan keskikorko 1,56 %. Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui edelleen helmikuussa ja oli 5,4 %. Kotitalouslainoista oli helmikuun lopussa kulutusluottoja 13 mrd. euroa ja muita lainoja 15 mrd. euroa. Opintolainojen osuus muista lainoista oli 11 %.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin helmikuussa 2,6 mrd. euron edestä, mikä on 0,6 mrd. euroa enemmän kuin helmikuussa 2012. Uusien yrityslainojen keskikorko laski 0,22 prosenttiyksikköä tammikuusta helmikuuhun ja oli 1,22 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli helmikuun lopussa 64 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 16 mrd. euroa. Yrityslainakannan vuosikasvu hidastui tammikuusta hieman eli 0,1 prosenttiyksikköä ja oli helmikuussa 4,1 %.

Talletukset

Kotitalouksien talletuskanta oli helmikuun lopussa 82 mrd. euroa. Kannan keskikorko oli 0,64 %. Talletuskannasta yön yli talletuksia oli 48 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 19 mrd. euroa. Uusia määräaikaistalletussopimuksia kotitaloudet solmivat helmikuussa 1,3 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko laski tammikuun 1,14 prosentista 1,12 prosenttiin helmikuussa. 

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

 

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

Joulukuu, milj. euroa Tammikuu,  milj.
euroa
Helmikuu,
milj. euroa

Helmikuu,
12 kk:n muutos1, %


Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 114 798 114 718 114 835 4,5 1,95
    - niistä asuntolainat 86 346 86 364 86 535

5,4

1,56
Lainat yrityksille2, kanta 63 282 63 370 63 973 4,1 1,91
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 82 378 81 859 81 701 0,1 0,64
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 254  1 108 1 282 2,03

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Essi Tamminen, puh. 010 831 2395, sähköposti: essi.tamminen (at)bof.fi,
Jaakko Suni, puh. 010 831 2454, sähköposti: jaakko.suni (at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.4.2013 klo 13.00.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja  grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta