Tilasto 31.8.2022 10.00

Uusia asuntolainoja nostettiin heinäkuussa vähemmän kuin viime vuosina samaan aikaan

Heinäkuussa 2022 uusia asuntolainoja nostettiin 1,4 mrd. euron edestä, mikä on 23 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Asuntolainanostoja oli saman verran kuin vuosien 2016 ja 2017 heinäkuussa. Heinäkuussa uusista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 110 milj. euroa, ja niitä nostettiin 29 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Uusien asuntolainojen keskikorko oli 1,76 % heinäkuussa 2022. Keskikorko uusissa asuntolainoissa on noussut selvästi (prosenttiyksikön) vuoden alusta. Viimeksi uusien asuntolainojen keskikorko oli korkeampi syyskuussa 2014.  Sekä omistus- että sijoitusasuntolainojen keskikorko on noussut. Uusien omistusasuntolainojen keskikorko oli 1,74 % heinäkuussa 2022.  Samaan aikaan uusien sijoitusasuntolainojen korko oli korkeampi, 1,96 %.

Heinäkuun 2022 lopussa suomalaisilla kotitalouksilla oli asuntolainoja yhteensä 108,3 mrd. euroa, mistä sijoitusasuntolainoja oli 8,8 mrd. euroa. Asuntolainakannan vuosikasvuvauhti (2,8 %) on hidastunut tasaisesti vuodessa, ja esimerkiksi heinäkuussa 2021 vuosikasvuvauhti oli vielä 4,4 %.

Heinäkuussa omistusasuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 21 vuotta 10 kuukautta, kun sijoitusasuntolainojen oli 18 vuotta 3 kuukautta. Sijoitusasuntolainat ovat tyypillisesti pienempiä ja takaisinmaksuajaltaan lyhempiä kuin omistusasuntolainat. Yli 25-vuotisten lainojen osuus asuntolainoista on kasvanut viime vuosina. Heinäkuussa nostetuista uusista asuntolainoista yli 25-vuotisten lainojen osuus oli 42 %. Osuus on kasvanut vuoden 2021 heinäkuusta 4,7 prosenttiyksikköä ja esimerkiksi vuoden 2019 heinäkuusta 15 prosenttiyksikköä.

 

tiedote2022M07_FI (1).png

 

Lainat

Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli heinäkuun 2022 lopussa kulutusluottoja 17,1 mrd. euroa ja muita lainoja 18,1 mrd. euroa.

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja heinäkuussa 2,1 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 300 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi kesäkuusta ja oli 2,32 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli heinäkuun lopussa 103,7 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 41,1 mrd. euroa.

 

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli heinäkuun 2022 lopussa 114,0 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,03 %. Talletuskannasta oli yön yli -talletuksia 104,9 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 2,1 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat heinäkuussa 36 milj. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli heinäkuussa 0,43 %.

 

Lainat ja talletukset Suomeen, ennakkotietoja
  Toukokuu, milj. euroa Kesäkuu, milj. euroa Heinäkuu, milj. euroa Heinäkuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille, kanta 142 667 143 011 143 502 2,9 1,52
    - niistä asuntolainat 107 674 107 907 108 301 2,8 1,00
    - niistä sijoitusasuntolainat 8 789 8 797 8 803   1,10
Lainat yrityksille2, kanta  100 817 102 919 103 734 8,5 1,36
Kotitalouksien talletukset, kanta 112 153 113 036 113 966 5,1 0,03
           
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 900 1 927 1 370   1,76
    - niistä sijoitusasuntolainat 143 139 110   1,96

* Sisältää lainat ja talletukset kaikissa valuutoissa Suomeen. Suomen Pankin tammikuun 2021 ja sitä aiemmissa sekä EKP:n tilastojulkaisussa lainat ja talletukset esitetään euromääräisinä euroalueelle ja kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, minkä vuoksi taulukon luvut poikkeavat näistä julkaisuista.
Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

 

 

Lisätietoja antavat

Usva Topo, puh. 09 183 2056, sähköposti: usva.topo(at)bof.fi,

Leo Piirto, puh. 09 183 2184, sähköposti: leo.piirto(at)bof.fi.

 

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.09.2022 klo 10.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.