Tilasto 31.3.2022 10.00

Maatalouden hoitamattomien lainojen määrä suuri

Helmikuun 2022 lopussa maataloudelle myönnettyjä pankkilainoja oli yhteensä 4,8 mrd. euroa. Suurin osa lainoista[1] (3,5 mrd. euroa) oli myönnetty kotitaloussektoriin kuuluville elinkeinonharjoittajille. Maatalousyrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli 1,3 mrd. euroa.

Viime vuosina maatilojen lukumäärä on pienentynyt, mutta samaan aikaan maatilojen toimintamuodon muutokset osakeyhtiöiksi ovat lisääntyneet[2] ja osakeyhtiöiden määrä on kasvanut. Muutokset toimintamuodoissa ovat osaltaan näkyneet pankkitilastoissakin: yksityiseen maatalousyrittämiseen otettujen lainojen kannan vuosimuutos oli −4,2 % helmikuussa 2022. Kanta on supistunut vuodesta 2018 lähtien, kun yhtiömuotoisen maatalouden lainakanta on samalla kasvanut. Helmikuussa se kasvoi 6,8 prosentin vauhdilla.  

Maatalouden ongelmaluottojen määrä on kasvanut viimeisten vuosien aikana voimakkaasti, vaikka kasvu onkin pysähtynyt viimeisen vuoden aikana. Helmikuussa 2022 erityisesti elinkeinonharjoittajien hoitamaton lainakanta[3] oli suuri (6,9 %) suhteessa koko lainakantaan. Myös maatalousyritysten hoitamaton lainakanta (4,3 %) oli suhteessa lainakantaan suurempi kuin yritystoimialoilla keskimäärin. Maatalouden tuotantopanosten hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen paljon lyhyessä ajassa[4], mikä saattaa näkyä lisäongelmina tulevaisuudessa.

 

Tiedote_2022M02_FI.png

 

Lainat

Suomalaiset kotitaloudet nostivat helmikuussa 2022 uusia asuntolainoja 1,7 mrd. euron edestä, mikä on 20 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusista nostetuista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 170 milj. euroa. Uusien asuntolainojen keskikorko nousi tammikuusta ja oli 0,85 % helmikuussa. Asuntolainakanta oli helmikuun 2022 lopussa 107,1 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 3,8 %. Sijoitusasuntolainoja oli 8,7 mrd. euroa asuntolainakannasta. Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli helmikuun lopussa kulutusluottoja 16,7 mrd. euroa ja muita lainoja 18,3 mrd. euroa.

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja[5] helmikuussa 1,8 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 350 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski tammikuusta ja oli 1,7 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli helmikuun lopussa 99,4 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 40,0 mrd. euroa.

 

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli helmikuun 2022 lopussa 110,2 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,03 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 101,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 2,2 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat helmikuussa 50 milj. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli helmikuussa 0,29 %.

 

Lainat ja talletukset Suomeen, ennakkotietoja
  Joulukuu, milj. euroa Tammikuu, milj. euroa Helmikuu, milj. euroa Helmikuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille, kanta 141 719 142 023 142 098 3,9 1,30
    - niistä asuntolainat 106 997 107 051 107 134 3,8 0,79
    - niistä sijoitusasuntolainat 8 641 8 686 8 732   0,92
Lainat yrityksille2, kanta  99 337 98 959 99 417 2,9 1,21
Kotitalouksien talletukset, kanta 109 006 109 409 110 238 5,2 0,03
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 807 1 419 1 668   0,85
    - niistä sijoitusasuntolainat 179 148 166   1,00

* Sisältää lainat ja talletukset kaikissa valuutoissa Suomeen. Suomen Pankin tammikuun 2021 ja sitä aiemmissa sekä EKP:n tilastojulkaisussa lainat ja talletukset esitetään euromääräisinä euroalueelle ja kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, minkä vuoksi taulukon luvut poikkeavat näistä julkaisuista.
Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

 

 

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,

Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi.

 

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 3.5.2022 klo 10.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.

 

[1] Elinkeinonharjoittajille ammatinharjoittamiseen myönnetyt lainat.

[2] Lähde: Luonnonvarakeskus, PxWeb - Valitse taulukko (luke.fi). Vuoden 2018 alusta alkaen maatilan yhtiöittämisestä ei ole maksettu enää varainsiirtoveroa tietyin edellytyksin.

[3] Laina on hoitamaton, kun saaminen on yli 90 päivää myöhässä tai on syytä olettaa,

että velallinen ei suoriudu maksuistaan.

[4] Lähde: Tilastokeskus, https://www.stat.fi/til/ttohi/2022/01/ttohi_2022_01_2022-03-16_tie_001_fi.html.

[5] Pl. tili- ja korttiluotot.