Tilasto 30.4.2020 10.00

Suuria yrityslainoja nostettiin runsaasti maaliskuussa 2020

Suomalaiset yritykset lukuun ottamatta asuntoyhteisöjä nostivat maaliskuussa 2020 uusia yrityslainoja[1] luottolaitoksista 2,5 mrd. euron edestä, mikä on yli 800 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Viimeksi yrityslainoja nostettiin enemmän kuukauden aikana kesäkuussa 2018. Maaliskuussa nostetuista yrityslainoista teollisuusalan[2] yritysten nostamien lainojen osuus oli suurin (24 %).

Uusista maaliskuussa 2020 nostetuista yrityslainoista euromääräisesti suurin osa (79 %) oli suuria, yli 1 milj. euron lainoja. Pienempien yrityslainojen (enintään 250 000 euroa) osuus oli 12 %, ja niitä nostettiin vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien yrityslainojen keskikorko oli 1,93 % ja suurten yrityslainojen 1,47 %.

Maaliskuussa 2020 yritykset neuvottelivat uudelleen lainasopimuksiaan 1,1 mrd. euron edestä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Pienempiä[3] yrityslainasopimuksia neuvoteltiin uudelleen jopa neljä kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Runsaan nostomäärän myötä yrityslainakanta[4] kasvoi 58,3 mrd. euroon maaliskuussa 2020 ja sen vuosikasvuvauhti kiihtyi 9,6 prosenttiin. Maaliskuun lopussa yrityksillä oli käyttämättömiä luottojärjestelyjä 18 mrd. euron edestä. Määrä pysyi lähes muuttumattomana verrattuna helmikuuhun 2020.

Myös luottolaitosten välittämien yritystodistusten[5] kanta (5,3 mrd. euroa) kasvoi reippaasti. Maaliskuussa 2020 uusia liikkeeseenlaskuja oli runsaasti ja kanta kasvoi 1,4 mrd. euroa edelliskuusta. Yritystodistusten kanta kasvoi eniten teollisuusalan yrityksillä.

 

2020M03_FI.png

Lainat

Kotitaloudet nostivat maaliskuussa 2020 uusia asuntolainoja 1,7 mrd. euron edestä, mikä on 250 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli maaliskuun lopussa 100,7 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,7 %. Kotitalouslainoista oli maaliskuun lopussa kulutusluottoja 16,7 mrd. euroa ja muita lainoja 17,7 mrd. euroa. Uusia asuntoyhteisölainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin maaliskuussa 490 milj. euron edestä. Uusien nostettujen asuntoyhteisölainojen keskikorko nousi helmikuusta 2020 ja oli 1,10 %. Asuntoyhteisöille myönnettyjen lainojen kanta oli 35,6 mrd. euroa maaliskuun lopussa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli maaliskuun 2020 lopussa 96,9 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,10 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 84,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 4,5 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat maaliskuussa 0,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli maaliskuussa 0,15 %.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

 
  Tammikuu, milj. euroa Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Maaliskuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 134 706 135 011 135 115 3,1 1,43
    - niistä asuntolainat 100 269 100 541 100 694 2,7 0,88
Lainat yrityksille2, kanta  91 960 92 392 94 169 9,4 1,31
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 99 040 99 973 100 990 5,9 0,09
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 361 1 563 1 713   0,71

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,
Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 1.6.2020 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.

 

[1] Pl. tili- ja korttiluotot.

[2] Sisältyy ryhmään jalostus.

[3] Enintään 250 000 euroa.

[4] Lainat suomalaisille yrityksille (S.111) pl. asuntoyhteisöt.

[5] Suomalaiset yritykset pl. asuntoyhteisöt.