Tilasto 2.5.2019 13.00

Asuntolainakanta ylitti 98 miljardia euroa, ja uusien asuntolainojen korot laskivat

Suomalaisten luottolaitosten myöntämien euromääräisten asuntolainojen kanta ylitti 98 mrd. maaliskuussa 2019. Asuntolainakannan kasvuvauhti hidastui vuoden 2018 lopulla ja oli joulukuussa sama kuin vuoden 2015 alussa (1,7 %). Vuoden 2019 alusta kasvuvauhti ei ole enää hidastunut. Asuntolainakanta kasvoi 1,9 prosentin vuosivauhtia maaliskuussa 2019.

Uusien nostettujen asuntolainojen korko laski alkuvuoden 2019 aikana. Vuonna 2018 uusien asuntolainojen keskikorko oli toukokuusta marraskuuhun 0,87–0,88 %. Joulukuussa 2018 uusien asuntolainojen korot alkoivat taas laskea ja olivat 0,81 % maaliskuussa 2019. Myös laskennallinen korkomarginaali1 supistui joulukuussa 2018 olleesta 0,85 prosentista 0,79 prosenttiin maaliskuussa 2019.

Kotitalouksien nostamien asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat pidentyneet yhtäjaksoisesti vuoden 2014 alusta. Uusien asuntolainanostojen keskimääräinen takaisinmaksuaika ylitti 20 vuoden rajan viime vuoden aikana useamman kerran. Pidemmän aikavälin trendiä kuvaava 12 kuukauden liukuva keskiarvo oli 19 vuotta ja 11 kuukautta maaliskuussa 2019. Takaisinmaksuaikoja voi analysoida pankki-dashboardin avulla.

Lainat

Kotitaloudet nostivat maaliskuussa 2019 uusia asuntolainoja 1,5 mrd. euron edestä, mikä on lähes saman verran kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Kotitalouslainoista oli maaliskuun lopussa kulutusluottoja 15,8 mrd. euroa ja muita lainoja 17,4 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin maaliskuussa 2,1 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi helmikuusta ja oli 2,23 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli maaliskuun lopussa 86,6 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 32,7 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli maaliskuun lopussa 91,2 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 78,4 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 4,9 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat maaliskuussa 0,3 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli maaliskuussa 0,24 %.

1 Marginaalin laskennassa ei ole vähennetty sovittuun vuosikorkoon vaikuttavien korkosuojausten kustannuksia. Suomen Pankin arvion mukaan asuntolainojen korkosuojauskustannukset kasvattavat tällä hetkellä laskennallista korkomarginaalia 0,1–0,2 prosenttiyksikön verran.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Tammikuu, milj. euroa Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Maaliskuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 130 912 131 006 131 289 2,4 1,47
    - niistä asuntolainat 97 782 97 852 98 067 1,9 0,97
Lainat yrityksille2, kanta 85 390 85 883 86 591 7,5 1,36
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 93 478 93 505 95 345 7,7 0,11
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 303 1 363 1 458   0,81

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi,
Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.5.2019 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.