Tilasto 30.9.2014 13.00

Yrityslainoja nostettu alkuvuonna 2014 vähän

Suomen luottolaitosten yrityksille myöntämien euromääräisten lainojen kanta euroalueelle oli elokuussa 46,4 mrd. euroa. Yrityslainojen kysyntä oli alkuvuoden aikana maltillista, sillä nämä lainat lisääntyivät nettomääräisesti vain 0,7 mrd. euroa. Yritysten lainakannan vuosikasvu hidastui alkuvuoden aikana ja oli elokuussa 3,5 %.

Kotimaiset yritykset ottivat pankkilainaa alkuvuoden aikana lähinnä rahoituksen uudelleenjärjestelyihin sekä käyttöpääomatarpeisiin (Pankkibarometri III/2014). Pankkilainoituksen lisäksi kotimaiset yritykset nostivat lyhytaikaista velkakirjamuotoista markkinarahoitusta alkuvuoden 2014 aikana nettomääräisesti 1,2 mrd. euroa. Joukkovelkakirjamuotoisella lainanotolla yritykset eivät kuitenkaan rahoittaneet toimintaansa, sillä nettoemissiot olivat alkuvuonna 2,9 mrd. euroa negatiiviset.

Tilastoissa asuntoyhteisöt luetaan yleensä mukaan yrityssektoriin. Asuntoyhteisöt mukaan lukien yrityslainakanta oli elokuussa 66,8 mrd. euroa. Näin asuntoyhteisöjen osuus koko yrityslainakannasta on lähes kolmannes. Koko yrityslainakannan vuosimuutos oli elokuussa 5,9 %. Asuntoyhteisöjen lainojen vuosikasvu oli elokuussa 12 %. Näin ollen yrityslainojen kannan kasvu tulee enimmäkseen asuntoyhteisöjen lainarahoituksen lisääntymisestä.

Lainat

Kotitaloudet nostivat elokuussa 2014 uusia asuntolainoja 1,2 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,87 % eli 0,03 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin heinäkuussa. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli elokuun lopussa 89,3 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 1,7 %. Kotitalouslainoista oli elokuun lopussa kulutusluottoja 13,5 mrd. euroa ja muita lainoja 15,5 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin elokuussa 2,0 mrd. euron edestä, mikä on 0,3 mrd. euroa enemmän kuin elokuussa 2013. Uusien yrityslainojen keskikorko laski heinäkuusta ja oli elokuussa 2,08 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli elokuun lopussa 66,8 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 20,3 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli elokuun 2014 lopussa 81,7 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,42 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 53,6 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 14,4 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat elokuussa 1,0 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli elokuussa 1,07 %.

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.
Lisätietoa arvopaperitilastoista http://www.suomenpankki.fi/link/71f5130f036a43cc85801c50c440bea4.aspx?epslanguage=fi

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Kesäkuu, milj. euroa Heinäkuu, milj. euroa Elokuu, milj. euroa Elokuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 117 752 117 966 118 253 2,0 1,96
    - niistä asuntolainat 88 991 89 110 89 296 1,7 1,51
Lainat yrityksille2, kanta  66 636 66 345 66 774 5,9 1,94
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 81 844 81 510 81 678 -0,4 0,42
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 442 1 283 1 195 1,87

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja:
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi,
Essi Tamminen, puh. 010 831 2395, sähköposti: essi.tamminen (at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.10.2014 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta