Tilasto 31.10.2016 13.00

Matalat korot ohjaavat rahastosijoituksia yhä enemmän yrityksiin

Pienentyneet korkotuotot ovat vähentäneet julkisyhteisöihin kohdistuvien ja kasvattaneet yrityksiin kohdistuvien rahastosijoitusten suhteellista suosiota Suomessa.

Kun vielä vuonna 2008 suomalaisten sijoitusrahastojen saamisista noin 20 % kohdistui julkisyhteisöihin (lähinnä valtionlainoihin), oli näiden osuus supistunut syyskuun 2016 loppuun mennessä alle kahdeksaan prosenttiin. Samanaikaisesti rahastoihin on virrannut merkittävästi uutta pääomaa, ja rahastojen yrityksiin tekemien sijoitusten osuus on kasvanut 25 prosentista noin 40 prosenttiin (kuvio 1).

Kehitys on näkynyt rahastojen sijoitussalkuissa osakkeiden painon kasvuna ja velkapapereiden painon supistumisena (kuvio 2). Velkapapereissa yrityslainojen osuus on viime vuosina kuitenkin tasaisesti kasvanut (kuvio 3).

Suurin osa suomalaisrahastojen tekemistä sijoituksista kohdistuu rahoitus- ja vakuutuslaitoksiin. Tästä noin puolet on sijoituksia toisiin sijoitusrahastoihin. Näistä sijoituksista suurin osa on viime vuosina kohdistunut osakkeisiin ja yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin.

Toimialat, joille suomalaiset sijoitusrahastot ovat tehneet eniten yrityssijoituksia, ovat teollisuus sekä informaatio- ja viestintäala. Noin 30 % suomalaisrahastojen yrityssijoituksista kohdistuu kotimaisiin yrityksiin. 

Rahastoihin runsaasti uutta pääomaa viime kuukausina
Syyskuun 2016 lopussa Suomen sijoitusrahastopääomakannan arvo oli 104 mrd. euroa.

Uudet sijoitukset kasvattivat sijoitusrahastojen pääomia heinä-syyskuun aikana nettomääräisesti noin 2,4 mrd. euroa (2,5 %). Sijoituksista suurin osuus oli kotitalouksien tekemiä.

           

 Suomalaisten sijoitusrahastojen saamiset BRICS-maista 2009–2014


Eniten uutta pääomaa virtasi osakerahastoihin, 1,1 mrd. euroa. Tästä kuitenkin lähes puolet selittyy yksittäisellä rahastofuusiolla, jossa ruotsalainen rahasto sulautui suomalaiseen rahastoon. Pitkän koron rahastoihin virtasi sijoituksia nettomääräisesti 0,8 mrd. euroa. Nämä sijoitukset kohdistuivat ennen kaikkea rahoituslaitosten ja yritysten liikkeeseen laskemiin velkapapereihin.

Uusien sijoitusten lisäksi osakkeiden ja velkapapereiden arvonnousut kasvattivat suomalaisten sijoitusrahastojen pääomia heinä-syyskuussa 2,9 mrd. euroa (2,9 %).


Keskeisiä Suomeen rekisteröityjä sijoitusrahastoja koskevia ennakkotilastotietoja

Lisätietoja antaa

Topias Leino, puh. 010 831 2315, sähköposti: topias.leino@bof.fi

Seuraava sijoitusrahastotilastotiedote julkaistaan 31.1.2017 klo 13.00.

Neljännesvuosittainen sijoitusrahastotiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta.