Pääjohtaja Olli Rehn: Puhe Pirkanmaan liiton seminaarissa
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn
Pirkanmaan liiton seminaari ”Pirkan Ukko lähtee” 28.2.2023
Pirkan Ukon Suomi 1980-luvulta 2030-luvulle
Arvoisat kuulijat, hyvät ystävät,
Hyvää Kalevalan päivää! Lämmin kiitos kutsusta puhua tässä Pirkanmaan liiton seminaarissa ja toivottaa samalla hyviä eläkepäiviä Jouni Koskelalle. Osuvasti suomalaisen kulttuurin päivänä tänään juhlitaan myös kirjalliseen kulttuuriin ja historiaan liittyvistä harrastuksistaan tunnettua aktiivista eläkkeelle lähtijää. Siitä Pirkan Ukon titteli on vain yksi osoitus. Olet, Jouni, hoitanut Pirkanmaan edunvalvontaa tuloksellisesti, ja on ollut ilo työskennellä kanssasi – jatketaan yhteistyötä samassa hengessä!
Jounin pitkä ja ansiokas työura ajoittuu monelle vuosikymmenelle. Keskitynkin puheessani pohtimaan Suomen talouden pidempää kehityskaarta. Aloitan 1980-luvulta, jolloin sääntely-Suomesta alettiin siirtyä kohti avoimempaa markkinataloutta, ja lopetan pohdintoihin digitalisoituvan Suomen näkymistä 2030-lukua lähestyttäessä.
Nämä muutokset eivät tietenkään tapahtuneet missään tyhjiössä, vaan kansainvälinen toimintaympäristö – tai geopolitiikka, jos niin halutaan – loi sen raamin, jossa kansakuntana toimimme.
1980-luvulla elettiin vielä kylmän sodan aikaa, ja yya-sopimukseen sidottu Suomi haki puolueettomuuspolitiikallaan itselleen sitkeästi lisää liikkumatilaa osallistuakseen läntiseen integraatioon. Suuri murros koettiin vuosina 1989–91, kun Euroopan kahtiajako jäi historiaan – joksikin aikaa. Nyt elämme taas murrosta, mutta eri suuntaan. Palaan tähän lopuksi.
Leimallista 1980-luvulle oli se, että suomalaisten elintaso kasvoi nopeasti. Kansalaisten kulutustottumukset muuttuivat, ja tuloista entistä suurempi osa käytettiin muuhun kuin arkisiin välttämättömyyksiin. Kotien pakollisille hankintalistoille tuli sähkölieden ja pesukoneen lisäksi kotitietokone ja Mobiran matkapuhelin. Myös kulttuuri- ja mediamaailma muuttui nopeasti. Radio City Helsingissä ja Radio 957 Mansessa aloittivat vappuna 1985. Vuosi -85 olikin iso käännekohta suomalaisen yhteiskunnan ilmapiirissä.
Kulutusjuhlat päättyivät 1990-luvun lamaan, massatyöttömyyteen ja pankkikriisiin, jotka olivat seurausta 1980-luvun vaihtotaseen vajeesta ja väärästä talouspolitiikasta. Kun lamasta oli selvitty, talous lähti uuteen nousuun sähkö- ja elektroniikkateollisuuden nousun imussa.
Suomen yhdentyminen kansainväliseen talouteen on ollut avain elintason nousuun. Teollistuminen on perustunut kansainväliseen kauppaan ja erikoistumiseen. Metsäteollisuus, jonka raaka-aineita löytyy runsaasti kotimaasta, on tästä oiva esimerkki. Sama pätee myöhemmin metalli- ja teknologiateollisuuteen ja tänään lisäksi vaikkapa ohjelmisto- ja peliteollisuuteen. Myös palvelujen ulkomaankauppa on kasvanut.
Läpi historian ja myös idänkaupan huippuvuosina Suomen vienti on suuntautunut valtaosin läntiseen maailmaan. 1980-luvulla Suomi alkoi kiinnittyä syvenevään läntiseen integraatioon yhä vahvemmin, mikä kulminoitui Suomen EU-jäsenyyteen vuonna 1995. Myös suomalaiset yritykset kansainvälistyivät vauhdilla 1980-luvulta lähtien. Toimintaa laajennettiin ulkomaille yritysostoilla ja tytäryhtiöitä perustamalla.
Tampere on ollut osa globaalia maailmaa perustamisestaan asti. Integroituminen kansainväliseen talouteen auttoi saattamaan käyntiin Tampereen kasvun yhdeksi maan johtavaksi teollisuuskaupungiksi. Koskia ja vesivoimaa oli muuallakin, mutta Tampereella oli James Finlayson, Carl von Nottbeck ja heidän laajat kansainväliset suhdeverkostonsa, jotka auttoivat Tamperetta muodostumaan yhdeksi kansainvälisen kaupan solmukohdaksi idän ja lännen välissä.
Elintason kasvussa on viime kädessä kysymys työn tuottavuuden kasvusta. Yritystasolla tuottavuuserot heijastuvat vastaavasti yritysten kannattavuuteen. Suomen Pankissakin tehtyjen tutkimusten mukaan kannattavat yritykset työllistävät, korkea tuottavuus heijastuu palkkoihin ja korkea tuottavuus kulkee yhdessä vientimenestyksen kanssa.
Makrotasolla tunnetaan useita tuottavuuskasvun taustatekijöitä. Niitä ovat mm. kilpailun esteiden purkaminen, innovaatiotoiminnan tukeminen, osaamisen kehittäminen ja rahoituksen välityksen tehostaminen.
Yritystasolla työn tuottavuus kasvaa, kun yrityksissä otetaan käyttöön aiempaa tehokkaampia toimintatapoja. Siinä auttaa kansainvälistyminen ja muualla kehitettyjen teknologioiden nopea omaksuminen.
Suomi on pieni maa, emmekä voi keksiä kaikkea itse. Viime vuosituhannen loppua kohti Suomen tuottavuuskasvu alkoi perustua muiden soveltamisen sijaan yhä enemmän omaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
2000-luvun alussa Tampereenkaan tärkein työnantaja ei ollut enää tehdas, vaan yksi Nokian neljästä tärkeimmästä tutkimusyksiköstä. Nokian 3000 työntekijää eivät valmistaneet ensimmäistäkään myyntiin tulevaa puhelinta. He tekivät keksintöjä, muun muassa Nokia Communicatorin, nykyisten älypuhelimien edeltäjän. Minäkin olin vuosikausia sen kovin tyytyväinen aktiivikäyttäjä.
Suomen tuottavuuspyrähdys päättyi maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeiseen taantumaan ja samaan aikaan alkaneisiin kännykkätuotannon vaikeuksiin. 2010-luvulta lähtien Suomen tuottavuuskasvu on jäänyt kilpailijamaita, kuten Ruotsia ja Saksaa, hitaammaksi.
Sen rinnalla myös viennin jalostusaste on laskenut. Olen kirjassani Onnellisten tasavalta (2022) kuvannut viennin jalostusasteen laskua ehkä karkealla mutta melko osuvalla mittarilla, kilohinnan kehityksellä. Vielä vuonna 2008 Suomen tavaraviennin "kilohinta" oli 9,20 markkaa (1,55 euroa), vuonna 2019 enää 7,60 markkaa (1,28 euroa).
Suomen tuottavuuskehityksen heikkoutta selittää osittain tuotannollisten investointien vähäisyys ja tehoton kohdentuminen. Suomessa on viime vuosina investoitu dataan, ohjelmistoihin ja muuhun aineettomaan omaisuuteen selvästi verrokkimaita vähemmän. Suomessa investoinnit tieto- ja viestintäteknologiaan käsittivät OECD:n tuoreen tilaston mukaan vuonna 2021 vain noin 7 prosenttia kaikista investoinneista. Vastaava luku Ruotsissa oli samaan aikaan lähes 20 prosenttia.
Tilastot paljastavat erot yritysten välillä. Osassa yrityksiä tuottavuuden kasvu on jatkunut vahvana koko 2000-luvun ajan. Se, että osalla yrityksistä menee hyvin, ei ole ongelma. Ongelma on se, jos muut eivät pysy perässä.
Eturintaman erkaantuminen muista yrityksistä voi viitata siihen, että uusimman teknologian hidas käyttöönotto on suurempi ongelma kuin innovaatioiden puute. Erään tutkimustiedon mukaan tuottavuuserojen kasvua selittää varsinkin erot yritysten osaavan, ammattitaitoisen työvoiman määrässä[1]. Uusia teknologioita ei pystytä ottamaan tehokkaasti käyttöön ilman osaavan työvoiman jatkuvasti päivittyviä tietoja ja taitoja.
Inhimillisen pääoman merkitys talouskasvulle näkyy myös makrotasolla. Suomen Pankin pitkän aikavälin kasvuennusteen mukaan inhimillisen pääoman määrä Suomessa alkaa vähentyä jo 2040-luvulla, jos nykyiset kehityskulut väestönkasvussa ja varsinkin koulutuksessa jatkuvat.
Aina 1800-luvun lopulta lähtien uudet sukupolvet ovat olleet Suomessa edeltäjiään paremmin koulutettuja. Korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus ikäluokasta kääntyi kuitenkin vuosituhannen vaihteen jälkeen laskuun. Vielä vuonna 2000 korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten osuus Suomessa oli OECD-maiden korkeimpien joukossa. Vuonna 2021 se oli jo selvästi keskitason alapuolella, Chilen ja Turkin tasolla.
Inhimillistä pääomaa voidaan kasvattaa panostamalla koulutukseen ja parantamalla kannustimia kouluttautumiseen, työntekoon ja syntyvyyden kasvuun. Lisäksi tarvitaan koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa, mikä lisää inhimillistä pääomaa nopeammin kuin vain kotoperäiset toimet.
Hyvät ystävät,
Palaan vielä Suomen kansainväliseen toimintaympäristöön, joka on parhaillaan yhtä kovassa murroksessa kuin 1990-luvun alussa, sekä talouden että turvallisuuden osalta. Mutta siinä missä 30 vuotta sitten mentiin eteenpäin, nyt maailma kulkee ikävä kyllä peruutusvaihteella.
Geopolitiikka jyllää ja varjostaa myös maailmantalouden kehitystä. Venäjä on Putinin valtakaudella johdonmukaisesti rakentanut suunnitelmaa entisen valtapiirinsä palauttamiseksi. Euroopan ja Venäjän välille on laskeutunut moderni rautaesirippu. Joudumme varautumaan siihen, että Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainassa kestää vuosikausia.
Vaikka Suomen näkökulmasta Venäjällä on suuri turvallisuuspoliittinen merkitys, maailmanpolitiikan ja -talouden näkökulmasta avainkysymys on silti Yhdysvaltain ja Kiina suhteiden kehityssuunta. Mitä voimme todeta sen tulevasta kehityksestä? Voimme hahmottaa ainakin kaksi skenaariota.
Yksi skenaario on uusi kylmä sota, jossa Yhdysvallat ja Euroopan unioni rakentavat liberaalien demokratioiden liittoutumaa ja autoritaariset hallinnot Kiinan ja Venäjän johdolla omaansa. Toteutuessaan tämä vastakkainasettelu johtaisi paitsi geopolitiikan myös maailmantalouden kahtiajakoon. Tämä kehitys on käynnissä monilla ulottuvuuksilla kauppapolitiikasta teknologiaan, mutta se ei ole vielä kokonaan maalissa.
Toinen skenaario olisi globalisaation elpyminen Yhdysvaltain, Kiinan ja Euroopan yhteistyöllä, ilman Venäjää. Tämä edellyttäisi Yhdysvaltain ja Kiinan välien merkittävää lientymistä, mikä ei näytä tällä hetkellä todennäköiseltä – ei varsinkaan, jos Kiina ryhtyy tukemaan Venäjää paitsi poliittisesti myös toimittamalla sille aseita tai aseteknologioita.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut, että merkittävä maailmantalouden jakautuminen voisi pitkällä aikavälillä pienentää globaalia tuotantoa jopa 7 prosentilla. Tämä ei ole vähän, sillä se vastaa suurin piirtein Japanin ja Saksan yhteenlaskettua vuosittaista tuotantoa.
Suomen kannalta Yhdysvaltain ja Kiinan välien kiristyminen entisestään ei ole myönteinen näköala. Meidän etumme on myös se, että Yhdysvallat ja Eurooppa toimisivat samansuuntaisesti Kiinan suhteen. Ei vain amerikkalaisten ehdoilla, vaan aidosti linjauksia keskenään koordinoiden.
Miten Suomen tulee varautua tähän uuteen aikakauteen? Vahvan kansallisen puolustuskyvyn ja aikanaan toteutuvan Nato-jäsenyyden antaman turvallisuuspoliittisen selkänojan lisäksi keskeinen tekijä on kriisinkestävyys. Tämä koskee sekä yrityksiä että kansakuntaa.
Suomessa olemme kansainvälisesti vertaillen sikäli hyvin varautuneet, että meillä on vahvaa yleistä kriisitietoisuutta ja ainutlaatuinen, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä toimiva varautumisorganisaatio. Mutta emme voi levätä laakereillamme. Kriisinkestävyyttä on edelleen parannettava ottamalla opiksi mm. Ukrainan tapahtumista.
Hyvät ystävät,
1990-luvun lamasta Suomi nousi tukeutumalla tutkimukseen ja koulutukseen, osaamiseen ja yrittäjyyteen. Kilpailukyky korjattiin, yritysverotus uudistettiin, julkinen talous tasapainotettiin.
Parasta ennaltaehkäisevää kriisinkestävyyttä onkin Suomen talouden kestävän kasvun ja julkisen talouden vahvistaminen. Muistaen sen, että kansantalous ei sinänsä luo elintasoa, vaan taloudessa toimivat yritykset. Tulevaisuuden elintasomme nousu riippuu pitkälti siitä, kuinka taloutemme ja yrityksemme uusiutuvat. Toivotankin menestystä siihen ponnistukseen sekä poliittisille päättäjille että suomalaisille yrityksille ja yrittäjille.
Suomella on nytkin kaikki eväät pysäyttää näivettymiskehitys ja olla paitsi selviytyjä- myös menestyjäkansa. Mutta se edellyttää Suomelta sekä vahvaa uudistumiskykyä että valmiutta keskinäiseen yhteistyöhön – toivottavasti niitä meiltä löytyy, jotta pärjäämme jatkossakin. Muu maailma kun ei odota edes maailman onnellisinta kansaa.
[1] [1] Gal, Nicoletti, von Rüden & Sorbe (2019)