Puhe 15.3.2022 17.00

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Ilmastonmuutos ja rahapolitiikka – kohti kestävää kasvua, luento rahamuseossa 15.3.2022

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki
Ilmastonmuutos ja rahapolitiikka – kohti kestävää kasvua
Rahamuseo ja online, 15.3.2022

Esityskalvot (pdf)

Esitelmän runko – pidetty esitys voi poiketa.

Ilmastonmuutos ja rahapolitiikka – kohti kestävää kasvua

Tervetuloa minunkin puolestani tähän tilaisuuteen, ja pahoittelut että pääsen aloittamaan myöhässä. Enkä ihan vähän, vaan peräti kaksi viikkoa alkuperäistä aikataulua perässä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan laittoi kalenterimme uusiksi, mutta vaikka ajatuksemme ovat edelleen ukrainalaisten suurissa inhimillisissä kärsimyksissä, meidän on kuitenkin välttämätöntä jatkaa työskentelyä myös normaalien tehtäviemme parissa.

Minä organisoin työni asioiden tärkeyden ja kiireellisyyden perusteella. Ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset kuuluvat tärkeimpien joukkoon, mutta vaikka muutos on muhinut jo pitkään, sen ratkaiseminen kuuluu koko ihmiskunnan osalta myös kiireellisten asioiden joukkoon. Siksi on hienoa, että voin olla tänään täällä rahamuseossa puhumassa kanssanne ilmastonmuutokseen ja rahapolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä.

[Kalvo 2] Ilmastonmuutos pitkän aikavälin haasteena

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n kuudes raportti esitteli viime syksynä synkän näkymän, ja sitä on täydentänyt vastikään ilmestynyt toinen osa. Sanoma toimien kiireellisyydestä on täsmentynyt, mutta tilanne ei ole parantunut. Ilmastotoimilla on kiire, sillä mitä nopeammin toimeen ryhdytään, sitä maltillisempia toimia tarvitaan.

Pariisin sopimuksessa tavoitteeksi asetettiin ilmastonmuutoksen rajaaminen korkeintaan kahteen celcius-asteeseen ja mielellään lähemmäksi puoltatoista astetta. Glasgow’n viimesyksyisessä ilmastokokouksessa tavoite käytännössä tarkentui juuri tuohon puoleentoista asteeseen.

Jo tähän mennessä ilmasto on lämmennyt enemmän kuin asteella esiteolliseen aikaan verrattuna, joten kaikilta vaikutuksilta ei voida enää välttyä. Uutisista olemme jo saaneet seurata tulvien ja metsäpalojen yleistymistä sekä jäätikön sulamista pohjoisilla alueilla. Ilmasto lämpeneekin eniten juuri pohjoisella pallon puoliskolla. Euroopan sisälläkin vaikutukset ovat erilaisia esimerkiksi Välimeren kuin Itämeren rannoilla.

Jo vähäiselläkin ilmaston lämpenemisellä on haittavaikutuksia muun muassa biodiversiteettiin, satoihin ja sääoloihin. Ilmastokriisi vaikuttaa meihin jokaiseen monin tavoin: infrastruktuurin ja asuntojen rakentamiseen, investointeihin ja rahoitusmarkkinaosapuolten riskiarvioihin.

Ilmastotoimilla pyritään sekä hillitsemään ilmaston lämpenemistä kasvihuonekaasujen määrää vähentämällä että helpottamaan sopeutumista niihin muutoksiin, jotka ovat vääjäämättömiä. Mitä paremmin muutoksen torjunnassa onnistutaan, sitä pienemmillä sopeutumiskustannuksilla selvitään.

Päävastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta talouspolitiikan keinoin kuuluu hallituksille. Valtioilla on käytettävissään tehokkaita välineitä, joiden avulla voidaan ohjata siirtymää vähähiilisyyteen. Näitä ovat mm. verotus, tuet sekä oikeus asettaa rajoituksia ja velvoitteita.

Ilmastonmuutos on ilmiönä globaali, ja siihen liittyy laajoja ulkoisvaikutuksia, jotka eivät noudattele valtioiden rajoja. Sen vuoksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. EU on ollut edelläkävijä monissa ilmastotoimissa, esimerkiksi päästökaupassa. Viime aikoina on herätelty keskustelua myös EU:n mahdollisuudesta saada omia veroluonteisia tuloja mm. päästökaupasta ja mahdollisesti tulevista hiilitulleista. Näitä varoja voitaisiin ohjata tietysti myös ilmastotoimien rahoitukseen.

[Kalvo 3] Keskuspankin rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa

Keskuspankkien roolia ilmastokysymyksissä kyseenalaistettiin pitkään, mutta asenteet ovat muuttuneet nopeasti. Yhä useammat keskuspankit ovat alkaneet ymmärtää ilmastonmuutoksen suoran merkityksen hinta- ja rahoitusvakauteen ja myös laaja-alaisesti talouden toimintaan. Kenenkään ei pidä piiloutua sen ajatuksen taakse, että päävastuu ilmastotoimista kuuluu muille. Meillä kaikilla on velvollisuus toimia tavalla, joka huomioi ilmastonmuutoksen vaikutukset, ja meidän kaikkien on mahdollisuuksiemme mukaan pyrittävä hillitsemään ilmastokriisiä.

[Kalvo 4] Suomen Pankki toimii osana eurojärjestelmää

Mandaattimme perusteella voimme reagoida ilmastokriisiin monin eri tavoin. Keinomme riippuvat siitä, toimimmeko rahapolitiikan päätöksentekijänä, rahoitusvakauden vaalijana vai sijoittajana. 

Rahapolitiikan osalta me olemme osa eurojärjestelmää. Siten EKP:n toimet ovat keskeinen osa meidän toimintaamme. Ilmastokysymysten huomiointi on noussut merkittävämpään asemaan rahapolitiikassa viime vuosina. Tästä hyvänä esimerkkinä käy se, että ilmastonmuutoksen vaikutukset sisällytettiin viime heinäkuussa julkistettuun EKP:n uudistettuun rahapolitiikan strategiaan.

Rahoitusmarkkinoiden vakauden vaalijana Suomen Pankki ylläpitää luottamusta suomalaiseen rahoitusjärjestelmään. Rahoitusjärjestelmä välittää rahoitusta kotitalouksille ja yritysten investointeihin, ja ongelmat siinä heijastuvat vahingollisesti talouskasvuun ja työllisyyteen.

Suomen Pankin omassa sijoitustoiminnassa pyrimme puolestaan olemaan ilmastokysymysten huomioimisessa keskuspankkien eturintamassa.1

Olemme päivittäneet vastuullisen sijoittamisen politiikkaamme. Pari vuotta sitten sitouduimme huomioimaan YK:n tukemat vastuullisen sijoittamisen periaatteet toisena keskuspankkina maailmassa. Viime syyskuussa olimme tietääkseni ensimmäinen keskuspankki, joka asetti sijoitustoiminnalleen kattavan ilmastotavoitteen. Ja joulukuussa täydensimme tuota tavoitetta julkistamalla ensimmäiset välietapit polulle, jolla pyrimme hiilineutraalisuuteen.

[Kalvo 5] Miten ilmastonmuutos koskettaa keskuspankkeja

Haluan perustella sitä, miksi rahapolitiikan päätöksentekijän pitää huomioida ilmastonmuutos.

Ilmastonmuutos vaikuttaa makrotalouteen. Sen vaikutukset ulottuvat työllisyyteen, investointeihin, tuottavuuteen, korkoihin ja hintoihin.

Useimpien keskuspankkien lailla meidän ensisijainen tavoitteemme on ylläpitää hintavakautta. Pyrimme siihen, että inflaatio on keskipitkällä aikavälillä kahden prosentin tuntumassa. Ilmastonmuutos vaikuttaa hyvin todennäköisesti talouskehityksen tasapainottavaan korkotasoon, hintoihin ja palkkoihin. Siten se heijastuu suoraan politiikkatoimenpiteisiimme.

Hintavakaudesta huolehtimisen lisäksi eurojärjestelmän pitää tukea Euroopan unionin talouspolitiikkaa yleisemminkin, silloin kuin voimme niin toimia hintavakautta vaarantamatta. Ilmastopolitiikka on nostettu korkealle Euroopan unionin päättäjien tärkeysjärjestyksessä. Joulukuussa 2019 julkaistussa Euroopan vihreän kehityksen Green Deal -ohjelmassa tavoitteeksi asetettiin EU:n hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä, ja Eurooppa-neuvosto vahvisti tämän viime kesänä hyväksymällä eurooppalaisen ilmastolain.

Analyyttisten valmiuksien osalta kestävä kasvu edellyttää paljon tietoa ja ymmärrystä ilmastokriisiin liittyvistä tekijöistä. Keskuspankit pyrkivätkin tukemaan kestävää kasvua myös tuottamalla yhä enemmän tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta ilmastonmuutoksen ja sitä ehkäisevien toimien talousvaikutuksista.

[Kalvo 6] Hintavakaus on EKP:n ensisijainen tavoite

Koska ensisijainen tavoitteemme on hintavakauden ylläpito, kiinnostuksemme ilmastokysymyksiin liittyy erityisesti ilmastokriisin ja sen torjunnan hintavaikutuksiin.

Ilmastonmuutos vaikuttaa hintoihin monin tavoin. Esimerkiksi äärimmäisten sääolojen yleistyminen voi johtaa vakuutusmaksujen ja muiden varautumiskustannusten kasvuun. Kuivuuden ja toisaalta myös tulvien yleistyminen sekä maailman keskilämpötilan nousu voivat nostaa elintarvikkeiden hintoja. Lisäksi hiilidioksidin päästöoikeuksien kallistuminen sekä vähähiilisemmän tuotannon edellyttämät tekniset innovaatiot saattavat kasvattaa kustannuksia ainakin alkuvaiheessa. Esimerkiksi puhtaamman teräksen tuotanto on tällä hetkellä jopa 30 % kalliimpaa verrattuna perinteisiin tuotantomenetelmiin.2

Kun tämänkaltainen kehitys alkaa heijastua kotitalousten ja yritysten odotuksiin, se vaikuttaa myös inflaationäkymiin. Tämä puolestaan voi edellyttää muutosta rahapolitiikan mitoituksessa.

Lisäksi siirtyminen vähähiiliseen talouteen edellyttää politiikkaa, joka johtaa suhteellisten hintojen muutoksiin, jotta vähäpäästöisistä vaihtoehdoista tulee saastuttavia vaihtoehtoja houkuttelevampia. Ympäristöverot, päästökauppa ja tuet voivat synnyttää tällaisia muutoksia. Esimerkiksi EU on tehnyt aloitteen hiilitullin (Carbon Border Adjustment Mechanism) käyttöönottoon sen rajoilla. Toteutuessaan se täydentäisi päästökauppaa ja nostaisi ulkomailta EU:hun tuotujen hiili-intensiivisten tuotteiden hintaa. Sen avulla pyrittäisiin torjumaan hiilivuotoa eli saastuttavan tuotannon siirtämistä EU-säätelyn ulkopuolelle.

Kaikkien ilmastoon liittyvien muutosten vaikutus hintavakauteen riippuu siirtymän sujuvuudesta. Mitä nopeammin ilmastokriisiin aletaan reagoida, sitä pienemmillä politiikkamuutoksilla selvitään.

Rahapolitiikalla on helpointa vastata kysyntäsokkeihin. Positiivinen kysyntäsokki kiihdyttää sekä tuotantoa että inflaatiota, kun taas negatiivinen sokki hillitsee kumpaakin. Rahapoliittinen reaktio kysyntäsokkiin on varsin suoraviivainen: negatiivista sokkia vaimennetaan lisäämällä talouden rahapoliittista elvytystä. Vastaavasti taloutta ylikuumentava positiivinen kysyntäsokki edellyttää rahapolitiikan kiristämistä suhteessa aiempiin odotuksiin.

Tilanne on monimutkaisempi, kun taloutta kohtaa tarjontasokki. Tällaisissa tapauksissa tuotanto ja inflaatio kehittyvät yleensä vastakkaisiin suuntiin, ja talouspolitiikan päätöksentekijän on punnittava inflaation vakauttamista suhteessa tuotannon vakauttamiseen. Ikävänä muistutuksena tällaisten tilanteiden hankaluudesta olemme juuri läpikäymässä Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen seurauksena erittäin voimakasta talouden tarjontasokkia. Tarjontasokkien osalta optimaaliset rahapoliittiset toimet eivät ole suoraviivaisia, vaan ne riippuvat oleellisesti muun muassa sokin kestosta.

Ilmastonmuutos todennäköisesti kasvattaa tarjontasokkien esiintymistiheyttä esimerkiksi äärimmäisten sääolosuhteiden seurauksena. Tämä hankaloittaa rahapolitiikan harjoittamista, sillä keskuspankeilla on edessään haastava tehtävä tunnistaa, onko kulloinenkin sokki ensisijaisesti kysyntä- vai tarjontasokki ja ovatko sen vaikutukset tilapäisiä, pitkäaikaisia vai peräti pysyviä.

[Kalvo 7] Ilmastonmuutos vaikuttaa tuottavuuteen ja talouden tasapainokorkoon ja siten myös rahapolitiikan pelivaraan

Tarkastellaan seuraavaksi reaalisen tasapainokoron eli ns. luonnollisen koron käsitettä. Se on laskennallinen korko, joka tasapainottaa talouden tilaan, jossa tuotanto on suurimmillaan siten, että inflaatio pysyy kuitenkin edelleen vakaana. Me keskuspankkiirit olemme huolissamme riskistä, jossa ilmastonmuutos heikentää tuottavuutta ja epävarmuuden kasvu vähentää investointihalukkuutta. Tällainen kehitys voisi madaltaa jo valmiiksi hyvin alhaista reaalista tasapainokorkoa.

Muutaman viime vuosikymmenen aikana reaalinen tasapainokorko on laskenut merkittävästi globaalisti. Tähän ovat vaikuttaneet väestön vanheneminen ja tuottavuuden heikkeneminen kehittyneissä talouksissa sekä säästämisasteen nousu kehittyvissä markkinatalouksissa kuten Kiinassa.

Tasapainokoron lasku on vähentänyt huomattavasti korkopolitiikan liikkumavaraa ja mahdollisuutta tukea taloutta ja hintakehitystä voimakkaiden laskusuhdanteiden aikana. Emme yksinkertaisesti voi painaa nimellisiä korkoja kovin paljon negatiivisiksi, koska se kannustaisi käteisen rahan hallussapitoon ja vähentäisi kannusteita tehdä tuottavia reaali-investointeja, jotka pitävät talouden pyörät pyörimässä. Siis mitä alempi reaalinen tasapainokorko on, sitä vähemmän voimme laskea keskuspankin ohjauskorkoa ja keventää rahoitusoloja ennen kuin nimelliskorkojen alaraja tulee vastaan.

Tämä ilmiö, jota kutsutaan taloustieteessä usein korkojen efektiiviseksi alarajaksi, oli EKP:n strategian viimevuotisen tarkastelun keskeinen taustavaikutin. Emme luonnollisestikaan pidä kehityksestä, joka kaventaisi toimenpiteidemme liikkumavaraa entisestään.

Vielä ei ole yksimielisyyttä ilmastonmuutoksen vaikutuksista tuottavuuden kasvuun pitkällä aikavälillä eikä niiden edellyttämistä politiikkatoimista. Siirtyminen vähähiiliseen talouteen edellyttää valtavia investointeja uuteen hiilettömään teknologiaan, mikä puolestaan saattaa synnyttää uusia innovaatioita, jotka vaimentavat ilmastonmuutoksen vaikutuksia tuottavuuteen sekä tasapainokorkoon.

Yleensä ajatellaan, että investoinnit ja innovaatiot parantavat tuottavuutta ja että paremmat teknologiat syrjäyttävät vanhoja tuottavuudeltaan heikompia teknologioita. Ilmastopolitiikassa kuitenkin saatetaan tarvita häiriö, joka lopettaa vanhan saastuttavan toiminnan, vaikka se olisi ainakin lyhyellä aikavälillä uusia teknologioita tehokkaampaa. Luovan tuhon sijaan tämä muistuttaa pikemminkin tuhoavaa luomista, mikä kuitenkin voi olla kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä. Tällaista muutosta vauhdittamaan tarvitaan usein mittavia tukitoimia, jotta ympäristöystävällisistä tuotteista saadaan kuluttajien kannalta houkuttelevampia (esimerkiksi sähköautojen verotus Suomessa).

Paremman ymmärryksen saavuttaminen kaikista ilmastonmuutoksen ja talouden vuorovaikutussuhteista edellyttää paljon tutkimusta. Toistaiseksi täysin varma asia on ainoastaan se, että ilmastonmuutos ja siihen liittyvät menettelytavat vaikuttavat jatkossa rahapolitiikkaan.

[Kalvo 8] Keskuspankit tukevat vihreää kasvua

Kuten jo totesin, siirtyminen vähähiilisempään talouteen edellyttää runsaasti investointeja, ja ne puolestaan vaativat rahoitusta.

Julkinen sektori on ollut tähän saakka merkittävä ilmastotoimien rahoittaja. Kun tarvittavan ilmastorahoituksen suuruusluokka on alkanut hahmottua, mukaan on haluttu entistä vahvemmin myös yksityinen sektori. Yrityksillä on halukkuutta sijoittaa ilmaston muutosta hillitseviin hankkeisiin, sillä ne ovat osoittautumassa myös taloudellisesti kannattaviksi. Esimerkiksi autoteollisuudessa sähköautot ovat vallanneet merkittävän markkinaosuuden.

Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä julkisuuteen astui myös ns. Gfanz-ryhmä (Glasgow Financial Alliance for Net Zero3). Se on Englannin keskuspankin entisen pääjohtajan Mark Carneyn vetämä yksityisten sijoittajien ryhmä, joka on ilmoittanut voivansa valjastaa ilmastotyöhön maailmanlaajuisesti seuraavien kolmen vuosikymmenen ajan keskimäärin yli 3 300 miljardia dollaria vuodessa. Sen mukaan yksityisten toimijoiden osuus maailman ilmastoinvestoinneista voisi olla jopa 70 % ja kehittyneissä maissa vieläkin suurempi.

Hyvin toimivat rahoitusmarkkinat, jotka hinnoittelevat riskit oikein, ovat edellytys vihreän kasvun hallinnalle. Vain niiden avulla yritykset saavat riittävästi rahoitusta energiatehokkaisiin investointeihin vähähiilisillä toimialoilla, ja vihreitä innovaatioita voidaan edistää hiili-intensiivisillä aloilla.

Varmistamalla hintavakauden osaltamme vähennämme epävarmuutta ja siten mahdollistamme alhaisemmat riskipreemiot. Näin tuemme investointeja ja hyvää talouskehitystä edistäviä rahoitusoloja. Tämän saman tavoitteen vuoksi edistämme myös rahoitusvakautta.

Ilmastokriisi voi lisätä pankkien toimintaan kohdistuvia häiriöitä. Ilmastonmuutos itsessään tai siirtyminen vähähiiliseen talouteen voi koetella rankasti tiettyjä alueita ja tuotannonaloja. Se voi johtaa vakuusarvojen merkittäväänkin laskuun ja pankkien luottotappioiden kasvuun. Vakuutusyhtiöt puolestaan tullevat kohtaamaan uudentyyppisiä vakuutusriskejä.

On tärkeää ymmärtää, millaisia riskejä ilmastokriisi ja siirtymäprosessi aiheuttavat. Keskuspankit ja erityisesti rahoitusmarkkinavalvojat voivat osallistua näiden tunnistamiseen ja lieventämiseen. EKP kehittää ja tekee ilmastostressitestejä, joissa näitä ilmiöitä arvioidaan laajan tietoaineiston avulla.

Keskuspankit ja valvojat ovat järjestäytyneet kansainväliseksi Network for Greening the Financial System -ilmastoverkostoksi (NGFS). Se on yksi keskeisistä foorumeista ilmastoriskien analyysimenetelmien kehittämisessä. Suomen Pankki on ollut verkoston jäsen lähes sen perustamisesta lähtien. Olemme olleet verkostossa aktiivisesti mukana kehittämässä parhaita käytäntöjä kestävyystekijöiden huomioon ottamiseksi keskuspankkien omassa sijoitustoiminnassa ja tietojen julkistamisessa. Konkreettisena esimerkkinä on osallistuminen keskuspankkien ilmastoriskejä koskevien raportointisuositusten kirjoittamiseen. Ne julkaistiin joulukuussa 2021. 

Kestävän kasvun tukeminen sijoitusten kautta

Hintavakaudesta huolehtimisen ja rahoitusvakauden edistämisen lisäksi keskuspankit voivat tukea vähähiilisen toiminnan rahoittamista myös suoremmin.

Sijoittajien on vaikeaa arvioida sijoitustensa ympäristövaikutuksia. Tätä varten EU on laatinut kestävän rahoituksen taksonomian eli luokitusjärjestelmän, joka määrittelee, millainen taloudellinen toiminta on kestävää. Ensimmäinen osa taksonomiasta tuli voimaan tämän vuoden alussa. Nyt on hyväksytty myös ydinvoiman ja maakaasun sisällyttäminen taksonomiaan siirtymäajalla eräin erityisehdoin.

Sijoittajat tarvitsevat kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmää sekä koherenttia dataa ja tietojen julkaisua. Tämä on ensiarvoisen tärkeää myös keskuspankeille. Meidän on voitava perustaa politiikkatoimemme objektiivisiin kriteereihin, joiden mukaan päätöksiimme vaikuttavia tietoja arvioidaan. Näiden tietojen on oltava helposti saatavilla ja luotettavia.

Keskuspankit voivat myös rahoittaa vähähiilisempää toimintaa sekä suoraan että pankkien ja muiden rahoituslaitosten kautta.

Kestävää kasvua voidaan tukea rahapoliittisilla omaisuuserien osto-ohjelmilla. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, koska tavanomaisesti rahapolitiikan halutaan olevan markkinaneutraalia ja sen pitää perustua objektiivisiin kriteereihin. Toisin sanoen, tavallisesti rahapoliittiset päättäjät pyrkivät välttämään hintavääristymien syntymistä markkinoilla. Koska ilmastonmuutokseen kuitenkin liittyy ulkoisvaikutuksia, joita ei välttämättä ole hinnoiteltu asianmukaisesti, on esitetty, että rahapoliittisten päättäjien tulisi pyrkiä vaikuttamaan olemassa oleviin hintavääristymiin suorilla ostoilla.

Omaisuuserien ostojen kohdistamista markkina-arvon mukaan ei aina pidetä ympäristöneutraalina, koska hiili-intensiiviset suuret teollisuudenalat turvautuvat pääomamarkkinoihin yleensä enemmän kuin esimerkiksi vähähiilisemmät palvelualat. Ehkä meidän keskuspankkiirien tulisi jatkossa harkita, voimmeko korvata markkinaneutraalisuuden muunlaisilla tehokkuusperiaatteilla.

Useat keskuspankit ovat jo tehneet merkittäviä sijoituksia vihreisiin joukkolainoihin. Eurojärjestelmä on ostanut huomattavan osuuden vihreiden joukkolainojen markkinoista yrityssektorin velkapapereiden osto-ohjelman kautta. Myös Suomen Pankki on kohdentanut merkittävän osan sijoituksistaan vihreisiin omaisuuseriin.

[Kalvo 9] Ilmastonmuutoksen huomiointi yrityslainaostoissa

Vihreän siirtymän tukemiseksi, keskuspankkien on tärkeää tukea myös niiden yritysten rahoitusoloja, joiden nimenomaisesti tulisi investoida enemmän puhtaampaan teknologiaan. Tästä esimerkkinä ovat mm. raskaan teollisuuden yritykset. Jos niiden liikkeeseen laskemat joukkovelkakirjat rajattaisiin kokonaan omaisuuseräostojen ulkopuolelle, niiden rahoitusolot voisivat kiristyä. Näin kävisi niidenkin yritysten osalta, jotka pyrkivät edistämään ilmastoystävällisyyttä toiminnassaan. Tämä puolestaan voisi vaikeuttaa alan vihreää siirtymää.

Sen sijaan, että jokaista yritystä verrattaisiin kaikkiin muihin yrityksiin hiilidioksidipäästöjen mukaan, voisi olla järkevämpää arvioida yritysten hiilidioksidipäästöjä suhteessa niiden oman sektorin muihin yrityksiin (näin toimii esimerkiksi Englannin Pankki).

[Kalvo 10] EKP uudisti rahapolitiikan strategiansa

EKP:n rahapolitiikan uusittu strategia julkistettiin viime kesänä.4,5 Vaikka strategian muutosten pääpaino on hintavakauden määritelmässä ja eurojärjestelmän menetelmissä sen saavuttamiseksi, myös ilmastonmuutos oli strategia-arvion keskeisiä kysymyksiä.

Uudella kahden prosentin symmetrisellä inflaatiotavoitteella jätetään hieman aiempaa enemmän tilaa suhteellisten hintojen muutoksille, kun nimelliset hinnat ovat jäykkiä alaspäin. EKP:n uuden hintavakausmääritelmän pitäisi siis osaltaan tasoittaa tietä myös vihreän siirtymän edellyttämille suhteellisten hintojen muutoksille.

[Kalvo 11] EKP:n ilmastonmuutoksen toimintasuunnitelma

Uudistetussa strategiassaan EKP esitti kunnianhimoisen mutta silti realistisen toimintasuunnitelman ilmastonäkökohtien ottamiseksi huomioon rahapolitiikassa. Kunnianhimo heijastui myös muutosten toteutukselle asetettuun aikatauluun.

Toimintasuunnitelman mukaan EKP kehittää uusia, teoreettiseen ja empiiriseen tutkimukseen perustuvia makrotalouden malleja, joilla seurataan ilmastokriisin (ja sen torjuntatoimien) vaikutuksia talouteen ja rahoitusjärjestelmään sekä siihen, miten rahapolitiikka välittyy reaalitalouteen eli kotitalouksiin ja yrityksiin. Lisäksi kehitetään uusia riski-indikaattoreita, joilla arvioidaan rahoitusinstrumenttien ympäristövastuullisuutta sekä rahoituslaitosten hiilijalanjälkeä ja altistumista fyysisille ilmastoriskeille.

Rahapolitiikan toimeenpanon osalta ympäristötietojen julkistamisesta tulee jatkossa uusi vakuus- ja ostokelpoisuuden edellytys. Vakuutena käytettävien tai osto-ohjelmissa hankittavien velkapapereiden kohtelua voidaan eriyttää niiden ympäristövaikutusten mukaan. Uusilla vaatimuksilla halutaan erityisesti edistää yhdenmukaisia julkistamiskäytäntöjä markkinoilla.

EKP tulee myös kehittämään omaa riskiarviointikapasiteettiään. Jatkossa tulemme hyödyntämään ilmastostressitestejä ja pyrimme sisällyttämään ilmastoriskien arvioinnin eurojärjestelmän sisäisiin luottoluokituksiin. Koko eurojärjestelmän taseen ilmastostressitestaus aloitetaan tänä vuonna. Oman riskienhallintakyvyn edistämiseksi EKP aikoo lisäksi arvioida, ovatko rahapoliittisten operaatioiden vakuuskelpoisuuden arvioinnissa käytettävät luokituslaitokset antaneet riittävät tiedot sen hahmottamiseksi, miten ne sisällyttävät ilmastonmuutoksen riskit luokituksiinsa.

Vaikka esitetyt toimenpiteet koskevat rahapolitiikkaa, en malta tässä yhteydessä olla nostamatta esille myös sitä, miten nämä teemat näkyvät rahapolitiikan ulkopuolella. Eurojärjestelmän 19 kansallista keskuspankkia sekä EKP päättivät viime vuonna alkaa jatkossa raportoimaan sijoitustoimintojensa ilmastoriskeistä yhteismitallisesti. Vuodesta 2022 lukien kerromme muiden kuin suoraan rahapolitiikkaan lukeutuvien sijoitustemme hiilijalanjäljet. Aluksi eurojärjestelmän yhdenmukainen raportointi kattaa vain euromääräiset sijoitukset. Me Suomen Pankissa olemme tosin päättäneet raportoida sijoituksistamme näitä vähimmäisvaatimuksia kattavammin. Tulemme sisällyttämään valuuttavarantomme ilmastoraportointiimme.

Päätös raportoida vertailukelpoisia ilmastoon liittyviä tietoja koko euroalueella ei ehkä kuulosta merkittävältä askeleelta. Yksi suurimmista sijoittajien esiin nostamista esteistä on kuitenkin ollut ilmastoon liittyvien tietojen puute. Ongelmana on sekä tietojen riittävä kattavuus että niiden luotettavuus. Eurojärjestelmän yhteinen päätöksemme lähettää selkeän viestin. Näytämme markkinaosapuolille esimerkkiä ilmastotietojen raportoinnin ja laadun kehittämisestä ja samalla korostamme tarvetta lisätä avoimuutta.

Eurojärjestelmässä on juuri saatu päätökseen yhteisten ilmastotietojen toimittajaa koskeva kilpailutus. Ilmastotietojen ensimmäisen raportoinnin tulokset julkaistaneen tänä vuonna, kuitenkin viimeistään vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana. Tämä raportointipäätös koskee itse asiassa myös osaa rahapoliittisista sijoitussalkuistamme, sillä raportointi tulee kattamaan myös yrityssektorin velkapapereiden osto-ohjelman alaiset ostot.

[Kalvo 12] EKP:n ilmastonmuutokseen liittyvien toimien eteneminen lähivuosina

Ilmastostrategiaan liittyvien toimien lista saattaa kuulostaa kovin pitkältä – varsinkin, kun aikataulu on melko tiukka ja kaikki toimet on viimeisteltävä ja pantava täytäntöön tämän ja ensi vuoden aikana. Toimintasuunnitelma määrittelee, miten tärkeimpien tavoitteiden on tarkoitus edetä – luotettavasta tietoaineistosta tietämykseen ja lopulta käytännön toimiin.6 

EKP:n rahapolitiikan strategian uudistamisen yhteydessä pidetyssä lehdistötilaisuudessa todettiin, että ’tarkoitamme, mitä sanomme ja teemme, mitä tarkoitamme’. Mielestäni se kertoo EKP:n sitoumuksesta toimintasuunnitelma täytäntöönpanemiseksi määräajassa.

[Kalvo 13] Suomen Pankin ilmastotavoitteet

Seuraavaksi kerron siitä, miten me Suomen Pankissa otamme ilmastokriisiin liittyvät kysymykset huomioon omassa sijoitustoiminnassamme. Ennen kuin tarkastelen Suomen Pankin ilmastotavoitteita konkreettisesti, on tärkeää ymmärtää, miksi Suomen Pankilla on varallisuutta, joka ei ole suoraan yhteydessä rahapolitiikan toimeenpanoon.

[Kalvo 14] Päätöksenteko riippuu sijoitussalkusta

Suuri osa tase-eristämme liittyy suoraan rahapolitiikan toimeenpanoon. Näitä ovat esimerkiksi luotonanto pankeille sekä velkakirjojen ostot rahapoliittisissa ohjelmissa. Eräiden muiden tase-erien hallinnoinnista Suomen Pankki vastaa itsenäisemmin. Näihin kuuluvat valuuttavaranto ja oma sijoitusvarallisuutemme, kuten esimerkiksi eläkerahastot.

Eurojärjestelmän kansalliset keskuspankit ovat taloudellisesti riippumattomia, ja niillä on rahapoliittisten tehtävien lisäksi useita kansallisia tehtäviä. Sijoitustoiminnallamme me Suomen Pankissa pyrimme turvaamaan rahoitusvarallisuutemme arvon sekä kyvyn tukea pankkijärjestelmän maksuvalmiutta tarpeen niin vaatiessa.

[Kalvo 15] Sijoitustoiminnan tavoitteet

Suomen Pankin varallisuuden hallinnan tavoitteet ovat perinteisesti olleet turvallisuus, likvidiys ja tuotto. Viime vuonna nostimme vastuullisuuden näiden rinnalle neljänneksi tavoitteeksi.7

Rahapoliittisten ostojen kohdentaminen eurojärjestelmässä perustuu suoraan rahapoliittisiin tarpeisiin, mutta muun varallisuuden hallinnointi on kunkin eurojärjestelmään kuuluvan yksittäisen keskuspankin omissa käsissä. Vastuullisuusnäkökohtien huomioon ottaminen meidän omassa sijoitustoiminnassamme onkin siten meidän omissa käsissämme. 

[Kalvo 16] Vastuullinen sijoittaminen Suomen Pankissa

Suomen Pankki on valinnut vastuullisen sijoittamisen lähestymistavoiksi ESG-integraation, teemasijoitukset sekä normipohjaisen tarkastelun ja poissulkemisen.

ESG-integraatio tarkoittaa ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hallintotapaan liittyvien tekijöiden huomioimista sijoituspäätöksen teon kaikissa vaiheissa. Teemasijoitukset tarkoittavat meille sijoituksia vihreisiin, yhteiskunnallisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin. Vaadimme sijoituskohteiltamme kansainvälisten normien noudattamista ja poissuljemme sijoituskohteiden joukosta ne yritykset, jotka eivät esimerkiksi toiminnassaan noudata YK:n Global Compactin periaatteita tai valmistavat kiistanalaisia aseita.

[Kalvo 17] Suomen Pankin vastuullisen sijoittamisen kehitysaskeleet

Suomen Pankki on yksi niistä harvoista keskuspankeista, jotka ovat allekirjoittaneet YK:n tukemat vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Näiden periaatteiden allekirjoittaminen on osoitus siitä, että Suomen Pankki on sitoutunut vastuullisuuskysymyksiin pelkkää ilmastonäkökulmaa laajemmin. Meidän vankka sitoutumisemme vastuullisuuteen näkyy myös julkaisemissamme vastuullisen sijoittamisen periaatteissa, ilmastotavoitteessa ja -tiekartassa.8 

Raportoimme omien suorien sijoitustemme ilmastovaikutukset, ja noudatamme raportoinnissamme osittain myös kansainvälisen ilmastoriskien raportointikehikon TCFD:n9 suosituksia. Käytämme näitä suuntaviivoja jatkossakin ja kehitämme raportointiamme näiden suositusten mukaisesti.

[Kalvo 18] Suomen Pankin sijoitustoiminnan ilmastotavoitteet

Suomen Pankin sijoitustoiminnassa tavoitteenamme on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Tavoite kattaa Suomen Pankin käytännössä koko sijoitusvarallisuutemme. Ainoastaan kultavaranto on jätetty ensi vaiheessa pois, sillä sen hiilijalanjäljen laskemiseen ei vielä ole olemassa kansainvälisiä laskentatapoja.10 Tämä tarkoittaa sitä, että hiilineutraaliuden saavuttamiseksi tavoitteeseemme sisältyvät osakkeiden, yritysten liikkeeseen laskemien joukkolainojen sekä kiinteistösijoitusten lisäksi myös valtioiden ja valtiosidonnaisten liikkeeseenlaskijoiden velkakirjat.

[Kalvo 19] Rahoitusvarallisuuden jakaantuminen eri luokkiin

Sijoitussalkkujemme politiikkatavoitteiden vuoksi sijoituksemme painottuvat vahvasti valtioiden joukkolainoihin. Tämä johtuu erityisesti valuuttavarantomme korkeista likvidisyysvaatimuksista. Sijoitustoimintamme tavoitteissa on siten otettava huomioon yksittäisten sijoituskohdemaittemme sitoumukset hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Tämä myös estää meitä asettamasta rohkeampia ilmastotavoitteita – ainakaan tässä vaiheessa. Vaikka esitämme, että tavoitteemme on hiilineutraalius, viittaamme termin laajaan käsitteeseen, joka sisältää myös muut Kioton pöytäkirjassa mainitut kasvihuonepäästöt kuin vain pelkän hiilidioksidin.11

[Kalvo 20] Yleistä keskuspankkien ilmastotavoitteista

Kun olemme asettaneet tämän kaikenkattavan pitkän aikavälin hiilineutraaliustavoitteen, olemme myös valmiita sitoutumaan välitavoitteisiin, jotka ohjaavat jatkoaskeliamme konkreettisemmin. Välitavoitteet eli tiekartan ensimmäisen vaiheen tavoitteet julkistettiin joulukuussa 2021. Ne sisältävät omaisuuslajikohtaisia laadullisia tai määrällisiä tavoitteita, joita tullaan tarkastelemaan ja tuloksista raportoimaan säännöllisesti. Näitä välitavoitteita ovat muun muassa poissulkevat liikevaihtoon perustuvat raja-arvot fossiilisille polttoaineille, ja laadulliset tavoitteet ylikansallisille ja ulkopuolisten salkunhoitajien hallinnoimille sijoituksille sekä päästövähennystavoitteet osakesijoituksille.

[Kalvo 21] Ensimmäiset välitavoitteet, tiekartta hiilineutraalisuuteen

Näin laajoja ilmastotavoitteita ei ole juurikaan asetettu keskuspankeissa. Aihe on jatkuvasti esillä keskuspankkien yhteistyöelimissä ja kehitystyötä tehdään laajalla rintamalla vastuullisuuden huomioimisessa erityisesti ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Kansalaisjärjestö ReclaimFinance julkaisi raportin marraskuussa 2021, jossa vertailtiin eri maiden keskuspankkien julkisia periaatteita ja tavoitteita vastuullisuuden huomioinnissa. Tutkimuksen perusteella Suomen Pankki sijoittui jaetulle toiselle sijalle.12 Tutkimus julkistettiin ennen ilmastotavoitteisiin liittyvien välitavoitteiden julkaisemista.

[Kalvo 22] Päätelmät

Lopuksi voin todeta, että keskuspankit yleisesti ja EKP erityisesti voivat parhaiten edistää vihreää kasvua varmistamalla hintavakauden ja rahoitusmarkkinoiden vakauden säilymisen. Nämä tekijät vaikuttavat keskeisesti tasapainoiseen kasvuun ja tukevat parhaiten hallittua siirtymistä vähähiiliseen talouteen.

Lisäksi EKP:n uuteen rahapolitiikan strategiaan sisältyvät uudet toimet ovat tärkeitä aineksia, kun tavoittelemme suotuisia rahoitusolosuhteita sijoituksille ja innovaatioille, joita puhtaampi maapallo edellyttää. Panostamme erityisesti hankkeisiin, jotka lisäävät ja parantavat ilmastotietojen määrää ja laatua sekä tehostavat kaikkien rahoitusmarkkinaosapuolten raportointia niistä.

Ilmastokriisi on pitkän aikavälin kysymys, mutta EKP:n rahapolitiikan strategian toimeenpano perustuu keskipitkän aikavälin näkökulmaan. Tulevina vuosina saamme kokemuksia nyt päätetyistä ilmastotoimista, ja niitä tarkastellaan uudelleen EKP:n rahapolitiikan seuraavan strategia-arvion yhteydessä vuonna 2025.

Myös Suomen Pankki osallistuu ilmastonmuutosta koskevien kysymysten ratkaisemiseen. Toimiemme tavoitteena on vähentää ilmastokriisistä mahdollisesti aiheutuvia siirtymä- ja häntäriskejä varallisuudellemme. Viime kädessä tämä parantaa sijoitustemme riskien ja tuottojen suhdetta. Ilmastokriisin huomioon ottaminen tarkoittaa konkreettisesti sitä, että vähennämme hiili-intensiivisen toiminnan rahoittamista, mikä edesauttaa meitä saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteemme viimeistään vuonna 2050, Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

Suomen Pankki haluaa myös tulevaisuudessa olla osaltaan edistämässä ratkaisuja ilmastokriisin hallintaan – haluamme olla vastuullisia kaikissa olosuhteissa.

Kiitoksia mielenkiinnostanne!

 

Esitys on katsottavissa Rahamuseon Youtube-kanavalla.

Viitteet:

1 Blogi: Ilmastonmuutos on kaikkien aikojen suurin markkinahäiriö https://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2018/ilmastonmuutos-on-kaikkien-aikojen-suurin-markkinahairio/ 

Useiden tutkimusten mukaan puhtaamman teräksen tuotantoon liittyy monia rajoitteita, kuten vihreän vedyn hinta ja saatavuus, tarvittavat suurinvestoinnit olemassa olevan teräksen tuotantokapasiteetin konvertoimiseksi sekä jo tehdyt suuret investoinnit tavanomaisiin/perinteisiin tuotantolaitoksiin. 

Gfanz-ryhmä eli Glasgow Financial Alliance for Net Zero: Amount of finance committed to achieving 1.5°C now at scale needed to deliver the transition https://www.gfanzero.com/press/amount-of-finance-committed-to-achieving-1-5c-now-at-scale-needed-to-deliver-the-transition/

EKP:n strategiauudistus-sivu (englanniksi) https://www.ecb.europa.eu/home/search/review/html/index.en.html 

Uutta strategiaa edeltänyt vuoden 2018 toimintasuunnitelma (EUR-Lex - 52018DC0097 - EN - EUR-Lex (europa.eu) keskittyi pääasiassa vihreiden investointien lisäämiseen. EKP on laatinut toimintasuunnitelman yksityiskohtaisine tavoitteineen ilmastonäkökohtien sisällyttämiseksi rahapoliittisiin toimiin ja yrityssektorin velkapaperiostoihin: https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2021/html/ecb.pr210708_1_annex~f84ab35968.en.pdf  

6 EKP:n ilmastonmuutokseen liittyvien toimien eteneminen: https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2021/html/ecb.pr210708_1_annex~f84ab35968.fi.pdf

Lehdistötiedote: EKP:n suunnitelma ilmastonäkökohtien sisällyttämiseksi rahapolitiikan strategiaan: https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2021/html/ecb.pr210708_1~f104919225.fi.html  

7 Euro & talous: Lähihistorian talouskriisit mullistivat Suomen Pankin toimintaa rahoitusmarkkinoilla: https://www.eurojatalous.fi/fi/2020/4/lahihistorian-talouskriisit-mullistivat-suomen-pankin-toimintaa-rahoitusmarkkinoilla/ 

8 Suomen Pankin vastuullisen sijoittamisen periaatteet: https://www.suomenpankki.fi/globalassets/fi/rahapolitiikka/varallisuuden-hallinnointi/vastuullisen-sijoittamisen-periaatteet/suomen-pankin-vastuullisen-sijoittamisen-periaatteet.pdf 

Task Force on Climate-Related Financial Disclosures

10 Pl. kultavarannot ensimmäisessä vaiheessa.

11 Aluksi käytämme velvoitteiden 1 ja 2 mukaisia päästötasoja, mutta olemme luottavaisia sen suhteen, että laskentamenetelmät ja kattavuus paranevat niin, että voimme ottaa mukaan velvoitteen 3 mukaiset päästöt.

12 Ranskan keskuspankki oli sijalla 1 (näkyy kalvolla), Slovenia jakoi 2.sijan kanssamme.

Muita linkkejä:

EKP:n rahapolitiikan strategiaa koskevat linjaukset: https://www.ecb.europa.eu/home/search/review/html/ecb.strategyreview_monpol_strategy_statement.fi.html

Network for Greening the Financial System (NGFS): Keskuspankkien ilmastoriskejä koskevat raportointisuositukset: 
https://www.ngfs.net/sites/default/files/medias/documents/guide_on_climate-related_disclosure_for_central_banks.pdf