Pääjohtaja Rehn: Globalisaatiosta kauppablokkeihin – mihin maailma on menossa?
Pääjohtaja Olli Rehn
Suomen Pankki
Globalisaatiosta kauppablokkeihin – mihin maailma on menossa?
Mikkelin musiikkijuhlien talousseminaari 5.7.202
Globalisaatiosta kauppablokkeihin – mihin maailma on menossa?
Hyvät ystävät,
Lämpimästi tervetuloa tähän Suomen Pankin kansainvälistä taloutta käsittelevään seminaariin tänne Sodan ja rauhan keskus Muistiin!
On hienoa, että Suomen Pankilla on mahdollisuus järjestää seminaari täällä Muistissa. Ensi kertaa vieraileville haluan kertoa, että tämä vaikuttava rakennus valmistui alun perin kansakouluksi 1900-luvun alussa. Vuosien 1939–45 sotien aikana se tunnetusti toimi ylipäällikkö Mannerheimin johtaman Suomen armeijan päämajana.
Tämä on minullekin hyvin tuttu paikka – aloitin koulutieni näillä neliöillä, keskuskoulussa syksyllä 1969. Suomen selviytymistarina talvi- ja jatkosodassa tuntui päämajakaupungissa käsinkosketeltavan todelliselta. Kulutin kaksi vuotta pulpettia kenraali Aksel Airon entisessä työhuoneessa. Kesällä 1970 koulullamme filmattiin Päämaja-elokuva, jossa Jussi Jurkka antoi Airolle kasvot, äänen ja sielun. Suomen historia suorastaan tihkui Mikkelin kaduilta ja keskuskoulun seinistä.
Ei ihme, että Pahkasika-lehden Savo-Karjalan matkaopas v. 1982 tituleerasi Mikkeliä näin: ”Suomen ainoa kaupunki, joka edelleen käy toista maailmansotaa”. Joku voisi ottaa sen räävittömänä irvistelynä.
Vaan Mikkelissä tämä on otettu positiivisesti. Nyt entinen keskuskoulu, joka on nähnyt Suomen historian kohtalonhetket, jatkaa toimintaansa tiedekeskuksena. Suomella on muistoja, joista pitää oppia – ja joita pitää vaalia. Monet niistä ovat valitettavankin ajankohtaisia juuri nyt.
Suomen Pankin seminaaria Mikkelin musiikkijuhlien yhteydessä voidaan pitää jo perinteenä. Sen käynnisti edeltäjäni Erkki Liikanen. Arvostamme kovasti sitä, että sekä Erkki että Assi ovat tänään paikalla.
Vaikka tämä on kesäinen tilaisuus, on aihe aina ollut painava näissä Suomen Pankin seminaareissa. Koskaan aiemmin ei kuitenkaan ole jouduttu pohtimaan jotain näin synkkää: Euroopassa käynnissä olevan sodan vaikutuksia. Ukrainalaisten inhimilliset kärsimykset Venäjän julmasta hyökkäyssodasta ovat valtavat.
Pandemian ja sodan seurauksena maailmantalouskin kärsii ja muuttuu. Pohdin avauksessani muutoksen suuntaa tai suuntia esittämällä pari kysymystä, jotka osaltaan pohjustavat myös pian alkavaa paneelia.
Onko edessämme globalisaation loppu, tai ainakin peruuttaminen? Siihen liittyen ja oikeastaan sitä ennen pitää silti loogisesti kysyä: onko edessä pitkäaikainen vastakkainasettelu liberaalien demokratioiden ja autoritaaristen järjestelmien välillä? Mitä kaikki tämä merkitsee Suomen ja itäisen Suomen kannalta?
Koronapandemian aikana maailmankauppa ja yritysten kansainväliset tuotantoketjut ovat hyvin konkreettisella tavalla auttaneet ihmiskuntaa. Keväällä 2020 maailma tarvitsi hengitysmaskeja, joiden valmistus isossa mittakaavassa onnistui aluksi Kiinassa ja muualla Aasiassa.
Toinen esimerkki. Pitkäjänteisen ja tilanteen tullen nopean tutkimustyön ansiosta Euroopassa ja muualla maailmassa saatiin kehitettyä toimivia rokotteita koronaa vastaan. Euroopan unionista on tullut suurin rokotteiden toimittaja maailmanmarkkinoille – isoimmat asiakkaat ovat Japani, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Turkki. Rokotteiden nopea saanti markkinoille on säästänyt kirjaimellisesti miljoonia ihmishenkiä.
Koronapandemiasta toipuvan maailman keskinäinen vaihdanta ehti nousta viime vuoden (2021) lopulla jo kaikkien aikojen huippuunsa. Globalisaatiota ei siis ole peruttu. Yhdellä poikkeuksella: Venäjän brutaali hyökkäyssota on nyt peruuttamassa globalisaatiota Venäjän itsensä osalta. Tämä on johtanut siihen, että Venäjän ja lännen välille on laskeutunut uusi rautaesirippu. Ei ehkä yhtä korkea ja vaikeasti läpäistävä kuin kylmän sodan aikana, mutta muuri kuitenkin.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että sota Ukrainan maaperällä jatkuu pitkään. Lännen asettamat pakotteet vähentävät nyt suoraan Venäjän kykyä käydä sotaa ja korvata tuhoutunutta materiaalia uudella. Korkean teknologian vientikielto tuntuu Venäjän taloudessa, joka oli 30 vuoden aikana ehtinyt monin tavoin integroitua muuhun maailmantalouteen.
Venäjän kohdalla on joskus viisasteltu, että televisio ja jääkaappi taistelevat tavallisten ihmisten mielipiteistä. Eli jos valtion toiminta johtaa jääkaapin tyhjenemiseen – köyhtymiseen – onko television, siis valtion propagandan, mahti tarpeeksi suuri pitääkseen ihmiset tyytyväisinä?
Tänä keväänä sekä televisioiden että jääkaappien tuotanto on romahtanut Venäjällä alle puoleen ennen sotaa vallinneesta tasosta. Venäjän irtautuminen maailmantaloudesta auttaa meitä ymmärtämään, kuinka paljon kansainvälinen työnjako on elintasoa nostanut.
Onko globalisaation lasi siis puoliksi tyhjä vai täysi? Onko maailmantalous hajoamassa blokkeihin?
Pitkälti ratkaisevaa on Kiinan ja Yhdysvaltain suhteen kehitys. Irtikytkennästä puhutaan paljon, mutta käytännössä näiden maiden keskinäinen kaupankäynti ja ristikkäinen tuotanto eivät ole romahtaneet.
Amerikkalaiset yritykset kyllä pyrkivät yhä aktiivisemmin siirtämään tuotantoaan lähemmäksi ja luotettavampiin, ystävällisempiin maihin. Jos Kiinan autoritäärinen kehitys jatkuu ja jopa kiihtyy, voiko kaupankäynti korkean teknologian tuotteilla jatkua nykyisen kaltaisena?
Mitä tämä kaikki merkitsee Suomen kannalta? Mitä se merkitsee kaupankäynnin, energiatalouden, kansallisen turvallisuuden kannalta?
Suomen ja suomalaisten yritysten kannattaa varautua myös edellä kuvattuihin epätoivottuihin tapahtumankulkuihin. Kannattaa myös harkita, millaisissa maissa tuotantoketjujen osat ovat. Olemme joutuneet huomaamaan, että joskus isot riskit toteutuvat.
Kaupankäynnin kannalta Suomi ja muutkin Venäjän naapurimaat ovat aiempaa enemmän lännen ja idän talousvirroista syrjässä. Suomen sisälläkin uusi tilanne kohtelee eri alueita ja sektoreita hyvin eri tavoin. Itä-Suomen tilanne on nyt vaikeampi kuin monen muun alueen.
On selvää, että julkisen vallan toimilla on syytä helpottaa muutokseen sopeutumista, kuten uusien markkinoiden löytämistä maailmalta. Itä-Suomen erityiskysymyksiä valmisteleva valtiosihteeriryhmä on tässä paljon vartijana. Uudessa tilanteessa Euroopan unionin sisämarkkinoiden merkitys korostuu entisestään. EU:n neuvottelemat vapaakauppasopimukset auttavat myös suomalaisia yrityksiä.
Kannustavaa on huomata, että Yhdysvalloista on tullut yksi Suomen tärkeimpiä vientimarkkinoita viime vuosina. Tämä kertoo suomalaisten yritysten kyvystä löytää markkinoita sieltä, missä kysynnän kasvua on.
Energiapolitiikassa Suomen pitkäjänteinen linja, joka on toimittajien ja tuotantomuotojen moninaisuus, näyttäytyy nyt valtioviisautena. Kaasun tulo katkesi jo toukokuussa, mutta siitäkin selvitään Baltic Connector -kaasuputken, LNG-kaasun tuonnin ja muiden varmuusjärjestelyjen avulla. Kokonaisturvallisuuden tähdentäminen on Suomessa ulottunut myös energiaan – hyvä niin. Se ei olisi onnistunut ilman pitkäjänteistä panostusta kotimaiseen, uusiutuvaan bioenergiaan. Suomessa uusiutuvan energian osuus on jo 40 prosenttia kokonaisenergiasta, ja siitä puolestaan bioenergian osuus neljä viidennestä. Tämä näkyy täällä Etelä-Savossakin ns. EMU-puskurien eli tehtyjen tilkkuhakkuiden muodossa, kun fillarilla ajelee silmät auki ympäri maakuntaa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen ratkaisu on nyt tehty pitkälle eteenpäin. Onko Nato-jäsenyys Suomen pitkän linjan jatkumoa, vai täydellinen suunnanmuutos? Tätä pohtii arvostettu ranskalainen strategian tutkija Francois Heisbourg tuoreessa artikkelissaan, jonka Elinkeinoelämän valtuuskunta on julkaissut raportissaan Uusi Länsi.
Käänne on katsojan silmässä – mielestäni kummallekin kannalle on perusteensa. Heisbourg painottaa käännettä ja toteaa, että Suomen päätös liittyä Naton 5. artiklan mukaiseen kollektiiviseen puolustukseen edustaisi suunnanmuutosta, joka olisi yhtä merkittävä kuin Ruotsin päätös ryhtyä puolueettomaksi maaksi noin parisataa vuotta sitten.
Ilman muuta kyse on merkittävästä linjaratkaisusta. Toisaalta voidaan ajatella niinkin, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja on ollut sitoutua tiiviisti kanssamme samat arvot jakavaan, liberaalien demokratioiden muodostamaan läntiseen poliittiseen yhteisöön.
Ulkopolitiikkamme perimmäinen päämäärä on aina ollut nimenomaan kansallinen turvallisuus, jonka tavoittelussa puolueettomuuspolitiikka oli kylmän sodan aikana käypä väline. Nyt siihen tarvitaan toisenlaisia välineitä aggressiivisen ja arvaamattoman Venäjän naapurina.
Naton rauhankumppanuus ja mahdollisuus hakea täysjäsenyyttä ovat olleet Suomen kannalta menestystarina. Puolustusvoimamme ovat jo vuosia olleet täysin Nato-yhteensopiva. Jäsenyyden astuessa voimaan Artikla V:n turvatakuut koskevat sitten meitäkin. Mutta kuten aiemminkin, Suomen puolustuksesta vastaa ensi sijassa Suomen puolustusvoimat, miltä osin asianlaita ei ole muuttunut. Liittoutuminen tuo meille kuitenkin monenlaisia uusia kykyjä, ja Nato-jäsenyyden vaikutus huoltovarmuuteemme on merkittävä – Ukrainassa näemme, että sodankäynti on erittäin materiaali-intensiivistä.
Tänään voimme sanoa, että ei ole mennyt Suomen Nato-optio hukkaan, sillä se pohjusti maaperää puolustukselliselle liittoutumiselle. Ei myöskään Hornet-hävittäjähankinta vuonna 1992, jota aikanaan kovasti vastustettiin. Eikä vankka ankkuroituminen Euroopan unioniin, mitä ilman nyt olisi vaikea ottaa täydentävää, täyttä askelta läntiseen turvallisuusyhteisöön. Tästä näkökulmasta kyse on nimenomaan Suomen pitkästä linjasta.
Mutta tästäkin voidaan hetken päästä vaihtaa mielipiteitä.
Hyvät ystävät,
Siinä muutamia pohdintoja maailmanmenosta ja Suomen linjasta. Toivottavasti ne osaltaan pohjustavat seminaarin keskusteluja.
Kiitos teille – tervetuloa ja toivotan kaikille oikein antoisaa seminaaria!