Puhe 3.5.2019 8.40

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Rahoitusmarkkinoiden kivijalat remontissa – viitekorkouudistus vauhdissa

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki
Rahoitusmarkkinoiden kivijalat remontissa – viitekorkouudistus vauhdissa
Satakunnan kauppakamarin aamubrunssi
Pori, 3.5.2019
Esityskalvot (pdf)

Rahoitusmarkkinoiden kivijalat remontissa – viitekorkouudistus vauhdissa

Arvoisat kuulijat oikein hyvää huomenta kaikille. Mukava nährä et näin moni on jaksan herät heti aikasi aamusti.

Ensiksi haluan kiittää Satakunnan kauppakamaria mahdollisuudesta tulla kollegoitteni kanssa tänne syntymäkaupunkiini Poriin kertomaan Suomen Pankin näkökulmasta keskeisistä asioista.

Olen Tuomas Välimäki, Suomen Pankin johtokunnan jäsen, ja vastaani osaltani mm. rahapolitiikan toimeenpanosta Suomessa, meidän rahoitusvarallisuutemme ja Suomen valuuttavarannon sijoittamisesta sekä maksujärjestelmistä, joihin kuuluu mm. pankkienväliset rahasiirrot ja käteinen.

Tämän aamun teemoina ovat viitekorot ja maksamisen murros. Viitekorot, erityisesti euriborit, ovat lähes jokaiselle asuntovelalliselle ja yrittäjälle tuttuja käsitteitä. Viitekorot määrittävät pitkälti lainan korkokulujen suuruuden. Mutta miten viitekorot lasketaan? Voinko olla varma, ettei kukaan manipuloi korkoja? Tulen kohta avaamaan teille muutoksia, jotka ovat meneillään viitekorkojen määrityksessä.

Ensin kuitenkin muutama sana maksamisesta ja sen murroksesta. Maksamisen murros ei ole uusi ilmiö. Se on itse asiassa ollut käynnissä käytännössä aina. Arviolta kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihmiset käyttivät esineitä maksunvälineinä. Kolmetuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua vilja yleistyi vaihdon välineenä Mesopotamiassa. Reilut kaksituhatta vuotta myöhemmin Kreikassa lyötiin jo kolikoita, ja 600-luvun Kiinassa käytettiin sujuvasti paperirahaa. Ensimmäisen setelin Euroopassa laski liikkeelle Ruotsin, eli ajankohta huomioiden meidän, keskuspankki – Riksbank – vuonna 1661.

1900-luvun lopulta lukien paperiraha on alkanut korvautua korttimaksamisella, joka puolestaan on viime vuosina kehittynyt mm. mobiilimaksamiseen. Jokainen uusi maksamisen teknologia on edeltäjäänsä nopeampi, tehokkaampi tai luotettavampi.

Maksamisen muuttuminen ei siis ole uusi asia. Uutta on kuitenkin muutosten kiihtynyt vauhti. Ennen muutos tapahtui yli sukupolvien. Nyt yhden sukupolven aikana vaikuttaa tapahtuneen yhtä paljon kuin edeltävinä vuosisatoina yhteensä. Muutokseen sopeutumista auttaa se, että kaikkia edellä mainittuja maksamisen muotoja käytetään ja tullaan käyttämään vielä pitkään. Setelit ja kolikot eivät ole katoamassa mihinkään, korttimaksamisesta puhumattakaan. Jopa tuhansia vuosia vanha maksuväline – vilja – ei sekään ole kadonnut täysin maksuvälineiden joukosta. Tai siis ainakaan kaikissa muodoissaan. Saattoipa joku teistäkin lyödä vetoa ja saada velanmaksun oluessa, kun Ässät vei 2013 kiekkomestaruuden 35 vuoden odotuksen jälkeen.

Siinä missä ”olutvelka” on kansan keskuudessa korkeintaan suosittua hupia, käteinen on edelleen tärkeä maksamisen muoto. Olemme Suomen Pankissa kuitenkin saaneet huolestuttavia viitteitä siitä, että joillakin alueilla tai väestöryhmillä on entistä enemmän esteitä tai ainakin hidasteita käteisen käytölle. Käteispalveluiden palvelutaso on heikentynyt, ja samaan aikaan on ilmestynyt ”emme ota vastaan käteistä” -kylttejä joidenkin pienten liikkeiden kassoilla. Suomen Pankin mielestä on kuitenkin tärkeää, että käteisen saatavuus ja käytettävyys erityisesti hyvinvoinnin kannalta merkittävien palveluiden kohdalla pysyy riittävällä tasolla. Ihmisellä täytyy olla oikeus omiin rahoihinsa muutenkin kuin kuluttamalla.

Maksaminen on tärkeä aihe, mutta se ei ole tänään minun esitykseni pääaihe. Maksamisen murroksen tuoreimmista käänteistä kertoo kohta enemmän kollegani Heli Snellman, yleisvalvontatoimistomme vetäjä. Heli auttaa näkemään murroksen keskeisimmät asiat herkästi iskevän vauhtisokeuden keskellä.

Minun esitykseni aiheena on viitekorkojen uudistus. Viitekorot ovat rahoitusmarkkinoille keskeisiä. Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että viitekorot ovat kivijalka, jonka varassa rahoitusmarkkinat toimivat.

Viime vuonna täällä Porissa oli asuntomessut. Väkeä tuli ympäri Suomen ihailemaan upeita asuntoja. Epäilemättä, kun astumme uudenkarheaan taloon sisään huomion ensimmäisenä vie joko olohuoneen juhlava viiden metrin huonekorkeus, valoa sisään tulvivat länteen päin avautuvat ikkunat tai ehkä kauniisti muotoiltu liesituulettimen kupu. Jopa kylpyhuoneiden kaakeleiden koko tai poreammeen ledivalot kiinnostavat keskivertoa asunnonostajaa enemmän kuin talon kestävyyden kannalta kriittisen perustuksen betonivalut. Niinhän sitä helposti käy, että kriittisistäkin asioista tulee itsestään selviä, kun ne toimivat taustalla ilman ongelmia. Näin oli myös viitekorkojen tapauksessa. Viitekorot eivät kiinnostaneet juuri ketään kahteenkymmeneen vuoteen, kun rahoitusmarkkinoilla ei ollut suurempia ongelmia. Ehkä hieman tylsää, mutta toimii. Hyvä niin.

Asioilla on tapana muuttua. Kun kivijalkaan ilmestyy halkeamia, niin kattohuoneistossa asti havahdutaan huojuvaan taloon. Aiemmin tylsä asia muuttuu jännittäväksi. Talon asukkaan suhtautuminen kivijalkaan on samanlainen kuin keskuspankkiirin suhtautuminen rahoitusmarkkinoihin: jos jokin on jännittävää, jotain on todennäköisesti pielessä.

Ja juuri näin kävi. Rahoitusmarkkinoilla havaittiin halkeamia kivijalassa. Tämän vuosikymmenen alussa paljastui, että viitekorkoja on peukaloitu. Jotkut korkojen laskentaan osallistuneiden pankkien työntekijöistä olivat rikkoneet sääntöjä. He olivat antaneet vilpillisiä arvioita korkotasoista. Tavoite oli ollut kasvattaa työnantajan sijoitustuottoja ja siten saada pulleampia bonuksia itselle. Lopulta vilppi paljastui. Eräät toimijat ovatkin saaneet huomattavia oikeudellisia seuraamuksia viitekorkojen peukaloinnista. Samalla kun vilppi paljastui, paljastuivat myös viitekorkojen heikkoudet. Miten on mahdollista, että kenties maailman tärkeimpiä numeroita – iboreita– voitiin peukaloida niinkin pitkään, ilman, että asiaan puututtiin?

Markkinatoimijat ja viranomaiset heräsivät ongelmaan ympäri maailmaa. Viitekorkoja täytyy uudistaa, jotta niihin voidaan luottaa jatkossakin. Eri maiden iboreissa havaituissa ongelmissa on ollut hienoisia eroja, mutta missään toiminta ei ole ollut täysin ongelmatonta. Viranomaiset ovatkin useissa maissa antaneet suosituksia viitekorkokäytäntöjen parantamiseksi. EU:ssa kansainväliset suositukset konkretisoitiin vuonna 2016 viitearvoasetukseksi.

Ennen kuin mennään tarkemmin viitekorkojen uudistamiseen, on hyvä ymmärtää, miksi ne ovat niin tärkeitä.

Viitekorkojen, kuten kaikkien viitearvojen yleisemminkin, käyttötarkoitus on lopulta varsin yksinkertainen. Viitekorot tehostavat sopimusten tekemistä. Viitekorko määrittää yksiselitteisesti, minkä suuruisia maksuja sopimusosapuolten välillä tehdään. Otetaan pari esimerkkiä. Esimerkiksi asunto- ja yrityslainassa pankki sitoo asiakkaan maksut rahan tukkumarkkinahintaan, eli euriboriin, ja laittaa päälle oman katteensa, eli marginaalin. Korkojohdannaissopimuksissa puolestaan ensimmäinen osapuoli maksaa kiinteää ja toinen muuttuvaa korkoa. Muuttuva korko on usein juuri euribor-korko.

Oli sopimus sitten asuntolaina, yrityslaina tai korkojohdannainen, kaikille sopimuksen osapuolille on tärkeintä sopia yksikäsitteisesti, kuinka sopimuksen elinaikana syntyvät maksuvelvoitteet lasketaan. Jos viitekorkoja ei olisi, täytyisi jokaiseen sopimukseen erikseen miettiä laskentatapa. Sopimuskäytäntöjen tehostamisen lisäksi viitekoroilla on toinen erittäin tärkeä tehtävä – informaatio. Otetaan esimerkiksi euribor. Se kertoo johdonmukaisella tavalla pankkien välisen lainamarkkinan korkotasosta. Ilman euriboreja korkomarkkinoiden seuraaminen olisi selvästi nykyistä hankalampaa.

Vaikka pankkienvälisellä yön yli -korolla eonialla on erityisasema rahapolitiikan tekijän silmissä, euriboreja voidaan pitää euroalueen tärkeimpinä viitekorkoina.

[Kalvo 2: Euribor on poikkeuksellisen suosittu Suomen asuntolainoissa]

Suomalaiselle euribor on tuttu erityisesti asuntolainoista. Euriborin suosio on kiistaton: yli 90 %:ia asuntolainaeuroista on sidottu euriboreihin ja uusista lainoista nykyisin lähes kaikki. Asuntolainan sitominen euriboriin tai johonkin muuhun vaihtuvaan korkoon ei kuitenkaan ole eurooppalainen standardi. Päinvastoin. Kuten vasemman puoleisesta kuvasta nähdään, vaihtuvat korot ovat suosittuja lähinnä Suomessa ja muutamassa muussa pienessä maassa. Euroalueella keskimäärin käytetään selvästi enemmän pitkiä kiinteitä korkoja. Esimerkiksi siten, että asuntolaina otetaan kymmeneksi vuodeksi kiinteällä korolla. Jos lainaa ei ole kymmenen vuoden jälkeen maksettu kokonaan, se neuvotellaan uudes-taan tai se muuttuu vaihtuvakorkoiseksi etukäteen määriteltyjen ehtojen mukaisesti.

Rahapolitiikan tekijän näkökulmasta lainan viitekoron juoksuaika on itse lainan takaisinmaksuaikaa kiinnostavampi tekijä. Mitä lyhempiä viitekorot ovat, sitä nopeammin rahapolitiikan mitoituksen muutokset näkyvät lainanottajien kustannuksissa ja siten myös kulutukseen käytettävissä olevissa tuloissa. Koska rahamarkkinakorot, kuten euriborit, ovat Suomessa muita maita laajemmin käytössä viitekorkoina, muutokset rahapolitiikassa näkyvät meillä muita maita nopeammin kuluttajien arjessa.

[Kalvo 3: Suomessa lainat ovat euroalueen halvimpia]

Viime vuosina Euroopan keskuspankin, EKP:n, rahapolitiikka on ollut erityisen keveää. Rahapolitiikan ohjauskorot ovat olleet mata-lilla tasoilla, mikä on välittynyt rahamarkkinakorkoihin, ja sitä kautta matalina korkokuluina myös kuluttajille ja yritykselle. Kuten kuvista nähdään, Suomessa on ollut vaihtuvakorkoisuuden ansiosta eu-rooppalaisittain halvimmat keskikorot jo vuosien ajan niin kotita-louksilla kuin yrityksilläkin. Tämä on ollut hyöty lainan sitomisesta vaihtuviin korkoihin tilanteessa, jossa korot ovat laskeneet.
Vastaavasti, kun korot nousevat, on oletettavaa, että Suomessa kehitys ui muuta Eurooppaa nopeammin korkomenoihin. Tämä siksi, että kiinteiden korkojen maissa lainakannan keskikorko kas-vaa vain lainakannan uusiutumisen mukana. Vaihtuvien korkojen korkoriski siis konkretisoituu lainanottajalle korkojen nousun aika-na. Voi kiteyttää, että suomalaiset lainanottajat näyttävät nauttivan eurooppalaisia muita matalammista koroista, mutta vastapainona todennäköisesti kokevat muita välittömämmin, kun korot nousevat.

[Kalvo 4: Euriborien käyttökohteet]

Asuntolainat ovat euriboreille Euroopan mittakaavassa varsin pieni käyttökohde. Kuten tuli jo ilmi, euriboreja käytetään myös yrityslainoissa ja johdannaisissa. Laitetaanpa lukuja hieman perspektiiviin. Suomalaisten euriboriin sidottujen asuntolainojen yhteenlaskettu nimellisarvo on hieman vajaat 100 miljardia. Euroalueen vastaava lukema on n. 1000 miljardia. Yrityslainoja on sidottu euriboriin tuplasti enemmän, noin 2000 miljardin euron edestä. Lainasummat ovat kuitenkin pieniä, kun niitä verrataan johdannaismarkkinoihin. Euriboriin sidottujen johdannaissopimuksien nimellispääoman arvo ylittää
100 000 miljardia euroa. Summa – ykkönen ja 14 nollaa – on niin suuri, että sitä on vaikea käsittää. Jos viidenkymmenen euron seteleitä laitetaan pinoon, niin yli 100 000 miljardiin pääseminen vaatisi maapallon pinnalta kuuhun asti ylettyvän tornin. Näin laajassa sopimusjoukossa sopimusten arvonmuutos on melkoinen, jos onnistut muuttamaan euriboreja edes yhden korkopisteen eli prosenttiyksikön sadasosan edestä.

Eonia-korko on toinen erittäin käytetty ja kriittinen korko, vaikka se ei olekaan rahoitusmarkkinatoimijoiden ulkopuolella niin tunnettu. Euroopan keskuspankille eonialla, kaikkein lyhimmällä pankkienvälisellä korolla, on tärkeä merkitys, koska rahapolitiikan mitoitusta on perinteisesti ohjattu lyhyisiin markkinakorkoihin vaikuttamalla. Jos keskuspankki pystyy säätelemään tehokkaasti sitä, missä lyhin korko kulloinkin on, voidaan pidemmät korot – ainakin periaatteessa – johtaa lyhimmän koron odotetun kehityksen pohjalta.

Perehdytään seuraavaksi hieman tarkemmin siihen, miten eonia ja euribor määritetään.

[Kalvo 5: Euroopan tärkeimmät viitekorot]

Eonia on pankkienvälinen yön yli -korko. Se on siis keskiarvo koroista, joita euroalueen pankit maksavat toiselleen lainatessaan rahaa yhdeksi yöksi. Yli yön -lainat ovat käytännössä lyhimpiä lainoja, mitä euroalueen rahan tukkumarkkinoilla, eli pankkienvälisellä rahamarkkinoilla, tehdään. Koska eonia-noteeraukset lasketaan toteutuneiden kauppojen pohjalta, voidaan niitä pitää rahan aitona tukkumarkkinahintana.

Euribor, tai tarkemmin ottaen euriborit, ovat puolestaan joukko eripituisia korkoja. Pituudet alkavat viikosta ja korkoja lasketaan aina 12 kuukauteen asti. Euribor kuvastaa siten pidempiä korkoja kuin eonia. Haluan tässä vaiheessa muistuttaa, että Euroopan keskuspankki tai Suomen Pankki, ei hallinnoi kumpaakaan näistä koroista. Korot ovat yksityisen sektorin toimijan, Euroopan rahamarkkinainstituutin (European Money Markets Institute, EMMI) hallinnoimia.

Vielä tällä hetkellä euriborit lasketaan siten, että pankeista koostuva paneeli arvioi korkotasoja rahan hinnalle parhaiden pankkien välisillä vakuudettomilla lainamarkkinoilla. Arviot eivät sido pankkeja käymään kauppaa kyseisellä hinnalla, eivätkä ne perustu toteutuneisiin lainoihin. Arvio on siten puhtaasti arvio. Arvioihin perustuvaa viitekoron laskentamenetelmää näyttää jälkikäteen olleen liian helppo peukaloida. Se tapahtui antamalla arvioita vastoin parasta tietämystä, siis epärehellisesti. Korkonoteerausten oikeellisuuden arviointia vaikeutti se, että finanssikriisin jälkeen pankit eivät juuri antaneet toisilleen vakuudettomia luottoja etenkään pidemmissä rahamarkkinamaturiteeteissa.

Viranomaiset ovat antaneet huomattavia sanktioita viitekorkovilpistä kiinni jääneille pankeille. Globaalisti viitekorkomanipulaatioista annettujen sakkojen yhteismäärä on toistakymmentä miljardia euroa. Toimijoiden saamat pisimmät vankilatuomiotkin ylittävät 10 vuotta. Manipulointi ei ole missään mielessä riskitöntä puuhaa.

Havaitut epärehellisyydet ja niistä annetut sanktiot alkoivat nakertaa euriborien luotettavuutta myös toista kautta. Viitekorkojen määrittämiseen noteerauksia antavien pankkien paneeli alkoi huveta rangaistusten pelossa. Miksi näin? Myin lapsena kukkien taimia Porin torilla aina kesäkuussa koulun päätyttyä. Tuolloin muutamia viikkoja ennen mansikkakauden alkua en olisi pystynyt vastaamaan kysymykseen, mitä parhaat mansikkalitrat maksaisivat, jos sellaisilla käytäisiin kauppaa. Miten määrittää oikea hinta tuotteella, jolla ei käydä kauppaa? Miten todistaa annettu noteeraus oikeaksi tai vääräksi, jos taustalla ei ole riittävästi transaktioita? Jos minua sanktioidaan väärästä vastauksesta, parempi kun en anna noteerauksia lainkaan. Paneelipankkien määrän hupeneminen kasvatti entisestään huolta siitä, kuinka luotettavia noteeraukset ovat.

Luotettavuuden parantamiseksi yksi viitekorkojen uudistuksen kantava ajatus on ollut siirtyä pois arvioihin perustuvasta laskentamenetelmästä. Käytännössä tämä tarkoittaa euriborin kohdalla sitä, että noteeraukset laskettaisiin tulevaisuudessa asiantuntija-arvion sijaan toteutuneista kaupoista. Siis lainoista, joita pankit ovat oikeasti tehneet isoille tukkumarkkina-asiakkailleen ja toisille pankeille.

Ratkaisu kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on sitä vain teoriassa. Koska euriboriin kelpaavia lainoja tehdään rahamarkkinoilla edelleen kovin vähän, ei tämä alkuun ehdotetun ratkaisun uskottu toimivan sellaisenaan. Ongelma on sitä isompi, mitä pidemmästä euriborista on kyse. Tämän vuoksi EMMI on nyt kehittänyt euriborien laskentaan täysin uuden menetelmän. Siinä otetaan mahdollisimman tarkasti huomioon markkinoilla tapahtuneet lainat. Jos niitä ei ole tarpeeksi, informaatiota täydennetään johdonmukaisesti tuotetuilla asiantuntija-arvioilla aiempaa paremmin valvotusti. Euriborin uusi laskentatapa on ilmoitettu otettavan käyttöön tämän vuoden aikana.

Yön yli -korko eonian uudistamisessa ongelmat nähtiin lopulta niin vaikeina, että koron hallinnoija ei edes lähtenyt tosissaan yrittämään uudistusta. Tähän saattoi toki vaikuttaa se, että jo ennen tietoa eonian julkaisun mahdollisesta lakkaamisesta, Euroopan keskuspankki oli päättänyt alkaa itse julkaista uutta yön yli -viitekorkoa. Tämä heijastaa sitä, kuinka kriittisenä näemme luotettavan lyhyen rahamarkkinakoron olemassaolon. Tarvitsemme koron, joka antaa meille ensimmäiset viitteet siitä, kuinka hyvin ohjauskorkomme ja rahapolitiikan mitoitus välittyy markkinoille.

[Kalvo 6: €STR korvaa eonian]

Lokakuussa käyttöön otettava uusi yön yli -markkinoiden viitekorko ei enää nojaa vapaaehtoisesti toimiviin paneelipankkeihin, vaan se perustuu lakisääteiseen tilastokeruuseen. Samalla koron laskentaan mukaan otettavien instituutioiden joukko kasvaa selvästi. Tämän johdosta uuden viitekoron laskennan pohjalla oleva kaupankäynti tulee olemaan eoniaa laajempaa, minkä ansiota uudesta viitekorosta pitäisi tulla aiempaa vakaampi.

Uuden yön yli -viitekoron nimi on Euro Short Term Rate, eli vapaasti suomennettuna, lyhyt eurokorko. Korosta käytetään lyhennettä €STR.

Rahapolitiikan tekijän silmissä siirtymään eoniasta €STR:iin liittyy yksi epämiellyttävä seikka. Tähän asti olemme voineet varmistaa, että pankkienvälinen korko liikkuu aina keskuspankin maksuvalmiusjärjestelmän asettamassa ns. korkoputkessa. Yhdenkään pankin ei ole kannattanut lainata markkinoilta kalliimmalla kuin mitä keskuspankki veloittaa maksuvalmiusluotoistaan. Vastaavasti yhdenkään pankin ei ole kannattanut lainata rahaa toiselle pankille halvemmalla kuin mitä keskuspankki on maksanut yön yli -talletuksista. Ohjausvoiman varmisti se, että eonian määrityksessä huomioitiin vain sellaisten pankkien väliset kaupat, joilla oli pääsy keskuspankin maksuvalmiusjärjestelmään. Jatkossa tätä vaatimusta ei ole. Kun viime vuosina keskuspankkirahaa on ollut paljon liikkeellä, pankit ovat saavat muilta rahamarkkinoiden osapuolilta talletuksia korolla, joka alittaa keskuspankin talletuskoron. Näin €STR voi jatkossa olla keskuspankin korkoputken alapuolella.

On myös kolmas asia, joka euroalueen viitekorkouudistuksessa on vielä kesken. Uusien periaatteiden mukaan viitekoroilla tulisi olla riittävät varamenettelyt sellaisen tilanteen varalta, jossa viitekoron julkaisu estyy. Varamenettelyt tulisi olla myös kunnossa sopimuksissa, joissa viitearvoa käytetään. Tähän liittyen yksityinen sektori onkin suositellut €STR-korkoa, sen luotettavuuden johdosta, yleiseksi varakoroksi euroalueelle.

Kiteytettynä siis: Euriborien laskentatapa uudistetaan. Uudistuksen on tarkoitus olla valmis tämän vuoden aikana. Eonia loppuu, mutta EKP:n korko €STR korvaa sen. Lisäksi €STR toimii varakorkona yleisesti viitekoroille. Siinäkö kaikki? Onko kivijalka nyt korjattu?

Ei suinkaan.

Esimerkiksi varsinainen siirtymä eoniasta €STRiin on vielä tekemättä. Siirtymä on tarkkaa hommaa. Rakennustermein, millikin vinoon, niin lasku on miljoonaluokkaa. Johdannaissopimuksien isoista nimellisarvoista johtuen prosentinsadasosienkin muutokset viitekorossa aiheuttavat euroalueen tasolla isoja arvonmuutoksia sopimuksissa. Yksityisen sektorin vetämä työryhmä on antanut suosituksensa siitä miten siirtymä tulisi toteuttaa. Valmista ei siis vielä ole, mutta kaikki edellytykset sujuvalle siirtymälle ovat olemassa. Euriborin osalta julkaisija EMMI hakee hyväksyntää valvojalta tämän vuoden aikana. Tämänkin suhteen sujuvalle jatkuvuudelle on kaikki edellytykset, eikä asuntovelallisen - Matti tai Maija Meikäläisen - tarvitse asiaa sen kummemmin miettiä.

Varakorko on teknisesti vaikein asia. Miten €STR, joka on yön yli -korko, voi toimia varakorkona esimerkiksi kaikille euribor-koroille? Havainnollistetaan ongelmaa.

Usein on niin, että lyhyet korot ovat matalammalla kuin pitkät korot. Näin on myös euriborin tapauksessa. Se ilmenee seuraavasta kuvaajasta.

[Kalvo 7: Euribor-käyrä on muodoltaan nouseva]

Kuvaajassa vaaka-akselilla on aika, ja pystyakselilla korko. Pisteet ovat €STR-korko ja kaikki euribor-korot, jotka on yhdistetty viivalla. Muodostuu ns. korkokäyrä, joka on yleinen käsite rahoitusmarkkinoilla. Korkokäyrä kertoo millainen on korkojen aikarakenne.

Useimmiten korkokäyrän muoto on nykytilanteen mukaisesti nouseva. Se on seurausta pääosin kolmesta seikasta. Ensimmäinen on, että jos odotetaan, että lyhyet korot ovat tulevaisuudessa korkeammalla, tämän täytyy näkyä myös pitkissä koroissa.

[Kalvo 8: Pitkät korot ennakoivat lyhyiden korkojen tulevaa tasoa]

Toinen syy on luottoriski. Mitä pidemmäksi aikaa lainanantaja antaa lainaa, sitä isompi on riski siitä, että jotain niin yllättävää tapahtuu, ettei lainanottaja pysty maksamaan velkojaan takaisin. Kolmas syy on korkoriskiin liittyvä aikapalkkio: vaikka lyhyiden korkojen ei odotettaisi nousevan, niin silti usein havaitaan, että korkokäyrä on nouseva. Tämä johtuu siitä, että mitä pidemmäksi aikaa sijoittaja lainaa, sitä isompi riski korkokehitykseen liittyy ja sitä suurempaa aikapalkkiota lainoittaja yleensä vaatii.

Eripituisten korkojen välillä on siis eroja, jotka ovat varsin perusteltuja. On helppo ymmärtää, että jos €STR korvaisi hätätilanteessa esimerkiksi 12 kuukauden euriborin sellaisenaan, olisi arvonmuutos lainasopimuksessa varsin iso. Näin ei haluta tapahtuvan.

€STRiin täytyisi siis keksiä jostain aikarakenne – eli korkokäyrä. Tätä tarkoitusta varten on suunnitteilla, että aikarakenne laskettaisiin tulevaisuudessa johdannaismarkkinoilta - tarkkaan ottaen koronvaihtosopimuksista. Jo tällä hetkellä eoniasta on saatavissa koronvaihtosopimuksiin perustuva korkokäyrä. Odotettavissa on, että samankaltainen johdannaismarkkina muodostuu ajan kanssa myös €STRin ympärille. Johdannaismarkkinan syntymisen myötä €STRille saataisiin laskettua aikarakenne, ja sitä kautta se olisi teknisesti helpommin muunnettavissa myös – esimerkiksi euriborin – varakoroksi.

Eli kerrataan tilanne vielä loppuun: euribor uudistuu tänä vuonna. €STR korvaa suoraan eonian ja on varakoron pohjana eurboreille. Varakorkojen suunnittelu on vauhdissa, mutta valmistuminen vie aikansa.

Osana eurojärjestelmää osallistumme Suomen Pankissa tiiviisti viitekorkouudistuksen seuraamiseen Euroopassa. Myös kotimaassa me seuraamme tarkasti viitekorkouudistuksen etenemistä. Viitekorot ovat euriborin asuntolainakäytön johdosta suomalainen erityiskysymys. Toistaiseksi kotimaassa ei ole nähtävissä tarvetta suuremmille viranomaisten toimille asian suhteen. Uudistus kuitenkin vie aikansa, joten seuranta on välttämätöntä.

Kiitoksia ajastanne!