Uutinen 25.1.2024 15.21

EKP:n rahapoliittisia päätöksiä

EKP:n lehdistötiedote 25.1.2024

EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan. Tuoreimmat tiedot vahvistavat, että keskipitkän aikavälin inflaationäkymät ovat kutakuinkin EKP:n neuvoston aiemman arvion mukaiset. Kokonaisinflaatio on nopeutunut energian hintakehitykseen liittyvän vertailuajankohdan vaikutuksen vuoksi, mutta pohjainflaatio on hidastunut edelleen ja aiempien koronnostojen vaikutus välittyy yhä voimakkaasti rahoitusoloihin. Kireät rahoitusolot vaimentavat kysyntää, mikä auttaa hidastamaan inflaatiota.

EKP:n neuvosto pyrkii määrätietoisesti varmistamaan, että keskipitkän aikavälin inflaatiovauhti palautuu kohtuullisessa ajassa kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi. Se katsoo tämänhetkisen arvionsa perusteella EKP:n ohjauskorkojen olevan tasolla, jota riittävän pitkään ylläpitämällä edesautetaan tuntuvasti tämän päämäärän saavuttamista. EKP:n neuvoston tulevilla korkopäätöksillä varmistetaan, että ohjauskorot pitävät rahapolitiikan riittävän rajoittavana niin kauan kuin on tarpeen.

EKP:n neuvosto määrittää rajoittavuuden tason ja keston jatkossakin tuoreimpien tietojen perusteella. Sen korkopäätökset perustuvat etenkin inflaationäkymiä koskevaan arvioon, jossa otetaan huomioon tuoreimmat tiedot taloudesta ja rahoitusoloista, pohjainflaation kehityksestä ja siitä, miten voimakkaasti rahapolitiikka välittyy talouteen.

EKP:n ohjauskorot

Perusrahoitusoperaatioiden korko on edelleen 4,50 %, maksuvalmiusluoton korko 4,75 % ja talletuskorko 4,00 %.

Omaisuuserien osto-ohjelma (APP) ja pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)

APP-ohjelmassa tehtyjen sijoitusten määrän annetaan pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti, eli omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta uudelleen.

PEPP-ohjelmassa hankittujen arvopaperien erääntyessä takaisin maksettava pääoma sijoitetaan täysimääräisesti uudelleen vielä vuoden 2024 alkupuoliskon ajan. Vuoden 2024 jälkipuoliskolla PEPP-salkkua aiotaan pienentää keskimäärin 7,5 miljardilla eurolla kuukaudessa. Uudelleensijoitukset PEPP-ohjelmassa aiotaan lopettaa kokonaan vuoden 2024 lopussa.

EKP:n neuvosto noudattaa PEPP-ohjelmassa vapautuvien varojen uudelleensijoituksissa jatkossakin joustoa, mikäli rahapolitiikan välittymismekanismin toiminta uhkaa vaarantua.

Rahoitusoperaatiot

Pankkien maksaessa vähitellen takaisin kohdennetuissa pitempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa saamaansa rahoitusta EKP:n neuvosto arvioi kohdennettujen luotto-operaatioiden ja varojen takaisinmaksun vaikutusta rahapolitiikan mitoitukseen.

***

EKP:n neuvosto on valmis tarkistamaan kaikkia mandaattinsa kuuluvia välineitä sen varmistamiseksi, että inflaatio palautuu keskipitkällä aikavälillä kahden prosentin tavoitteeseen ja rahapolitiikan vaikutus välittyy talouteen ongelmitta. Jos perusteeton tai hallitsematon markkinakehitys uhkaa muuttaa vakavanlaatuisesti rahapolitiikan välittymistä euroalueen eri maihin, EKP:n neuvostolla on käytössään välittymisen turvaava instrumentti, jonka avulla se pystyy täyttämään hintavakaustehtävänsä tehokkaasti.

EKP:n pääjohtaja kertoo päätösten taustoista tänään kello 14.45 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.

EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.