Uutinen 18.7.2024 15.25

EKP:n rahapoliittisia päätöksiä

EKP:n lehdistötiedote 18.7.2024

EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan. Tuoreimmat tiedot tukevat yleisesti EKP:n neuvoston aiempaa arviota keskipitkän aikavälin inflaationäkymistä. Vaikka jotkin pohjainflaation mittarit nousivat toukokuussa kertaluonteisten tekijöiden vuoksi, valtaosa mittareista pysyi ennallaan tai laski kesäkuussa. Palkkojen nopean nousun vaikutusta inflaatioon on odotusten mukaisesti vaimennettu voitoilla. Rahoitusolot ovat kireät rahapolitiikan vuoksi. Euroalueen sisäiset hintapaineet ovat edelleen korkeat, palvelujen hintainflaatio on nopeaa ja kokonaisinflaatio pysynee tavoitetta nopeampana vielä hyvän aikaa ensi vuoden puolellakin.

EKP:n neuvosto pyrkii määrätietoisesti varmistamaan, että keskipitkän aikavälin inflaatiovauhti palautuu kohtuullisessa ajassa kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi. Tavoitteen saavuttamiseksi ohjauskorot pidetään riittävän rajoittavina niin kauan kuin on tarpeen. EKP:n neuvosto määrittää rajoittavuuden tason ja keston jatkossakin kokouskohtaisesti tuoreimpien tietojen perusteella. Sen korkopäätökset perustuvat etenkin inflaationäkymiä koskevaan arvioon, jossa otetaan huomioon tuoreimmat tiedot taloudesta ja rahoitusoloista, pohjainflaation kehityksestä ja siitä, miten voimakkaasti rahapolitiikka välittyy talouteen. EKP:n neuvosto ei sitoudu ennalta mihinkään tiettyyn korkouraan.

EKP:n ohjauskorot

Perusrahoitusoperaatioiden korko on edelleen 4,25 %, maksuvalmiusluoton korko 4,50 % ja talletuskorko 3,75 %.

Omaisuuserien osto-ohjelma (APP) ja pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)

APP-ohjelmassa tehtyjen sijoitusten määrän annetaan pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti, eli omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta uudelleen.

PEPP-ohjelmassa hankittujen arvopaperien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta kokonaisuudessaan uudelleen, vaan eurojärjestelmän PEPP-omistuksia vähennetään keskimäärin 7,5 miljardilla eurolla kuukaudessa. Uudelleensijoitukset PEPP-ohjelmassa aiotaan lopettaa kokonaan vuoden 2024 lopussa.

EKP:n neuvosto noudattaa PEPP-ohjelmassa vapautuvien pääomien uudelleensijoituksissa jatkossakin joustoa, mikäli rahapolitiikan välittymismekanismin toiminta uhkaa vaarantua.

Rahoitusoperaatiot

Pankkien maksaessa vähitellen takaisin kohdennetuissa pitempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa saamaansa rahoitusta EKP:n neuvosto arvioi säännöllisesti, miten kohdennetut luotto-operaatiot ja luottojen takaisinmaksu vaikuttavat rahapolitiikan mitoitukseen.

***

EKP:n neuvosto on valmis tarkistamaan kaikkia mandaattinsa kuuluvia välineitä sen varmistamiseksi, että inflaatio palautuu keskipitkällä aikavälillä kahden prosentin tavoitteeseen ja rahapolitiikan vaikutus välittyy sujuvasti talouteen. Jos perusteeton tai hallitsematon markkinakehitys uhkaa muuttaa vakavanlaatuisesti rahapolitiikan välittymistä euroalueen eri maihin, EKP:n neuvostolla on käytössään välittymisen turvaava instrumentti, jonka avulla se pystyy täyttämään hintavakaustehtävänsä tehokkaasti.

EKP:n pääjohtaja kertoo päätösten taustoista tänään kello 14.45 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.

EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.