Suomen talous virkoaa pienin askelin taantumasta
Suomen talous on toipumassa taantumasta. Inflaatio on hidasta, ja kotitalouksien ostovoiman parantuminen tukee yksityisen kulutuksen elpymistä. Kasvu vauhdittuu lähivuosina, kun taloussuhdanne vahvistuu niin kotimaassa kuin Suomen vientimarkkinoillakin.
Suomen Pankki on julkaissut tänään ennusteensa vuosille 2024–2026. Vielä vuonna 2024 BKT supistuu 0,5 %. Vuonna 2025 taantuma on ohi ja talouskasvu vahvistuu 1,2 prosenttiin. Vuonna 2026 BKT kasvaa 1,7 prosenttia. ”Suomen talous virkoaa taantumasta pienin askelin. Talouskasvu jää silti tulevina vuosina vaimeaksi”, toteaa Suomen Pankin vt. ennustepäällikkö Juuso Vanhala.
Inflaatio on hidastunut Suomessa laaja-alaisesti alkuvuoden aikana. ”Hintojen nousupaineet ovat maltillisia. Arvonlisäveron korotus kuitenkin nostaa kuluttajahintoja tämän vuoden syksystä lähtien”, sanoo Vanhala. Inflaatio kiihtyykin 2 prosenttiin vuonna 2025. Vuonna 2026 inflaatio hidastuu 1,6 prosenttiin, kun veronkorotusten inflaatiota kiihdyttävä vaikutus pienenee.
Yksityinen kulutus elpyy vähitellen, koska kotitalouksien ostovoima vahvistuu. ”Suhdannenäkymät kohenevat, ja taloudellinen epävarmuus hälvenee vähitellen. Samalla rahoitusmarkkinoilla odotetaan korkotason laskevan. Nämä tekijät tukevat yksityisen kulutuksen toipumista”, kertoo Vanhala. Viime vuosia on leimannut taloudellisen epävarmuuden voimakas lisääntyminen. Monet kotitaloudet ovat varovaisia, ja kuluttajien luottamus talouden kehitykseen on varsin heikkoa. Myös julkisen talouden sopeutustoimet, kuten verotuksen kiristyminen ja sosiaalietuuksien heikennykset, hidastavat ostovoiman kasvua.
Yksityiset investoinnit supistuvat tuntuvasti vielä vuonna 2024. Asuinrakentaminen vähenee edelleen jyrkästi, ja kireä rahapolitiikka sekä epävarmat talousnäkymät supistavat myös tuotannollisia investointeja. Lähivuosina edellytykset investointien kasvulle paranevat, sillä kysyntä vahvistuu, inflaatio on hidasta ja markkinoilla odotetaan rahoitusolojen kevenevän. Sekä asuntojen rakentaminen että yritysten tuotannolliset investoinnit piristyvät.
Suomen keskeisten vientimarkkinoiden vaatimaton kasvu painaa toistaiseksi Suomen viennin näkymiä. Maailmankaupassa näkyy kuitenkin merkkejä varovaisesta toipumisesta, mikä vahvistaa vähitellen myös Suomen vientikysynnän kasvua.
Pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne näkyy työmarkkinoilla. Vuonna 2024 työllisyys heikkenee ja työttömyys lisääntyy suhdanneluontoisesti. Työllisyys alkaa jälleen kohentua ja työttömyys vähentyä vuonna 2025, kun taantuma hellittää.
Julkinen talous pysyy lähivuosina selvästi alijäämäisenä. Julkinen velkasuhde kasvaa edelleen, vaikka hallitus on päättänyt mittavista sopeutustoimista. Vielä tämän vuoden jatkuva heikko suhdanne ja yhä kasvavat julkisen velan korkomenot vaikeuttavat julkisen talouden tasapainottamista. Tilanne olisi huonompi ilman sopeutustoimia.