Tiedote 17.3.2023 11.00

Suomen Pankin väliennuste: talous talvihorroksessa

Suomi ajautui syksyllä 2022 taantumaan Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin vuoksi. Suomen Pankin tänään julkaiseman väliennusteen mukaan talouskasvu jatkuu hyvin heikkona vuonna 2023. Poikkeuksellisen nopean inflaation ja voimakkaasti nousseiden korkojen vaikutukset välittyvät talouteen viipeellä. Taantuman odotetaan kuitenkin jäävän lyhyeksi ja lieväksi. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden turbulenssi lisää taloudellista epävarmuutta ja voi johtaa ennustettua heikompaan talouskasvuun Suomessa.

"Suomen talous on toistaiseksi pitänyt pintansa vaikeuksista huolimatta, mutta kaikkia nopean inflaation ja korkojen nousun vaikutuksia ei ole vielä nähty. Lisäksi kansainvälisen talouden riskit ovat aivan viime aikoina jälleen kasvaneet", sanoo Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum.

Vuonna 2022 Suomen talous kasvoi 2,1 % vahvan alkuvuoden ansiosta, mutta sota ja energiakriisi käänsivät suhdanteen suunnan. Talous supistuu ennusteen mukaan 0,2 % vuonna 2023. Koska korkojen oletetaan ennusteessa jäävän aiempaa korkeammiksi eikä Suomen vientikysynnässä ole odotettavissa nopeaa elpymistä, talouskasvu jää lähivuosina kituliaaksi. Talous kasvaa ennusteen mukaan 0,9 % vuonna 2024 ja 1,5 % vuonna 2025.

Inflaation odotetaan palautuvan alle 2 prosenttiin vuonna 2024

Kuluttajahinnat nousivat vuonna 2022 poikkeuksellisen nopeasti. Loppuvuodesta energian hinnat laskivat nopeasti, ja kuluttajahintojen nousupaineet helpottavat kuluvan vuoden aikana. Vuonna 2023 inflaatio on ennusteen mukaan 4,6 %. Myös palveluiden ja kulutustavaroiden hintojen nousu hidastuu vähitellen, ja inflaatio palautuu alle 2 prosenttiin vuonna 2024.

Työllisyys vahvistui merkittävästi vuonna 2022. Suhdanteen heikkeneminen pysäyttää työmarkkinoiden suotuisan kehityksen. Talouskasvun pysähtyminen jää kuitenkin niin lyhytkestoiseksi, että työllisyys säilyy hyvänä myös lähivuosina.

Ennusteen suurimmat riskit liittyvät rahoitusoloihin, energiamarkkinoihin ja nopean inflaation pitkittymiseen ja voivat toteutuessaan johtaa ennakoitua heikompaan talouskehitykseen.

Suomen talouden väliennuste, maaliskuu 2023

Lisätiedot:

Ennustepäällikkö Meri Obstbaum

etunimi.sukunimi@bof.fi

+35891832363